Coren Darkmere on jälleen yksii uusi yrittäjä isometristen seikkailupelien sarjassa. Eipä noita ole tainnut vähään aikaan tullakaan. Salaisena aseenaan Darkmere yrittää pärjätä normaalia synkemmällä tunnelmalla ja runsaalla ilmapiiriä tihentävällä äänitaustalla.
Örkit hyökkävät rauhalliseen kylään ja verilöyly on melkoinen. Haltiakuningas Gildorn, maineikas lohikäärmeentappaja, lyö miekkansa Dragonsbanen poikansa Ebrynin käteen ja lähettää hänet paitsi kostamaan kylän puolesta myös lopettamaan Darkmeren kirouksen. Sellaista se juonigeneraattori on tällä kertaa jaksanut vääntää.
Darkmere mainostaa itseään aitona roolipelinä. Genren pääsylipuksi nähtävästi riittää se, että peli tapahtuu fantasiaympäristössä ja että sankarilla on miekka. Roolipelien kanssa pelillä ei ole mitään tekemistä, vaan Darkmere on yksinkertainen isometrinen toimintaseikkailu, vähän Cadaverin malliin, mutta huomattavasti yksinkertaisempana versiona.
Darkmere jakautuu kolmeen osaan: kaupunkiin, metsään ja örkkiluolaan. Osuudet ovat iiiisoja, joten tramppaamista saa harrastaa enenmmänkin. Core ystävällisesti toimitti pelin kartat, joka helpotti pelaamista, minä kun en hirveästi pidä laaaaajoista peleistä, varsinkin jos laaaaajuus luodaan pitkillä kävelymatkoilla.
Jostain syystä Darkmeren tuleminen on kestänyt kauan ja kohinakin on ollut kohtuullinen. Siksipä uskalsin odottaa jotain uutta, ja olenkin varsin yllättynyt, että lopputulos on näinkin peruskaavoihin sitoutuva ja perustuu täysin tuttuun "keskustele, kerää esineitä ja tappele" -formaattiin.
Keskustelu siis on sitä, että joku henkilö sanoo jotain, eli pelaajan ei tarvitse tehdä muuta kuin käydä kyselynaiheet järjestyksessä läpi. Esineet, paitsi kerättävät, on tiukasti pultattu paikoilleen. Hämäysmielessä kaikki ruudussa olevat tavarat viimeistä luunpalaa myöten ovat tutkittavissa, enpä vain toistaiseksi ole mistään mitään löytänyt. Kerättäviä esineitä on puzzlenratkaisuun tarvittavien esineiden lisäksi elintarvikkeet, avaimet ja raha.
Taistelu taas on näitä kahden iskun ja yhden puolustuksen ihmeitä, eikä edes kovin vaativaa. Mikäli vastustajalla ei ole muuta kuin lähitaisteluaseita, ei tarvitse kuin seistä paikallaan ja väännellä keppiä, niin isompikin vastustaja kaatuu. Mielenkiintoisesti itse Ebryn ei kehity, sen sijaan hänen miekkaansa kyllä päivitetään palkintona onnistuneista ongelmanratkaisuista tahi tehtävän läpäisystä. Miekka imee lisätehoa myös tappamistaan hirviöistä, Michael Moorcock on varmaan tyytyväinen.
Toimintamenusta löytyvät pakolliset ota/käytä/tutki-kuviot, oudompana lisänä SMELL. Joystick-vetoinen valikkosysteemi olisi saanut vähän tinkiä alimenuistaan. Yleensä kun kaikki irtain kuitenkin kerätään, ota-optio saisi mielellään tulla aikaisemmin kuin kulkematta searchin kautta. Erikoisuutena käyttöliittymässä on sen esisensurointi: tietyllä avaimella ei voi esimerkiksi avata kuin oikean oven, sillä väärän kohdalla optiota ei edes tarjota.
Graafisesti Darkmere on ihan nätti, joskaan ei mitenkään poikkeuksellinen genren muihin edustajiin verrattuna. Darkmeren mainittavin erikoisuus on sen runsas samplattu äänitausta: tuuli kohisee, linnut sirkuttavat ja sillai, maisemaan sopivasti. Intron lisäksi musiikki ei sitten enää raikaakaan.
Peli on muuten testattu betaversiosta, jonka kuitenkin pitäsi olla yksi yhteen myynnissä olevan version kanssa, lukuunottamatta näkyvissä olevaa debuggausruutua.
Darkmere on ihan pelattava ja hyvin toteutettu, välillä jopa lievästi humoristinen toimintaseikkailu, mutta pikkaisen liian tavanomainen ja vailla omia ideoita. Tämän tyyppisten pelien ehdoton klassikko on Bitmap Brothersien Cadaver (vaikka sekin niksahti loppua kohti liian vaikeaksi).
80
