Pikkusittiäisten verisen listimisen välillä törmätään pomoihin, jotka vaativat enemmän kuin kylmää terästä kaatuakseen. Taistelut jättikokoisten vastuksien kanssa ovat komeita, mutta hiukan liian yksinkertaisia ja samaa kaavaa toistavia. Yleensä pomoa kurmotetaan ensin hetki, jonka jälkeen saadaan hengähdystauko, jonka aikana ympäristöstä keksitään jotain avuksi käytettävää. Lohikäärme esimerkiksi teloitetaan lopulta pudottamalla massiivinen patsaan pää otuksen niskaan. Oikean kikan keksiminen ei yleensä ole kovin vaikeaa.
Pomot ja satunnaisesti myös pienemmät örmyt viimeistellään God of Warista tutulla reaktiominipelillä, jossa hakataan ruudulle ilmestyviä painikkeita riittävän vauhdikkaasti. Lopetukset ovat parhaimmillaan huvittavan karuja ja nappien rämpyttäminen on hauskaa vaihtelua, mutta ominaisuutta ei ole hiottu kunnolla.
Minua riepoo, kun painikkeen kuva ilmestyy aina samaan paikkaan ruudun yläreunassa, vaikka haluttu nappi olisi ohjaimen alareunassa sijaitseva X. Tähän ei vanha totu, ja vääriä painalluksia tulee paljon. Toinen pulma on lopputaistelun liikkeiden vaatima reaktionopeus, joka on jotain aivan naurettavaa. Ratkaisin lopulta pulman vain rämpyttämällä oikeassa kohtaa O:ta ja toivomalla, että se on oikea painike.
Conan ei työnnä Kratosta pois verimäiskeen valtaistuimelta, mutta parhaimpina hetkinään barbaarin seikkailu on upeaa massamurhaa. Graafisesti Hyboria on hyvää perustasoa ja Poleadouris-henkinen musiikki tuo mukavaa puhtia lahtajaisiin. Lisäpisteitä ropisee Conanina ääntelevästä Ron Perlmanista, jonka Fallouteista tuttu ääni istuu kurttukulman suuhun kuin irtokäsi styygialaiselle hiekalle. Sota ei tosiaan muutu koskaan.
85
