Neljä toisistaan tietämätöntä seikkailijaa joutuu kohtalon oikusta kumppaneiksi taistelussa suurta pahuutta vastaan. Teksti-ikkunoista luettava juoni etenee puhtaana muodollisuutena, sillä taktiset taistelut ovat Companionsin suola.
Vastoin odotuksia Companionsissa ei voi luoda omaa sankariryhmää. Valmiina annetut hahmot ovat suorastaan huvittavan kliseisiä: raivo härkä, viekas velho, ylväs haltianeito ja kajahtanut kääpiö. Pelaajalle suodaan sen verran valinnanvaraa, että kullekin sankarille voi valita erikoistumisalan kolmesta vaihtoehdosta.
Erikoistuminen on pelkkää hienosäätöä, sillä hahmojen roolit ovat joka tapauksessa selvät. Mies kuin härkä on porukan tankki, jota kääpiö säestää ansoillaan, velhon ja haltian huolehtiessa pitkän kantaman hyökkäyksistä, toinen loitsuin ja toinen jousella.
Ryhmän heikompia jäseniä suojaavaan muodostelmaan asettuminen on keskeinen osa Companionsin taktista kuviota. Ihanteellisia taistelupaikkoja ovat kapeat käytävät ja ovensuut, avoimessa hallissa saa vastaavasti säntäillä hätä kädessä. Härkönen osaa kaikeksi onneksi ärsyttää takalinjaa häiritseviä vainolaisia kimppuunsa.
Pienenä myönnytyksenä vuoropohjaisten pelien suuntaan Companionsissa on paniikkinappi, joka pysäyttää toiminnan enimmillään minuutiksi kerrallaan. Tauon aikana tilannetta ja käskyjä voi miettiä rauhassa. Aikalisään ei voi turvautua joka välissä, sillä paniikkinapin on ensin latauduttava uudelleen.
Roolipelinä Companions on turhan yksioikoinen. Hahmot kehittyvät hitaasti ja kehitysoptiot ovat aika rajalliset. Vielä enemmän minua häiritsi paperinuken puuttuminen inventaarioruudusta. Vaikka luolasto on aarteita väärällään, ryhmän varustelu on rajoitettu kolmeen aktiiviseen esineeseen per hahmo. Se menee jo turhan abstraktiksi.
Companionsissa riittää silti taktista syvyyttä ja vanhan koulukunnan mielenkiintoa reippaasti yli muutaman euron pyyntihinnan. Verkkainen se on myös, mutta se annettakoon anteeksi.
70
