Tekniikka kehittyy ja ihmiset päivittyvät kyborgeiksi, mutta kirjoitetun sanan lumo ei haihdu.
Omakehu haisee, sanoo vanha kansa. Vaatimattomuus ei kaunista, nokittaa argentiinalainen Cabrera Brothers ja vääntää esikoispelinsä mainonnan turbovaihteelle.
Tekijät kutsuvat Cypher: A Cyberpunk Text Adventurea muinaisten tekstiseikkailujen uudeksi tulemiseksi, ennennäkemättömän vuorovaikutteiseksi kokemukseksi ja ties miksi muuksi. Paperilla modernisoitu tekstikäyttöliittymä ja tiukka kyberpunk-trilleri kuulostaakin tappajayhdistelmältä. Harmi vain, että pelatessa hypelupaukset liukenevat nopeammin kuin ne kuuluisat kyynelet sateeseen.
Paluu kusis… kultaiselle 80-luvulle
Kasaritekniikkaa edustavissa tekstiseikkailuissa kaikki toiminta ja ympäristöt kuvaillaan luonnollisesti tekstinä: ”Seisot valkoisen talon edessä. Vieressäsi on pieni postilaatikko.” Kaikki käskyt kirjoitetaan pelin tekstitulkkiin, parseriin: ”avaa postilaatikko”, ”kävele länteen”. Mikä grafiikassa hävitään, se mielikuvituksen aktivoivassa proosassa ja runsaassa interaktiivisuudessa voitetaan. Parhaimmillaan tekstiseikkailut ovat interaktiivista fiktiota. Jos kiinnostaa, kannattaa lukea erinomainen Leather Goddesses of Phobos -juttu Pelit-numerosta 9/12
Cypher sekoittaa ikiaikaista pakkaa hillityillä visuaalisilla tehosteilla (sade piiskaa näyttöä ulkona kävellessä, mukaan tarttuvat esineet näkyvät ruudulla ja niin edespäin) sekä immersiivisellä äänimaailmalla, mutta sen sydän sykkii kirjainten tahtiin. Yhdistelmä vanhaa ja uutta toimii ihan hyvin.
Se, mikä ei toimi, on parserin heikko ymmärrys. Leijonanosa peliajasta menee oikeiden komentojen arvaamiseen, ei ongelmien pähkäilyyn tai maailman tutkimiseen, kuten on tarkoitus. Parseri on mielivaltaisen pikkutarkka. Esimerkiksi ”turn note on” käy, mutta ”turn on note” ei. Välillä esineiden nimet täytyy kirjoittaa kokonaan (”blue keycard”), välillä peli hyväksyy vain lyhennetyn muodon (”keycard”). Ja auta armias, jos erehdyt käyttämään the-artikkelia...
Suosikkikohtani on pelin alkupuolella. Sankarin pitäisi poistua pienestä tanssikopista, jossa on yksi itään johtava ovi. ”Go east”? Ei. ”Go east door”? Ei sekään. ”Exit”, ”exit booth”, ”leave”, ”go through door”, ”go outside” ovat kaikki turhia, sillä ainoa keino päästä ulos on hoksata kirjoittaa ”step outside”. Taas elämästä kului viisi minuuttia, jotka eivät koskaan palaa.
Kun tämä säätö toistuu joka IKINEN kerta, kun jotain yrittää tehdä, v-käyrästä loppuu patterit. Pahinta on, ettei parseri noudata mitään sisäistä logiikkaa tai anna selkeää palautetta vääristä käskyistä. Tuloksena on jatkuva epävarmuus omien aivoitusten järkevyydestä.
Särkyneet unelmat
Kun nihkeästä tekstiprosessorista pääsee yli, alta paljastuu tarina, joka on ihan ok, muttei yhtään sen enempää. Kyberpunk on aina plussaa, mutta omia ideoitakin saa käyttää. Kaikki kliseet ovat mukana: päähenkilönä kyyninen, mutta hyväsydäminen lainrikkoja, niskaan hengittämässä pieleen mennyt hämärädiili ja väkivaltaa kaihtamattomat takaa-ajajat, ulkona saastunut, kylmä maailma…
Cypherin kässärin kohtalainen taso ei tämän lajityypin pelille riitä. Tekstiä vaivaavat myös lukuisat kielioppi- ja kirjoitusvirheet. Kun ilkeä panttilainaaja onkin ”loneshark”, tunnelmalta putoaa nopeasti pohja. Eikä kukaan oikeasti enää sano: ”Be there or be square.” Tai: ”Ta-ta!” Eikä varsinkaan peräjälkeen. Auts!
Surullisinta Cypherissa on, että niinä harvoina hetkinä, kun parseri ei potki vyön alle ja teksti on kunnolla oikoluettu, synkkään seikkailuun oikeasti tempautuu mukaan. Sopivasti nykyaikaistetulla tekstiseikkailulla voisi olla saumaa, vaikkakin pientä, jopa nyt 2010-luvulla. Ennen ulkokuoren tuunaamispuunamista täytyy kuitenkin hoitaa perusasiat kuntoon, arvon Cabreran veljekset.
Kyberseikkailulle käy ostos-tv:t, sillä kauniit lupaukset ja todellisuus eivät kohtaa. Sääliksi käy kelpo konseptia, mutta näillä eväillä textarit nukkuvat Ruususen untaan vielä toiset parikymmentä vuotta.
Aleksandr Manzos
Tekstiseikkailuksi Cypher ei ole lainkaan hullumman näköinen. Vielä kun varsinainen peliosuus olisi samaa tasoa.
60
