Sain Suomen kurjasta keväästä rahani takaisin, ja törsäsin ne toimintalomaan Palanuin aurinkosaarella. Se oli kuin normijuhannus: vettä satoi kaatamalla, kansa örisi ja kävi päälle.
Dead Island: Riptide, taas uusi zombipeli! Väärin, Riptide ei ole uusi kuin julkaisupäivältään, eikä siinä ole zombejakaan. Ristiaallokko on Dead Islandin tarinan loppuosa, ja siinä raivotautiset ihmispolot riehuvat kaduilla ja maastossa, siis ihan eri juttu! Kutsun niitä silti zombeiksi, koska se on helpompaa.
Dead Island on purevaa kritiikkiä kulutusyhteiskunnan rappiosta. Alkuasukkailta saatu tauti muuttaa rikkaat länsimaiset lomailijat aivottomaksi massaksi, jota edes riistoyhteiskunnan väkivaltakoneisto ei pysty pysäyttämään. Pelin väkivaltainen lähitaistelu on ironinen postmoderni nyökkäys väkivaltaviihteen kliseille. Porvareista ei jää jäljelle kuin rahatukko, kun vähemmistön edustaja sivaltaa sirpillä ja vasaralla. Unohda das Kapital, tervetuloa das Dekapitul!
Niuhompi jää kiinni pelin lukuisiin omituisuuksiin raukkana räpistelemään kuin epäkuollut piikkilankaan. Mutta kun Deadis iskee, se iskee kuin Sledgehammer of Slaughtering zombin nuppiin.
Dead Islandin pelaamisessa on jotain niin kovin voimauttavaa.
Paras lomamuistoni
Australiasta pohjoiseen, Papuan paikkeilla, sijaitsee fiktiivinen turismista elävä Banoin saaristo. Tylsään altaan reunalla dokaamiseen tuli purevampaa sävyä, kun paha mutaatio kuru-taudista ryöstäytyi vauhtiin. Kuru on ihan oikea ”hullun ihmisen tauti”, jonka aiheuttaa ihmissyönti.
Infektoituneet käyvät raivokkaasti päälle, joskin seuraava muoto, walker, on zombeja muistuttava, huomattavasti passiivisempi kaveri. Ikävä kyllä, lopuista tulee kaikennäköisiä vaarallisia erikoisinfektoituneita. Riptidessa on kaikki tutut ja muutama uusi.
Mikään tauti ei tapa kaikkia: Dead Island kertoi neljästä kurulle immuunista selviytyjästä. Respaneiti Xian Mei, juoppo NFL-palloilija Logan, yhden hitin rap-tähti Sam B. ja ex-poliisitar Purna taistelivat tiensä läpi Banoin vaihtelevien maastojen, lomakylästä kaupunkiin ja viidakkoon. Riptidessa mukaan liittyy viides immuuni, ex-sotilas John Morgan, ken pelätyn kungfun taitaa.
Dead Islandin lopussa neljä immuunia sankariamme kiisi helikopterissa pakoon. Painoin pausea puoleksitoista vuodeksi.
Press play to continue
Riptide alkaa täsmälleen siitä, mihin Dead Island lopetti: helikopterista, ja vieläpä omalla rakkaalla pelihahmollani, joka piti kykynsä mutta hukkasi varusteensa. Kopteri laskeutuu laivaston alukselle, ikäviä tapahtuu ja taas mennään irtoraajat lennellen. Riptide on tiuha annos (melkein) täsmälleen samaa, niin hyvässä kuin ikävä kyllä pahassakin.
Seikkailualueena on Palanuin saaristo, joka ei ole ihan Banoin veroinen bilepaikka. Kahdesta saaresta ensimmäisellä on viidakkoa, mökkikylää ja puumajoja sekä Halain satamakylä. Veden toisella puolella siintää Hendersonin kaupunki, jonne pääsee lautalla.
Telltalen Vuoden peli -magneetti The Walking Dead loi vaarallisen ennakkotapauksen. Kaikki odottavat zombipeleiltä taidokasta, dramaattista, kyyneleet silmiin nostavaa tarinankerrontaa, mutta Riptidessa on tarinaa entistäkin vähemmän. On siinä juoni ja kaikki, mutta peli on aika pitkälle sitä, että pelin edistyessä henkiin jääneiden joukolle etsitään yhä uusia väliaikaiseksi tukikohdaksi kelpaavia paikkoja matkalla kohti turvaa. Kun edeltäjässä oli harvakseen joitain oikeaa draamaa hakevia kohtauksia, nyt mennään sillä pelien normitasolla, jossa kamu muuttuu ihan kauheaksi hirviöksi. Satunnaisten sivuhahmojen ongelmatkin ovat enimmäkseen mörppityylisiä hakutehtäviä.
The Kuru Scrolls: Zomblivion
Dead Islandit ovat neljän pelaajan minimörppejä. Niissä kolutaan melko isoa hiekkalaatikkoa ja suoritetaan juonta kuljettavia päätehtäviä tai sivuhahmojen antamia sivutehtäviä. Tasoissa noustaan, taitopuuta rakennetaan ja parempia aseita kerätään ihan puhtaasti mörppityyliin. Aseista rakennellaan niin uskottavuuden rajat kuin zombit rikkovia superaseita.
Vapaa harhailu zombien kansoittamassa hiekkalaatikossa on niin hyvä peruskonsepti, että se kestää pelin tyhmyydetkin. Apuna sillä on markkinoiden toimivin lähitaistelu, jonka nokkelan tähtäämisratkaisun avulla zombit saa siististi paloiteltua. Siis väkivaltaisen, verisen siististi. Kun kolme infektoitunutta juoksi kohti ja katkaisin niiltä jokaiselta kaulan tarkalla katanan huitaisulla, olo oli kuin Ogami Ittolla.
Päinvastoin kuin Skyrimissa, Riptidessa aseet tuntuvat fyysisesti myös ruudun tällä puolella. Kun heilutan omaa Crixus-lihaksikasta, kiiltelevää ylävartaloani virtuaaliväkivallan tahtiin, tiedän, että jotain on tehty oikein.
Tylpillä aseilla murskataan luuta, teräaseilla katkotaan ja silvotaan ja veitsillä tikutetaan. Riptidessa pääosumat saavat arvoisensa vahinkobonuksen. Haluaisin pelitilan, jossa klassinen pään tuhoaminen olisi ainoa tapa tuhota saastuneet.
Hienon pätkimisen vastapainoksi Riptide on ammuskelupelinä korkeintaan keskitasoinen, mutta onneksi tuliaseita pihdataan aika pitkään. Silloinkin niiden pahinta ylikäyttöä estetään vaatimattomilla ammusvarastoilla. Häpeän myöntää, että kiikarikivääriä tuli käytettyä, koska se tekee niin massiivista vahinkoa, että jättirapuakin saa ampua ihan mihin vaan. Siinä missä 60 kiväärikaliiberin ammusta hupenee rynkystä hetkessä, kiväärissä sama tuliannos on enemmän kuin riittävä, ja siitä tulee helposti ongelmien yleisavain.
Uutuutena Rippiksessa on muun muassa naulapyssy ja harppuuna. Niiden ammukset voi kerätä raadosta talteen. Kiva, mutta olisin halunnut Daryl-henkisen jousen.
Ammuskelussa on jätetty valttikortti pelaamatta: Vaikka zombit pelin mukaan reagoivat ääneen, aseilla saa panna menemään ilman, että koko seudun jengi kerääntyy paikalle.
Sataa ja paistaa, sataa ja paistaa
Palanuilla seikkaillaan lahkeet märkinä, sillä monsuunisateet ovat alkaneet. Paikka on jo osittain tulvan vallassa, ja vaikka vesi on kahluusyvyistä, veneellä pääsee kulkemaan huomattavasti nopeammin. Iloista kipparia varten vedessä kelluu drownereita, jotka tarttuvat vieressä kulkevaan veneeseen (tai kahlaajaan). Vene tuntuu aika pitkälle autolta ilman pyöriä, ja ennakoiden perusteella odotin muutenkin, että vettä käytettäisiin tärkeämpänä pelillisenä elementtinä.
Säätilat vaihtuvat silmänräpäyksessä näkyvyyden estävästä rankkasateesta auringonpaisteeseen, mikä vähän rikkoo immersiota. Nyt sentään muut immuunit näkyvät pelissä muutenkin kuin välianimaatioissa. Yleensä muu tiimi hengailee kulloistakin leiriä suojelemassa. Hyvä niin, sillä melkein joka leiri joutuu zombi-invaasion kohteeksi. Pelaajaparka saa turbo pohjassa miinoittaa ympäristöä ja heittää verkkoaitaa esteeksi ja minigunia telineelle, ennen kuin lauma saapuu. Kun lauma zombeja riepottelee kavereita, on todella pelimäinen ratkaisu heittää kranaatti sekaan: se tappaa viholliset mutta ei vaikuta ystäviin.
Toinen uusi elementti on bossit. Palanui ja Henderson sisältävät paljon hylättyjä rakennuksia ja kellareita, joissa kohdataan pomohirviöitä, normi-infektoituneiden ikävämpiä serkkuja. Silloin kannattaa muistaa, mistä napista raivokohtaus alkaa.
Peliin olisi voinut lisätä optioita kuolemiseen. Nyt viikatemies on koopin orja, eli sortunut on pelistä pois kahdeksan sekuntia, menettää merkityksettömän summan rahaa ja spawnaa hyvin lähelle kuolinpaikkaansa. Toki se vähentää herkän normipelaajan turhautumista, mutta leikkaa samalla pelistä jännitystä. Huonompi juttu, koska arvosteluversion pohjalta väittäisin, että Riptide on muutenkin edeltäjäänsä helpompi. Zombit tuntuvat passiivisemmilta ja niitä on selvästi vähemmän.
Mutta en mahda mitään. Hetken palloiltuani Palanuin poluilla tuntui kuin olisin palannut kotiin.
Antakaa zombeille aivot!
Jokainen saa tehdä virheen kerran, mutta toisella kerralla pitää jo oppia. Vai mitä, Techland?
Voin hyväksyä sen, että pelissä edelleen maksetaan tyhjille höyläpenkeille siitä ilosta, että saa korjata nopeasti pilalle meneviä aseita. Hyväksyn myös alkuperäisille paikoilleen maagisesti palautuvat autot ja jopa sen, että samat zombit ja samat kamat spawnaavat aina samaan paikkaan – ja vain arkuista löytyy satunnaisaseita. No, Riptide on niin suora jatko Dead Islandiin, että muistuttakoon isäänsä, syylineen kaikkineen. Toivon, että PlayStation 4:n kahdeksan gigan muistipelinavaus tarkoittaa, että jatkossa tällainen pelleily jää historiaan.
Mutta joitain asioita olisi pitänyt korjata. Ärsyttävästi peli edelleen ottaa käyttöön viimeksi poimitun aseen. Kun inventaario on täynnä, lempikatanan pitäminen päähuiteluvälineenä vaatii jo vaivaa.
Olen myös näreissäni pc-ongelmista. Hauskat hahmobugit varmaan korjataan, joten niistä en nillitä. Edelleenkään kaikkia hiiren nappeja ei saa mapattua (potku ja kaman keräys hiirennapeissa ovat must) eikä field of visionia saa muutettua. Se onnistuisi räpistelemällä yhtä DLL-tiedostoa, mutta koska moninpelissä on fileräpläyksen tunnistava VAC-suojaus, tyydyin konsolipeleistä tuttuun putkinäköön. Jos pelistä haluaa pc-näyttävän, sen tiedostoja joutuu itse taas puukottamaan.
Vaan onko sillä moninpelillä niin väliäkään? Moninpelisnobit julistavat äänekkäästi, että Dead Islandia ei jaksa pelata paitsi coop-pelinä, jossa on tosi siistii ja hauskaa pistää zombii paloix.
Pitihän sitä taas kokeilla, vaikka tiesinkin miten käy. Tunnelma meni täysin pilalle, kun selvästi ADHD:sta kärsivä John Morgan vipelsi joka puolelle ja tappoi melkein kaiken ennen kuin ehdin paikalle. Kiusamielessä häirikkö sulki toiselta puolelta oven, etten päässyt läpi, ja kun puhuin NPC:n kanssa, se kulki kameran edestä ees taas kirvestä heiluttaen.
Sanoin pojalleni, että nyt loppui yhteinen pelihetkemme. Xian Mei tutkii asiat jatkossa omaa tahtiaan.
Veritimantti kaipaa hiontaa
Odotin Riptidelta enemmän. Intoa puhkuen pelasin sen läpi, mutta sen isku oli selvästi vähäisempi kuin ensimmäisen. Peliin on lirahtanut vähän liikaa copypastea, mutta liian vähän vaaraa ja henkiinjäämistaistelua. Silti se onnistui luomaan illuusion vaihtoehtomaailmasta, jossa raivotautisiin alkaa suhtautua samalla arkipäiväisyydellä kuin suurkaupungin kerjäläisiin tai puliukkoihin: kierrettävänä osana kaupunkikuvaa.
Seuraavassa Kuolonsaaressa Techland saa ostaa mietintämyssyynsä uudet patterit. Dead Island -kaksikko on todellinen hiomaton timantti. Siitä olisi helppo jalostaa se äärimmäinen zombipeli, jonka jälkeen masentunut peliteollisuus siirtyisi suosiolla johonkin muuhun. En todellakaan tarkoita grafiikkaa, jossa ei ole mitään vikaa, vaan pelimekaniikan rattaita. Näen haaveunta, jossa Techlandin Jonne Jokunen pelaa innoissaan DayZetaa. Aivoista kuuluu räsäys, ilmassa haisee otsoni ja herra Jokunen tajuaa, että eihän tätä olisi vaikeaa toteuttaa meidän pelimoottorillamme! Kun DayZ ja Dead Island naitettaisiin yhteen, ja niiden menaceen pantaisiin ripaus Walking Deadia a troiksi, se olisi siinä. Oivoi ja huokaus.
Tosimaailmassakin Riptide on harvinaisen helppo suositeltava jokaiselle, joka piti Dead Islandista. Lisää sitä samaa mutta uudessa ympäristössä, plus tarinan loppu. En tukehdu onnesta, mutta olen iloinen ja tyytyväinen.
Jos pelin konsepti tuntuu kiinnostavalta, Dead Islandia saa niin halvalla, että jollei se ajakaan hurmioon, ei se aja konkurssiinkaan. Riptide on väärä aloituspiste, koska se ei tarjoa mitään niin uutta tai ihmeellistä, että edeltäjä kannattaisi jättää väliin. Paitsi jos harrastaa tarinoiden aloittamista puolesta välistä.
Dead Islandin väkevää väkivaltapaukkua on jatkettu vähän vedellä, mutta syynä ovat varmasti Palanuin monsuunisateet. Silti tähän ristiaallokkoon on ilo heittäytyä ja hukkua.
Nnirvi
85
