Kaikki riippuu näkökulmasta: maailmanloppu voi olla myös uuden maailman alku.
Darksiders kuvattuna kahdella sanalla on ”Zelda helvetistä”. Zeldaa pelissä on Darksidersin apokalyptisen maailman aukeaminen uusien kykyjen myötä.
Miljööt ja tarina sen sijaan ovat Darksidersin omia, niin omia kuin Helvetti, enkelit ja muut mytologioiden demoniset antisankarit voivat olla. Ilmestyskirjan ratsumiesten tehtävänä on säilyttää Taivaan ja Helvetin välillä tasapaino, mutta jotain menee pieleen, armageddon alkaa ja ihmiskunta tuhoutuu. Tarinan sankari, voimansa menettänyt Sota, lähtee syyllisten perään sata vuotta maailmanlopun jälkeen.
Vuosisata näkyy tyylikkäästi kuluneissa kulisseissa, joissa pilvenpiirtäjien jäännöksiä peittää kasvusto. Florasta ja etenkin faunasta päätellen Helvetin joukot voittivat ratkaisutaistelun. Raunioituneessa maassa vaeltaa alempien kehien rividemoneita ja muita iljetyksiä, kuten zombimaisiksi pedoiksi degeneroituneita ihmisiä. Vaikka Taivaan sotajoukko hävisi taistelun, se ei hävinnyt koko sotaa. Enkelipartiot kiusaavat niin demoneita kuin Sotaa, jota he syyttävät johtajansa kuolemasta.
Vaikka rehvakkaat taistelut ovat tärkeä osa tapahtumia, ne eivät nouse Bayonettan tapaan hallitsevaan asemaan. Darksiders ei ole mätkintä- vaan toimintaseikkailu, sillä jylhissä maisemissa riittää tasoloikkamaista kiipeilyä ja etenemisreittien pähkäilyä.
Linkki pimeydestä
Riuskan Sodan vastustajat teilataan valtavan miekan huitaisuilla. Kakkos- ja kolmosaseina vaihtelevat viikate, järistysnyrkki, bumerangimainen jättiheittotähti ja revolveri. Jokaiselle aseelle on oma namiskansa, ja tappovälineet vaihtuvat suuntanäppäimillä kätevästi. Lyömäaseilla on käytön myötä nouseva tehotaso ja ominaisuuksia muuttava kustomointislotti. Improvisoidut aseet kelpaavat siinä missä muutkin: romuautojen nakkelu ja lyhtypylväillä huitominen tuovat vaihtelua Sodan arkeen.
Suoraviivainen rämpytysmättö riittää ryhminä päälle ponnistaville rividemoneille ja -enkeleille. Syöksyväistöjä ja taktista silmää tarvitaan vasta astetta järeämpiä jääkaappipakastimia vastaan. Liikearsenaali viimeistellään torjunnalla ja vastaiskulla, jotka tosin jäävät normaalilla vaikeustasolla lähinnä tyylittelijöiden työkaluiksi.
Kuolleista vihollisista lehahtaa ilmoille keltaisia, vihreitä ja sinisiä sieluja eli vimmavoimaa, energiaa ja käteistä. Vimmaa uhrataan kivi-ihoon ja muutamiin muihin loitsumaisiin kykyihin. Mättämällä kertyvä punainen raivo käytetään Sodan toisen olomuodon, liekehtivän jättiläisen vapauttamiseen. Voimakas tulikolossi kannattaa säästää tiiviiseen vihollissumaan, sillä hurjaa hupia kestää vain hetken.
Dramaattiset väännöt jättiläislepakko Tiamatia ja muita hirviömäisiä pomodemoneita vastaan ovat yhtä paljon pulmia kuin refleksitestejä. Kun tarvittavan jipon tai jipot lopulta keksii, niitä ei tarvitse toistaa kuin muutaman kerran. Pomonujakoiden vaikeustaso on kohdallaan, sillä jättiörkkiä vastaan kaatuu vain harvoin puutteelliseen sorminäppäryyteen.
Tasojen metsästys
Kahakointia rytmitetään onnistuneesti, maisemamatkailun ja kiipeilyn seassa taistelut eivät muutu pakkopullaksi. Puutuminen vältetään jatkuvasti laajenevalla ase- ja kykyarsenaalilla. Ehdottomasti viilein päivitys on Tuho, Sodan tulikavioinen ratsu, joka nopeuttaa matkantekoa ja mörrien lanaamista. Toisinaan lautaselle lastataan jotain ihan muuta, kuten raiteilla rullaavaa räiskintää ja FPS-tyylistä ammuskelua, jossa räjähtäviä vasamia ampuva kanuuna kääntää puntit kertaheitolla Sodan puolelle.
Tarina on suoraviivainen, mutta saumaton maailma, uusintavisiittien suhteen avoimet kentät ja uteliaisuutta kutkuttavat tänne et vielä pääse -bonuskätköt pitävät tarkkaan käsikirjoitetun elämysjunailmapiirin loitolla. Vanhoille seuduille palaaminen ja huolellinen nurkkien nuohoaminen palkitaan rahalla, kykybonuksilla ja kartoilla. Zeldamainen rakenne on äärimmäisen addiktiivinen. Nurkan takana on aina jotain uutta tutkittavaa, kokeiltavaa tai tapettavaa.
Toimintaseikkailufaneille lopunaika ei ole koskaan ollut näin mielenkiintoista. Darksiders välttää tuttuihin asetelmiin jumahtamisen ja heittää matkan varrella monta kierrepalloa. Kuluneet demoniset teemat ja apokalyptiset aiheet eivät haittaa pätkän vertaa, koska ne on tehty asenteella ja pettämättömällä tyylitajulla, esimerkiksi kuolemanenkeli Samael saattaa olla mageimpia pelihahmoja pelihistoriassa.
Hectoria paremmin Darksidersiä ei voi tiivistää: ”Sota on kaunis, siinä on voimaa, Sota on siisti, Sodalla kulkee.” Mitä muuta yksi mies Sodalta kaipaa?
91
