Neuvostoliitto vuonna 2000. Presidenttimme, toveri Kauppishov, astui maamme johtoon 15 vuotta sitten, jolloin maamme oli tuhon partaalla vuosikymmeniä hallinneen kykenemättömän johdon jäljiltä. Ruokamellakat raivosivat ympäri maan, kaikesta paitsi rikollisuudesta ja saasteista oli pulaa.
Presidenttimme astuessa virkaansa kukaan ei tiennyt mitä tulevaisuus oli tuova mukanaan. Toveri presidenttimme aloitti työnsä, ja hitaasti, hyvin hitaasti Neuvostoliitto nousi turmion suosta. Perestroika ja glasnost syntyivät. Varustelukierre lopetettiin ja armeijan määrärahat laskettiin asteittain puoleen entisestä. Rautaesirippu romutettiin ja punatähden varjossa eläneet "liittolaiskansat" saivat heille kuuluvan vapautensa. Elintaso nousi, kulutustarvikkeiden saanti parani, rikollisuus saatiin kuriin, ruokaa riitti vientiin asti.
Tällä kaikella oli myös hintansa: neljä vallankaappausyritystä, jotka kaikki maamme kansa kukisti päättäväisyydellään, taisteluja kansankongressissa vanhoillisten kanssa. Uhkauksia ja jopa rajasota Kiinan kanssa. Kaikesta huolimatta Neuvostoliitto on yhä ehjä, vain Baltian maat ovat tahtoneet irtautua Neuvostokansojen liitosta. Maamme on voimakkaampi kuin koskaan ennen. Kolme eläköötä Toveri Presidentti Kauppishoville!
Siinäpä kaunis tulevaisuudenkuva, johon todellisuudessa tuskin päästään, mutta Spectrum HoloByten uusimmassa simulaatiossa se on mahdollista. Falconin asemasta Crisis in The Kremlinissä ohjastetaan hajoavan suurvallan ruorissa kriisistä toiseen räpiköivää presidenttiä.
Aatetta vai ruokaa?
CITK:n pelaaminen ei ole täysin vapaata rilluttelua vallankahvassa, vaan kaiken takana on puolue ja sen taustavoimat, ja ryhmittymästä riippuen tietty tavoite. Ensimmäinen tehtävä päätös onkin valinta, minkä ryhmittymän kolmesta valitsee johdettavakseen.
Kovan linjan kannattajat tähtäävät kommunistisen tradition ja puolueen säilyttämiseen. Keskushallinto on päivän sana, samaten kuten kaiken tuotannon ja jakelun keskittäminen sekä ruuan, asuntojen ja muiden tarvikkeiden omistuksen pysyttäminen hallituksen käsissä. Vahva armeija ja KGB ovat in, ja länsimaat out, kuten myös vapaa tiedonvälitys ja muut läntiset hupsutukset.
Reformistit ovat vapaamman elämän kannalla. He haluavat säilyttää Neuvostoliiton, mutta uskovat että keskushallinto on liian tehoton, jotta NL selviytyisi modernissa elämässä. Glasnost ja perestroika ovat in, samoin rauhanomainen yhteydenpito länsimaiden kanssa. Varustelukierre ja sapelinkalistelu ovat vähemmän tärkeitä kuin ihmisten hyvinvointi. Reformistien asema on kahden äärirajan välissä, ja molemmat ääripuolueet pitävätkin heitä tarkasti silmällä havaitakseen lipsumiset jomman kumman suuntaan.
Nationalistit ovat kovan linjan täydellinen peilikuva. Neuvostoliitolla ei ole merkitystä, senkun hajoaa. Keskushallinto joutaa roskiin, tilalle on saatava vapaa kaupankäynti ilman rajoituksia. NL:n sisäiset alueet ansaitsevat itsehallinnon. Valtavat sotilasbudjetit ovat ylimääräinen rasite.
Valittuaan ryhmittymän on pelaajan syytä pitää mielessään sen poliittinen suuntaus ja toimia sen mukaan. Mikäli poikkeaa liikaa sovitusta linjasta ei tiedossa ole sentään mestauslavaa, mutta pikainen erottaminen kuitenkin. Liiallinen liberalismi tai konservatiivisuus voi käydä työpaikan päälle, oli linja mikä hyvänsä. Kovan linjan kannattajatkaan eivät katso hyvällä liiallista tiukkapipoisuutta.
Presidentin päivätyöt
Jokaisella meistä on oma käsityksensä, kuinka valtioiden asioita tulisi hoitaa. Suomen kokoisessa pikkumaassa on helppo sanoa yhtä ja tehdä toista, eivätkä kriisitkään sun muut ongelmat maailman mittakaavassa ole kovin vakavaa luokkaa. Rempallaan olevan suurvallan jaloilleen nostaminen on hiukan vaativampi urakka. Niinpä CITK:n tärkeimmät toiminnot ovatkin budjetointi ja kriisipäätösten tekeminen.
Budjetointia
Kerran vuodessa Kremlin byrokraattikaarti kantaa presidentin eteen paksun kansion, joka sisältää tulevan vuoden budjetin. Budjetointi onkin yksi tärkeimpiä vaikutuskeinoja. Budjetin summia voi rukata pitkin vuotta, mutta voimaan ne tulevat vain jokaisen vuoden marraskuussa ja pysyvät voimassa seuraavan vuoden ajan. Raha ratkaisee kaikissa ongelmissa, mutta johtuen budjetin kerran vuodessa -luonteesta rahan vaikutusta joutuu odottamaan. Rahaakaan ei ole rajattomasti: itse asiassa pelin alussa Neuvostoliiton kansatulo on surkean vähäinen ja rahareikiä riittää.
Budjetointi sujuu monella tasolla. Koko roskaa voi nostaa tai laskea tietyllä rupla- tai prosenttimäärällä. Tämä on yksinkertaisin tapa hallita rahanmenoa nousu- tai laskukausina, mutta valitettavasti myös ne alat/alueet, joiden kuluihin ei tahdo koskea joutuvat tällöin muutosten kohteiksi.
Tarkempaan rahavirtojen määrittelyyn pääsee pääalue-optiolla. Pääalueet jakaantuvat tuotantoon, tuontiin, vientiin, sotilaskuluihin, hallintoon, propagandaan ja vaikuttamiseen, ulkomaan suhteisiin, ulkomaan velan maksamiseen, tutkimustyöhön ja hätätilavarantoon. Näihin kanavoidut rahat jakautuvat pääalueen muodostavien osa-alueiden kesken, joten silläkään ei voi tarkasti vaikuttaa mihin raha loppujen lopuksi hukkuu.
Budjetointi tarkimmalla detaljitasolla on ainoa kunnon tapa hoitaa rahavirtoja. Tällöin pääsee näpräämään pääaluiden osien kanssa, jolloin budjettia voi viilata yksityiskohtaisesti.
Eli: kun pääaluemenussa sanaan tuotanto liittyy summa 1036 miljardia ruplaa, niin by details -puolella nähdään, että sen osa-alueista saa maanviljely 280 miljardia, tavaroiden valmistaminen 160, rakentaminen 70, liikenneyhteydet 200, raaka-aineet 200 ja palvelut 126 eli yhteensä 1036 miljardia ruplaa. Muutkin pääalueet on jaoteltu samalla tavalla yksityiskohtaisesti.
Kukin budjetin alue vaikuttaa luonnollisesti muihin. Laajasta ruoan tuotannosta ei ole hyötyä, jos sitä ei saa kuljetettua minnekään, joten lisää rahaa liikenneyhteyksille. Ihmiset vaativat kulutustarvikkeita? Lisää ruplia tavarantuotantoon, mutta riittävätkö raaka-aineet? Tuotantoon kannattaa kuitenkin sijoittaa, sillä pitkällä tähtäimellä se tuottaa itsensä takaisin.
Oman ongelmansa kansantuloon aihaeuttaa vielä kymmenienkin vuosien ajan ex-Neuvostoliiton kuuluisa byrokratia. Yli kaksikymmentä prosenttia tuloista voi kadota tykkänään korruption ja tehottomuuden syövereihin ja ongelman parantaminen vaatii todella työtä.
Tankkeja Latviaan
Koska budjetti kasataan kerran vuodessa, ei siitä riitä tekemistä loppuvuoden ajaksi. Onneksi kriisejä riittää. Vaikeiden aikojen koittaessa alkavat puhelimet päristä, ja linjan toisessa päässä voi olla KGB/armeija, TASS, ministerineuvosto tai ulkoministeriö. Kriisitilanne ei muuten ilmaise aina "kriisiä", vaan jotain tärkeäluontoista tapahtumaa joko koti- tai ulkomailla, kuten Itäblokin maiden irtautumispyrkimykset, Puolan solidaarisuusliike, Baltian maiden itsenäisyyspyrkimykset, omat ydinonnettomuudet, paavin vierailukutsu, juutalaisten maasta- ja maahanmuutto ja semmoiset.
Tapahtumasta saa taustaselvityksen ja liudan vaihtoehtoja, joista presidentin tehtävänä on valita omaa suuntaustaan ja mielipiteitään vastaava optio. Valinnanvaraa on yleensä kahdesta kuuteen optiota, ryhmittymien mukaisesti ja lisänä passiivisuus (ei koske meitä, no comments).
Mielenkiintoa herättää kriisien historiallinen tausta, sillä suurin osa niistä perustuu todellisiin tapahtumiin vuoteen 1992 saakka. Kukin päätös vaikuttaa pitkällä tähtäimellä muun muassa maan tapahtumiin ja ulkomaansuhteisiin.
Vähiten merkittävä tekijä on kerran vuodessa pidettävä vallankumouspäivän juhlapuhe, jossa presidentti hahmottelee tulevan politiikkansa suuntaa. Puheiden merkitys on mielialan ja suuntausten luomisessa. Puhe koostetaan säätämällä kymmenen eri tekijän arvoja kymmenellä eri tasolla (äärikonservatiivisuudesta ääriliberalismiin). Puhuahan voi mitä tahansa, (kuten poliitikkomme ovat vakuuttavasti demonstroineet), mutta vasta teot paljastavat miehen. Mikäli lupaukset ja käytännön teot eroavat liikaa toisistaan, on tiedossa maineen mustuminen.
Raportti, toveri Hiiri
Crisis in The Kremlinin käyttöliittymä on hyvä ja toimii jouheasti hiirtä ja näppäimistöä hyödyntäen. Ruudun pääosa on omistettu kartalle, jossa valtiot ja niiden elinolot on kuvattu eri väreillä (länteen suuntautuneet vihreitä, NL punaisella ja kuohuvat valtiot tilanteesta riippuen). Alareunassa ovat tärkeimmät taulukot, joita silmäilemällä pelaaja näkee välittömästi, kuinka hyvin tai huonosti peli etenee. Taulukoita hiirellä näpäyttämällä saa sanallisen raportin kyseisen alueen tilanteesta.
Ruudun vasemmassa reunassa ovat varsinaiset toiminnot, joista pääsee muuttamaan politiikkaansa, budjettia, kriisejä, katsomaan päiväkirjaa, katsomaan videonauhoja kymmenestä viimeisimmästä tv-uutisesta, tutkimaan ennakoidun viisivuotissuunnitelman vaikutusta kansantuloon, ja advance-napilla hyppäämään kuukaudella eteenpäin.
Ylinnä oleva pikkuinen muotokuva ei kuvaa omaa naamaa, vaan valitun ryhmittymän "esikuvaa", hahmoa, joka todellisuudessa on vetänyt pelaajan valitsemaa linjaa (Gorba, Jeltsin tai Ligachev).
Pelatessa aika etenee hiljakseen, kahdesti vuodessa tehdään päätöksiä ja kriisejä pulpahtaa enemmän tai vähemmän tiheästi ratkottavaksi. Välillä tv-yhtiöt näyttävät tärkeitä uutisia ja raportteja ja henkilökohtaisia viestejä sun muuta tulee jatkuvalla syötöllä tiedottaen valtionpäämiestä tapahtumista ja kansan mielipiteistä. Halutessaan voi näpytellä advancea, jolloin peli etenee sutjakasti seuraavaan kuukauteen, eikä kriisejä ehdi tulla käsittelyyn saakka, mutta se ei ole kovin kiinnostava pelimuoto.
Pelin kesto on häilyväinen. Se alkaa vuodesta 1985, ja ensimmäinen tilanteenarviointi on vuoden 1991 lopussa. Tällöin tietokone laskee, miten hyvin tavoitteisiin on päästy ja antaa pisteyttää suorituksen. Tilanteenarvioinnin jälkeen pelin voi joko lopettaa eroamalla virastaan (ja jättämällä maan pulaan) tai jatkaa tehtäviään. Toinen arviointi tapahtuu vuoden 1999 lopussa ja kolmas vuonna 2014, joten maksimipituus yhdelle pelille voi olla 30 vuotta. Lyhyempäänkin tietysti ura voi katketa esimerkiksi erottamisen tai vallankaappauksen.
Suuri ja mahtava Neuvostopeli
Kahdentoista megatavun liittovaltion kiintolevyltä nappaava Crisis in The Kremlin työntää ruudulle valtavasti pieniä tv-uutisia elävöittäviä animaationpätkiä, digitoituja kuvia ja äänikortilla varustetuissa koneissa varmaan ääntäkin. Grafiikka on toteutettu 16-värisellä 640 x 350-resoluutiolla, eikä ole lainkaan huonoa, mikä todistaa jälleen kerran, että hyvään lopputulokseen ei tarvita 256 väriä.
Nopea kiintolevy helpottaa pelaamista, koska uutisia, viestejä, raportteja sun muuta tupsahtelee jatkuvasti ruudulle ja tällöin kovokommuuni paiskii töitä. Maininnan ansaitsee levyillä käytetty pakkausmenetelmä, jolla koko Neuvostoliitto on mahdutettu neljälle HD-korpulle.
Kiitosta ansaitsee erityisesti se, että vaikka ulkokuoreen onkin panostettu rankasti ei pelin sisältö jää murustakaan jälkeen.
Harashoo gametski, da!
Kolme eri ryhmittymää tarjoavat runsaasti miettimistä ja vaihtoehtoja pelaamiseen. Satunnaisperiaatteella toimiva kriisivarasto on tarpeeksi suuri, joten kaikki kriisit eivät tule vastaan joka pelissä, ja onhan niissäkin vaihtoehtoja. Satelliittien vapautumispyrkimysten sallimisen vastapainona on panssarien jyrääminen kaupunkien kaduille, ja valitusta ryhmittymästähän riippuu mikä valittava päätös on. Yksitoikkoisuuteen ei Crisis vaivu.
Varsinaista sodankäyntiä olisin Crisisiin toivonut. Mahdolliset taistelut jäävät lähinnä kriisipäätösten ja uutisten varaan, eikä hyökkäävällä politiikalla pääse jyräämään Länsi-Euroopan yli, vaikka kuinka tunkee puolet kansantuotteesta aseisiin.
Muuta ei Crisis in The Kremlinistä puutukaan, vastapainona pelissä on massiivinen sisältö ja kilokaupalla informaatiota, ja voittaminen edellyttää ajattelukykyä ja vastuuntuntoa. Hyvä ja paksu manuaali tarjoaa historiasta kiinnostuneille Venäjän/NL:n historian yli puolen kirjan paksuudella, loput käytetään peliin vaikuttavien tekijöiden selostamiseen.
Pelistä kiinnostuneiden kannattaa varoa mukana tulevaa näkymätöntä vakoiluvempelettä, joka välittää jokaisen pelaajan tekemisen ex-KGB:n päämajaan Moskovaan.
89
