Tuukka Grönholm on jo kerran saanut Amerikassa oluen ilman, että joutui todistamaan ikäänsä.
* * * * * *
Närkästyn aina, kun toimittajaa pidetään osana pelin markkinointikoneistoa. Turhan ylpeyden sijasta kannattaisi vain kumartua ja pysytellä rentona. Pelifirmat ovat markkinoinnissa jo liiankin taitavia. Tajusin asian lopullisesti, kun rockstarilaiset esittelivät Read Dead Redemption -länkkäripeliään noin kaikille suomalaisille pelijournoille vuodenvaihteessa.
Duunimielessä vertasin omaa proosaani päärynäkroppien horinoihin. Yllättävän monta rockstarilaisten mainitsemaa avainkohtaa päätyi suoraan lopullisiin juttuihin, myös omaani. John Waynen maailmasta irtisanoutuminen ja spagettiwestern-teeman korostaminen olivat osumista yleisimpiä.
Vakka kantensa valitsee
Tosin lehdistön pyörittämisessä Take Two ja Rockstar ovat alan parhaita. Kaikki julkaisijat yrittävät edes osittain sanella, mitä ennakkojutuissa puidaan. NDA:ssa eli salassapitosopimuksessa voidaan jopa määritellä, mistä tapahtumista peliennakoissa saa puhua ja kuinka pitkälti, ennen kuin mitään suostutaan näyttämään.
Rockstarin ei edes tarvitse pakottaa diileillä juttuja haluamaansa muottiin, sillä ennakoiden suuntaa ohjataan suunnittelemalla ja vetämällä peliesitykset ammattitaitoisesti. Käytännössä rockstarilaisten pelidemon pystyisi käyttämään jutun runkona sellaisenaan, sillä hypetilaisuus on hyvin jäsennelty ja tarinat pelinteosta hauskoja.
Juttu siitä, kuinka Rockstar sai tehdä Grand Theft Auto: Chinatown Warsissa kaiken mitä halusi, paitsi käyttää Nintendo DS:n mikrofonitukea kokaiiniviivan vetämiseen, päätyi useaan pelistä tehtyyn ennakkoon. Se oli tekijöiden tarkoitus, koska jutulla haluttiin korostaa kiinalaismafiapelin teinipoikamaista rajuutta esiteini-ikäisten suosimalla pelikoneella.
Parhaiten alan koulima on skeittilegenda Tony Hawk, joka Peliasema-aikaan vielä ruoti kiinnostavasti skeittaamisen kehittymistä valtakulttuuriksi ja osaksi pelaamista. Miehen jutut ovat vuosien varrella muuttuneet enemmän ja enemmän kaupallisiksi tiedotteiksi. Pohjaan taidettiin osua Tony Hawk Riden ilmestyttyä.
Tony Hawk haukkui peliarvostelijat nimikkopelinsä ja sen kikka(re)ohjaimen riepottelemisesta. Arvostelijat eivät Tontsan mielestä antaneet pelille mahdollisuutta, vaan haukkuivat ohjaimen peleineen puhtaasti ennakkoasenteiden perusteella. Mies tosin saattoi olla oikeassa. Ei minullakaan ole pelistä kuin ennakkokäsitys, sillä Tony Hawk Riden arvostelukappaletta ei ole näkynyt. Eikä ihme, sillä arvosanojen keskiarvo huitelee jossain 45 pinnan tuntumassa.
Kenen leipää syöt
Mainoskasvot ovat erikseen, sillä pelintekijöiden tapaaminen on aina kiinnostavaa, vaikka keikasta ei syntyisikään juttua. Useamman eri firman, ihmisen ja tiimin nähdessään huomaa, että pelimaailma on yllättävän yhtenäinen. Puheenaiheet ovat kaikkialla liki samoja.
Nyt pinnalla on laman aiheuttama shokki, sillä 12 000 pelialalta irtisanottua vaikuttaa moneen asiaan. Uusille projekteille on vaikea saada rahoitusta. Ei se vielä tunnu, mutta parin vuoden sisällä isojen peliprojektien määrä putoaa selvästi indiemäisten pikkupelien nostaessa profiiliaan. ”So say we all”, huutavat puolityhjät pelifirmojen toimistot.
Jokainen tiimi taistelee olemassaolostaan, mikä näkyy myös jutuissa. Maksavaa kättä ei purra. Bethesdan omistama Obsidian Entertainment koostuu pääosin Black Isle Studios -duunareista, jotka tekivät sellaisia klassikoita kuten Planescape: Torment, Fallout, Icewind Dale ja Baldur’s Gate. Obsidian tekee timanttisia helmiä edelleen, mutta omien projektien sijasta tiimi on tehnyt jatko-osia muiden kehittämiin peleihin, kuten Neverwinter Nights 2 ja Knights of the Old Republic 2.
Kun kysyin kolmelta eri obsidianilaiselta syytä moiseen, käynnistin bisnes-jargon-generaattorin, jonka tahdissa en ehtinyt rastittaa bullshit-bingoani. Umpeen tussatusta ruudukosta puuttui enää Suomessa suosittu tahtotila, sillä samat pörssitiedotevakiot toistuivat sekä pelisuunnittelijan, tuottajan että graafisen johtajan jutuissa: ”Olemme innoissamme saadessamme ainutlaatuisen tilaisuuden jatkaa alan kovimpien brändien kehittämistä...”
Laman kourissa kärvistelevien pelintekijöiden haukkuminen puolueellisuudesta on pikkumaista, sillä riippumatonta aikakauslehteä ei ole vielä keksittykään. Pelilehdet, myös Pelit, ovat kallellaan pelintekijöiden suuntaan, siinä missä naistenlehdet eivät ikinä arvostele meikki- tai vaateteollisuutta. Audimiehen kohtalo ei unohdu.
Flashforward
Indiefirmojen on vaikea saada jutuilleen näkyvyyttä lehdissä ja suurimmilla nettisaiteilla, joten tee-se-itse-firmat hoitavat peeärränsä itse. Vieläpä pirun hyvin. Yksittäistä ihmistä on aina hauska kehua, joten valitsen tulevaisuuden airueeksi Solium Infernumin tehneen Victor J Davisin.
Mies pitää pelinteostaan blogia, jossa hän pui duuninsa edistymistä ja ilmestymisen jälkeisiä päivityssuunnitelmiaan. Jos kokonaisuuden lukee jälkikäteen, huomaa hienosti, kuinka Davis työstää ja tiivistää helvetillistä peli-ideaansa koko ajan, valtaosa avainominaisuuksista on mukana jo alusta alkaen. Kaikkien juttujen siirtäminen lehteen vaatisi niin paljon tiivistämistä, että kadonnutta dataa tulisi ikävä.
Toinen onnistuja on suomalainen Frozenbyte, joka sai Trinen taakse hyvää nettivärinää julkaisemalla tarkkaan mietityn ja leikatun videon tasoloikkaseikkailustaan. Pelin tiivistäminen videomuotoon ei ole helppo temppu, sillä Suomen peliteollisuuden lippulaiva Remedy julkaisi Alan Wakesta selvästi vaisumpia pätkiä.
Tulevaisuuden suunta on selkeä. Julkaisijat pyrkivät ohittamaan hypeluonnissaan nettisaitit ja lehdistön. EA:n syksyllä teettämässä tutkimuksessa nettiyhteisöiden luomat puskaradiot ovat nousseet lehtien ja sivustojen arvosanojen ohi pelimyynnin tekijöinä. Tavixet eivät käy IGN:ssä vaan Facebookissa.
Liven, PlayStation Networkin ja WiiWaren myötä pelifirmat saivat keskitetyn julkaisukanavan, jossa levittää mainospätkämäisiä videoita peleistä ja itse tehtyjä tekijähaastatteluita. Kun haastattelut tekee itse, osataan kysyä oikeat kysymykset toimittajanplanttuja paremmin. Siihen uskovat pelialalla kaikki muut paitsi Tapio.
Pelilehdistö on tuhoon tuomittu! Ei todellakaan, painopiste vaan muuttuu pois haastatteluista perinteisten aikakauslehtien suuntaan. Tulevien pelien markkinoinnin asemasta taustoittavat jutut lisääntyvät. Sen huomaa jopa ryhmähaastattelutilaisuuksissa, joissa ”kuinka monta polygonia autoissanne on” -kysymykset ovat muuttuneet yleiskuvaksi peliteollisuuden tilasta. Ehkä se alkaa kohta näkyä myös lehdissä. Olen onneksi siinä mielessä mainiossa asemassa, että pystyn toteuttamaan ennustukseni jahka hypekeikoilta ehdin.
Tosin, nyt kun tarkemmin muistelen, kuulin aikakauslehtiajatuksen yhdeltä ubisoftlaiselta Splinter Cell -keikalla...
