Cordless Controller for Xbox - Sohvan pohjalle

Xbox-konsolistina naamani valahti vihreäksi kun huomasin GameCuben omistajien saaneen itselleen langattoman Wavebird-padin. Vaikka langattomuus tuntuu turhalta PC-vehkeissä, risteilevät piuhat ovat kummasti kotirauhaa hiertävä ongelma konsolin äärellä olohuoneessa.

Pätevillä ohjaimilla aiemminkin ihastuttanut Logitech saapui hätään tekemällä Xboxille oman Cordless Controller -padin. Suurehko, miellyttävästi hieman samettiselta tuntuvalla materiaalilla pinnoitettu, mattamusta padi suorastaan vaatii, että siitä pidetään kiinni. Ensikäpistely huokuu laatua.

Napit on sijoitettu samalla tavalla kun Microsoftin omassa pienemmässä Controller S -vakiopadissa, eli musta ja valkoinen nappi ovat alla ja värilliset, kohtalaisen litteät ja suuret napit symmetrisesti neliössä kärjellään. Koko on suunnilleen sama kuin Xboxin isossa vakiopadissa, eli ei sovellu siroille kätösille.

Ristiohjaimen väli-ilmansuuntiin taiteilu tuntuu ikävän sattumanvaraiselta, mikä haittaa varsinkin niissä mättöpeleissä, joita on käytännössä pakko pelata ristiohjaimella eikä tatilla.

Analogiset tatit on päällystetty niin nihkeällä kumilla, etteivät ne taatusti lipsu hikistenkään peukaloiden alta. Materiaali taitaa tarttua liiankin hyvin. Nimittäin kun eräs tuttava hankki samaisen padin, kului oikean tatin kumiin ensin ura peukalon kohdalle ja parin viikon jälkeen kumipäällyste oli jo kulunut puhki. Testikappaleessakin on havaittavissa kulumisen merkkejä, vaikka se ei olekaan yhtä tiiviissä käytössä.

Yksittäiset tapaukset eivät kerro koko totuutta mallin laadusta, mutta silti kohtalaisen kalliin padin kulahtaminen parissa viikossa ei ole hyväksyttävää. Logitechilla ongelmaan suhtauduttiin kiitettävän ripeästi ja kulahtanut kappale lähti suoraan Sveitsiin valmistajalle tutkittavaksi.

Jos kulumiset unohdetaan, tattien tuntuma on hippasen turhan lepsu, mikä aiheutti varsinkin MotoGP:n tarkkuutta vaativassa ohjauksessa turhia ulosajoja. Tottumiskysymys tämäkin, sillä samainen Logitechilla aloittanut tuttu oli hukassa Microsoftin omien padien jäykempien tattien kanssa.

Muistipalikat on sijoitettu vastaanottimeen, joka jätetään Xboxin lähelle pelaajan lojuessa langattoman padinsa kanssa kaukana sohvalla. Ei kuulosta ongelmalta, sillä eihän kukaan edes tarvitse muistipalikoita kun Xboxissa on kiintolevy? Väärin! Langattomuuden mukavuus nollautuu sillä hetkellä, kun pitäisi loggautua Liveen vain huomatakseen, ettei töllöstä pääse metriä kauemmas, koska muistipalikan paikkaan tökättävän kuulokemikin piuha ei riitä pidemmälle. Ymmärrän kyllä, ettei padissa ole neljän AA-pariston jälkeen tilaa muisti- ja kuulokepalikalle. Live-pelaajien kannattaa jättää Logitechin padi suosiolla kauppaan.

Langattomuus ei aiheuttanut ylimääräistä päänvaivaa. Paristot kestivät vähintään pari kuukautta ja kestoa voi pidentää ottamalla turhat tärinät pois. Kantamaa on enemmän kuin pystyin omakotitalossa kokeilemaan ja kontrollit toimivat yhtä täsmällisesti ja nopeasti kuin langallisessa padissa.

Vajaat parikymmentä euroa tavallista Xbox-padia kalliimpi langaton ohjain tuntuisi muuten hintansa arvoiselta, mutta ongelmia kumipäällysteiden kestävyydessä ja typerää muistipaikan sijoittelua ei voi näin kalliissa padissa hyväksyä.

Lisää aiheesta

  • Steelseries 7H & Steelseries Spectrum 5XB

    Steelseriesin Siberia-kuulokkeet yllättivät äänenlaadullaan. Yltävätkö valmistajan muut luurit samalle tasolle?

    Pelikuulokkeita änkeää nykyään joka tuutista. Erilaisia tuotesarjoja on niin paljon, että hitaampi ei pysy kyydissä. Siberia-kuulokkeiden rinnalle on tarjolla muun muassa…
  • Roccat Kone+

    Roccat viilaa esikoishiirensä entistä ehommaksi.

    Alkuperäinen Kone on hyvä pelihiiri, joka kärsii yhdestä isosta ongelmasta: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Roccat palaa vanhan suosikin pariin plus-mallissa, ja tällä kertaa myös ajuriongelmaan on paneuduttu. Hiiri toimii…
  • Logitech G110

    Logitechin G-sarjan näppäimistö asuu monen pelaajan kotona. G110 on uusversio parin vuoden takaisesta G11-pikkuvelimallista.

    Makropainikkeilla varustettuja pelinäppäimistöjä on nykyään joka lähtöön, mutta Logitech ehti markkinoille ensimmäisten joukossa. Sen takia etenkin monen…