Rooliseikkailua ja kaupunkisimulaatiota ei ole usein nähty samassa paketissa, mutta Sonyn Dark Cloud onnistuu rakentamaan niistä yllättävän eheän kokonaisuuden.
Kun paha ja vallanhaluinen kenraali Flag kutsuu maan päälle muinaisin rituaalein legendaarisen Mustan hengen, on maailmanloppu valmis alkamaan. Ylivoimaisilla loitsuillaan tämä tuomiopäivän pirulainen tuhoaa kaiken näkemänsä.
Kaikki toivo ei kuitenkaan kuole, sillä viime hetkellä vanha ja viisas haltijakuningas muuntaa kaupungit salaperäisiksi atla-möykyiksi, jotka sinkoutuvat yllättäen maailman eri luolastoihin. Lopuksi haltijakuningas hämmästyttää kaikki viisaudellaan ja valitsee maailman pelastajaksi Toanin, naruranteisen teinipojan, jonka on määrä kerätä atlat ja rakentaa maailma uudelleen.
Taistelija-arkkitehdin seikkailut
Dark Cloud on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen peli. Seikkailu etenee ennaltamäärättyä reittiä pelialueelta toiselle, jotka koostuvat aina kaupungista (joka on aluksi vain tyhjä maapläntti) sekä hirviöitä kuhisevasta luolastosta. Eteenpäin pääseminen edellyttää alueen läpäisemistä, tosin selvitettyihin kohteisiin pääsee milloin tahansa takaisin.
Luolastosta käydään keräilemässä sinne ripotellut atlat, joilla maan pinnalla rakennellaan kaupunki valmiiksi. Lopuksi kukistetaan luolaston alimmaisen kerroksen pääpomo. Tämän jälkeen juoni etenee sykäyksen ja maailmankartalle ilmestyy uusi kaupunki luolastoineen, joissa sama ruljanssi toistuu.
Kukin luolasto koostuu vähintään viidestätoista kerroksesta, joiden pohjapiirrokset kone luo satunnaisesti. Jokainen kerros on tavallaan yksittäinen minisokkelo, sillä eteenpäin pääsee vasta kun on läpäissyt tason kokonaan ja kerrosten välillä palataan yleensä maan pinnalle. Takaisin luolastoon mentäessä voi kätevästi hypätä läpäistyjen tasojen yli suoraan uuteen kerrokseen.
Luolastoissa tärkeintä on kerätä atloja, mutta myös hirviöiden lahtaaminen on pakollista, sillä jollakin ötöistä on aina kerrosavain, jota ilman ei pääse eteenpäin. Aarrearkut kannattaa tarkistaa hyödyllisten esineiden toivossa, joita ovat esimerkiksi kerroksen kartta sekä taikakristalli, joka näyttää kartalta vihollisten ja esineiden olinpaikat.
Yksittäiset tasot ovat sopivan lyhyitä ja kompakteja. Hirviönrohjakkeita on kerrosta kohden yleensä kymmenkunta ja atloja muutama vähemmän, joten eteneminen on koko ajan miellyttävän nopeaa. Lisäksi luolastoista pääsee pois milloin tahansa.
Hakkaamalla miekat kasvatetaan
Taisteleminen on silkkaa Zeldaa. Kun vastaan kävelee hirviö(itä), painetaan lukitusnappia ja sitten keskitytään vain painelemaan hyökkäysnamiskaa sekä väistelemään vihollisen iskut tattia pyörittelemällä. Yksinkertaista, mutta toimivaa.
Välillä vastaan tulee välipomoja, jotka nujerretaan omaperäisessä Parappa The Rapper -tyylisessä minipelissä, jossa pitää painaa oikeaa nappia oikeaan aikaan. Pääpomotaistot ovat perinteisen pitkiä ja tiukkoja kamppailuja, joissa tarvitaan aina myös muiden hahmojen apua. Hahmoja voi vaihtaa kätevästi lennosta milloin tahansa, mitä kannattaakin harrastaa usein. Pomotaistojen lisäksi eteen tulee silloin tällöin erikoistasoja, joissa voi pelata vain tietyllä hahmolla.
Perinteisen kokemuksen sijaan tapetuista hirviöistä jaetaan asepisteitä, jotka kehittävät tappokalustoa purevammaksi ja nopeammaksi. Aseiden ehostaminen onnistuu myös pulttaamalla niihin erilaisia taikakiviä.
Tappovälineet kuluvat käytössä ja voivat hajota kokonaan, jollei niitä vähän väliä korjaile korjauspulverilla. Ruudun ylälaidassa näkyy aseen kestävyysmittari, jota varsinkin ensimmäisten rupuaseiden kanssa on tarkkailtava erittäin säännöllisesti.
Jos työllä ja tuskalla kehitetty lempimiekka sattuu epähuomiossa hajoamaan, kiroaa kiltimpikin seikkailija, sillä Dark Cloudissa hahmo on juuri niin vahva kuin aseensa. Pelin edetessä välinevalikoima kasvaa kestävämmällä kalustolla ja ongelma helpottuu.
Vaikeustaso riippuu pitkälti siitä, kuinka ahkerasti hajottaa aseita. Jos onnistuu alusta asti kasvattamaan tappovälineitään oikeaoppisesti, on eteneminen ehkä turhankin vaivatonta, sillä muutamaa bossia lukuunottamatta tiukkoja paikkoja ei ole. Pelattavaa riittää onneksi useammaksi kymmeneksi tunniksi.
Ja alussa oli tyhjyys
Tappamisen lomassa toinen puoli peliajasta kuluu kaupunkeja rakennellessa, mikä onnistuu yksinkertaisesti sijoittelemalla atloista löydetyt rakennuselementit kaupunkien ennalta rajatuille maa-alueille. Rakennuspalikat vaihtelevat alueesta toiseen, mutta yleensä atlojen sisältä kuoriutuu rakennusten ja näiden asukkien lisäksi puita, teitä ja jokia sekä erilaista pikkusälää, kuten lamppuja, kylttejä ja rappusia, joilla talot viimeistellään valmiiksi.
Talojen asukeilta kannattaa tiedustella vinkkejä paitsi talojen viimeistelyyn myös kaupunkikaavaan, jotkut asukkaat kun haluavat asua vaikkapa lähellä veden ääntä tai mahdollisimman kaukana jostakin tyypistä. Valmiiksi rakennetut talot palkitaan pienellä kohtauksella sekä hyödyllisillä tavaroilla.
Arkkitehtinä toimiminen on mutkattoman sujuvaa ja samalla yllättävän addiktoivaa puuhaa, vaikka mistään kovin syvällisestä rakennussimulaatiosta ei olekaan kyse. Eri kaupunkielementtien sijoitteleminen maastoon omien mieltymystensä mukaan on yksinkertaisesti hauskaa, varsinkin kun elementtejä on kiitettävä määrä ja valmiit kaupungit näyttävät aina oikeilta, elämää sykkiviltä paikoilta.
Tunnelma on koko ajan värikkään japanilainen. Vaikka söpöt pallopäähahmot eivät kovin omaperäisiltä näytäkään, on toteutukseen panostettu. Värivalinnat toimivat, yksityiskohtia piisaa ja vaihtuvat vuorokaudenajat ihastuttavat tunnelmallaan. Auringonlaskun viime säteissä kylpevää kaupunkia ihaillessaan voi melkein haistaa illan raikkaan viileyden, kun valot syttyvät ikkunoihin ja liikkuvien pilvien lomassa alkaa tuikkia tähtiä.
Musiikki on keskitasoa parempaa, iloista roolipelirallatusta ääniefektien painuessa nopeasti unholaan.
Dark Cloud kaappaa aluksi mukaansa täysillä. Pelaamista on vaikea lopettaa ja mieli palaa aina uudelle luolastotasolle uusien kaupunginosien perään. Imu ei kuitenkaan säily tällaisena loputtomiin.
Ensinnäkin juoni on aineksiltaan varsin ponneton ja etenee liian hitaasti, lisäksi hahmot jäävät turhan etäisiksi ja persoonattomiksi. Suurin ongelma on kuitenkin se, että pelikaava ei muutu edetessä lainkaan ja vaikka ympäristöt ovatkin vaihtelevia ulkonäöltään, alkaa samojen kuvioiden jatkuva toisto ennen pitkää menettää tehoaan.
Puutteineenkin Dark Cloud on kuitenkin varsin nautittava, jopa addiktoiva pelikokemus, joka on ennakkoluulottomalle roolipelaajalle ehdottomasti tarkastamisen arvoinen tapaus.
83
