Lisenssipelejä oli aikoinaan valtameri täynnä. Riittääkö pelikansalle kuuluisa pallonpotkija, vai pitäisikö pelissä olla myös hyvää futista?
Julkisuusarvolleen sopivasti herra Beckham, jos ei aivan maailman paras niin ainakin tunnetuin, ihailluin ja ehkä jopa vihatuin jalkapalloilija, on ainoa Ragen futispelin kentillä omalla nimellään kirmaava pelaaja. Loput lukuisten maa- ja seurajoukkueiden miehistä esiintyvät nimiväännöksinä, jotka muistuttavat niin röyhkeästi oikeita, ettei mielikuvitusta tarvitse.
Beckham Soccerin pelivaihtoehdot, ystävyysottelu, MM-kisat, muutama muu sekalainen turnaus sekä kokonainen kausi viidessä Euroopan suurimmassa liigassa Englannista Espanjaan, ovat jalkapallopelien peruskamaa. Muutamat Englanti-keskeiset klassikko-ottelut, kuten Arsenalin ja Liverpoolin keskinäisessä ottelussa viimeisellä kierroksella ratkeava liigamestaruus vuonna 1989, edustavat hieman omaperäisempää linjaa. Tukusta eritasoisia haasteita muodostuva harjoitteluosio kera Beckhamin osoittautuu yllättävän monipuoliseksi, ja aiheuttaa jopa hetkellistä, paino sanalla hetkellistä, addiktiota.
Rimat on tehty alitettavaksi
Ohjaustuntuma on luonnottomuudessaan täysin ala-arvoinen. Pelaajat kääntyvät satakahdeksankymmentä astetta silmänräpäyksessä ikään kuin inertiaa ei olisi koskaan keksittykään, ja hoipertelevat kentällä sinne tänne kuin humalaiset vaihtaen suuntaa pienimmästäkin tatin tölväisystä.
Yliherkän ja tunnottoman ohjauksen haitat kertautuvat syöttöpelissä. Syötön vastaanottaminen kariutuu tuskaisen usein siihen, ettei miekkonen yksinkertaisesti suostu menemään sinne minne sen haluaisi menevän. Pallon liike on epänormaalia – maata pitkin guugeli etenee pahimmillaan kuin flipperissä kimmahdellen holtittomasti mieheltä miehelle, joukkueelta toiselle ja ilmassa pallon vauhti on kuin hidastetusta filmistä.
Tekoäly on kaikin puolin kehno. Koska miehet eivät osaa pelata yhteen eivätkä puolustaa, läpi kentän maalivahdilla kieputteleva Satunnainen Kikkailija pääsee jälleen näyttämään taitonsa ja tehokkuutensa. Tietokone tyytyy hyökkäyspelissään kehnoon imitaatioon syöttöpelistä, kunnes jossain vaiheessa rynnii rangaistusalueelle.
Kuvallisesti Beckham Soccer ei tee vaikutusta suuntaan tahi toiseen. Virallisesti lisensoitu herra B näyttää erehdyttävästi itseltään, muut vähemmän, ja päälleliimatun oloisia välianimaatiota jaksaa tuttuun tapaan katsoa kerran pari. Pelaajien liikkeiden saumattomuudessa olisi lisäksi rutkasti parannettavaa. Xbox-versio on yllättäen rujompi ja rumempi kuin PS2-veljensä.
Selostajien jatkuva epäinhimillinen huutaminen ja karjuminen vievät ajatukset väkisin pelin tekijöiden etiikkaan ja mielenterveyteen. Vaikka selostuksen saa pois, Beckham Soccerin selostus saattaa hyvinkin olla kaikkein kuvottavin yksittäinen elementti pelaamisen historiassa, ja se on jo jotain.
Kun soppaan lisätään vielä tuskallisen pitkät latausajat ja valikot, joiden tavoitteena lienee, ettei kukaan varmasti löydä tai ainakaan saa säädettyä haluamaansa asetusta, saadaan lopputulokseksi jalkapallopeli, jonka voisi olettaa kauppoihin saavuttuaan myös pysyvän siellä. Xboxin latausajat ovat paljon PS2-veljeä lyhyemmät, mutta koska paussit ovat hauskinta mitä pelillä on tarjota, on puutteesta pakko vähentää pari pistettä.
42
