Cool Boarders 3 (PSone) – Viileää hienostelua

Lumilautailupelien ykköstilaa on hallinnut Nintendo64:n 1080 Swowboarding. Mutta CoolBoarders 3:n myötä PlayStation painaa pipon syvempään ja siirtyy lumennielemisestä tiukkaan taisteluun.

Eipä olisi uskonut että Nintendo64:n 1080 Snowboardingille tulisi vertaista, mutta uskottava se on. CoolBoarders 3 on täällä. Nintendoguru Shigeru Miyamoton viimeistely ja viimeinen pintasilaus toki puuttuvat, mutta häkellyttävän lähelle 1080:a CoolBoarders 3 yltää.

Harvemmin televisioruudun ääressä tulee sellainen olo, että tuntee olevansa pelissä sisällä. Iso televisio, hyvät kaiuttimet, sopivasti aikaa, CoolBoarders 3 koneeseen ja olet lähempänä lumisia rinteitä kuin koskaan aikaisemmin Playstationilla. Hyvä pelattavuus on kuitenkin kaiken a ja o. Pehmeinkään nojatuoli ei muuta tätä tosiasiaa.

Puuterivuoret

Kolme ensimmäistä ihailtavana olevaa vuorta ovat Powder Hill, Devil's Butt ja Mt. Koji. Kussakin on kuusi laskuosuutta, joihin kuuluvat muun muassa halfpipe, big air ja slope style. Kaikki ovat tuttuja edellisistä CoolBoardeista, joten mitään mullistavaa uutta ei sinänsä ole tarjolla. Onneksi toteutus on tällä kertaa kaikin puolin onnistunut. Jo pelkkä harjoittelu on mukavan monipuolista etenkin slope stylessa. Radalla on hyppyreitä toisensa jälkeen, väisteltäviä kivenmurikoita ja puunrunkoja, joita pitkin vetää pitkiä railslideja. Pelintekijäpirulaiset ovat roudanneet rinteeseen jopa autonromuja. Ensimmäisen vuoriryppään jälkeen menestys avaa tiet kolmeen uuteen laskettelukohteeseen: Alpeille, Mt. Everestille ja Avalancheen. Tekemistä riittää siis viikoiksi.

Erilaisia temppuja on vaikka muille jakaa ja mitä uskomattomimmat comboyhdistelmät ovat mahdollisia. Voltin voi tempaista pienimmästäkin nyppylästä, mikä tekee laskemisen todella tyydyttäväksi ja hauskaksi. Laskija ja lauta kannattaa valita radan mukaan. Laskijoiden ominaisuuksia ei tosin näy ruudulla, joten ainoa tapa selvittää laskijan kyvyt on viedä kukin vuorollaan rinteeseen. Laudat on sentään selvästi jaoteltu freestyleen, freerideen ja alpineen, joten laudan valinta luonnistuu aloittelijaltakin. Single eventeissa eli lajikohtaisissa kilpailuissa pääpalkintoina on lisäksi uusia ja parempia lautoja, joista on todella paljon apua itse kilpailussa.

Säästäväinen tallettaa aina

Varsinaisessa kisassa lasketaan kaikki kuusi osiota peräkkäin. Tallettaminen episodien välissä kannattaa aina, koska seuraava rata voi mennä poskelleen yhdenkin lipsahduksen takia. Slalomissa, boarder x:ssä ja downhillissä lasketaan mukaan kaksi kierrosta, ja kokonaisaika ratkaisee lopulta voittajan. Voittaja saa aina 500 pistettä, siitä seuraava 300 pistettä ja sitä rataa. Hölmöä on se, että vaikka taitolajeista, esimerkiksi halfpipesta tai big airista, vetää huippupisteet, silti plakkariin tulee lopulta samat "vaivaiset" 500 pistettä.

Valikot ovat selkeät ja helpot, mutta tulostaulukko on hieman hankala. Näkymiä täytyy nimittäin ensin vierittää alaspäin, jotta näkisi mikä on seuraava laji. Monesti epähuomiossa malttamaton napinpainaja hypähtää suoraan laudanvalintavalikkoon. Saa siinä sitten miettiä minkä laudan laittaisi allensa kun ei satu muistamaan mikä rata on vastassa.

Kontrollit oppii nopeasti ja muutaman harjoituslaskun jälkeen ensimmäiset temput ovat hallussa. Tuntuma ei ole niin hienostunut kuin 1080 Snowboardingissa, mutta parhaimmillaan laskettelu tuntuu lähes yhtä hyvältä. Analogista ohjausta tuetaan tietenkin ja ohjain värisee kädessä oikeaoppisesti töyssyjen mukaan.

Kaunis katsella

Radat ovat kauniita katsella, mutta toisaalta ne ovat myös lineaarisia, suoraviivaisia. Radoista ei siis haaraudu sivurinteitä kuten 1080:ssä, joten laskeskelu ei ole niin vapaata ja villiä kuin sen toivoisi olevan. Temput näyttävät onneksi todella komeilta tyylipuhtaan animaation ansiosta. Tekstuuripintaiset polygonit pyörivät nätisti ja hidastelematta vaikka vauhdissa on parhaimmillaan suorastaan pitelemistä. Kokonaisuutena grafiikka näyttää nautittavan realistiselta lukuunottamatta kaatumisia, jotka ovat jääneet hieman kulmikkaiksi.

Musiikki on valitettavasti vääränlaista. Rankka sähkökitarasoundi ja tiukka rumpukomppi eivät yksinkertaisesti stemmaa laskemisen kanssa. Lumilautailu ei todellakaan ole mitään räävitystä. Päinvastoin, se on herkempi laji kuin uskoisi. Rennompi, sulavampi musiikki olisi sopinut paremmin sivakoinnin taustaksi. Ääniefektit ovat onneksi hyvät, peliin istuvat ja pelastavat CoolBoarders 3:n äänipuolen.

CoolBoarders on mainio peli, jossa hyvä pelattavuus, vauhti ja kaunis grafiikkaa viekottelevat oitis mukaansa. Tekemistä, oppimista ja ihmettelemistä on riittävästi. Ken lumilautailusta tykkää ei tähän peliin aivan heti kyllästy.

90