EA:n Def Jamissa on keksitty uusia kuvioita ikiaikaiseen mätkintäpelikaavaan. Iconin gangstaräppärit hakkaavat toisiaan taustamusiikin tahtiin eikä musiikki jää pelkäksi äänimatoksi.
Jenkkiräppärit jauhavat limusiiniensa takapenkeiltä ankeista oloista ja turpaan takomisesta sellaisella hartaudella, että he suorastaan kerjäävät staran paikkaa väkivaltapelissä. EA naitti räppärit kelpo videopeliin Def Jam Vendetta -mätkinnällä. Jengitappelussa taustamusiikkina raikasi räppi, mutta sarjan kolmas osa nostaa musiikin pelkästä teemasta pelaamisen keskiöön: Def Jam Icon integroi rytmin kiinteästi nujakointiin. Jos en kuule, miten bassopoljento rullaa, ajaudun tappelussa vaikeuksiin. Ainakin teoriassa.
Ikonin otteluita siivittävät raskaat räppibiitit. Taistelutanner hajoaa ja hyppii musiikin mukana: talot hötkyvät, puut joraavat ja bensa-aseman tankkauspisteet räjähtävät taivaan tuuliin. Visuaalisen ilotulituksen ohella jytä vaikuttaa konkreettisesti matsiin. Iskuihin tulee lisää ruutia, jos nyrkit ja tennarit viuhuvat taustanauhan tahtiin.
Miljöön sisäistäminen on tärkeää, sillä areena vilisee uhkia. Vaaranpaikat vaihtelevat tulipalojen ja sähkövikojen kautta tuulessa huojuvaan helikopterin peräroottoriin. Liikkuvat ansat, kuten kumia polttavan jenkkiraudan sladittava peräpää, liikkuvat tietysti kipaleen tahdissa. Elävien areenojen reipas rytinä seuraa äänen tasoa. Mitä enemmän mökää, sitä kovempi meno. Def Jam Iconin vaatimuslistaan pitäisi lisätä kunnon äänentoisto.
Liipaisimella ja analogitatin pyörityksellä irtoava DJ-scratchaaminen aktivoi ansat. Tiskijukan elkeille on käyttöä etenkin silloin, jos vastustaja harhautuu tai pakotetaan ansan ulottuville. Kun jättimäinen subbari jysäyttää mojovasti persauksille, uhri singahtaa komeassa kaaressa kanveesiin. Scratchaamalla vaihdetaan myös kappaleita, sillä tietyt rytmit sopivat kamppailijan ottelutyyliin toisia paremmin.
Sinkkuelämää
Räppärimätkintä ei olisi kunnon jengitappelu ilman enemmän tai vähemmän tuttuja riimittelijöitä. Kamppailijakaartissa ja soundtrackilla esiintyvät muun muassa Young Jeezy, The Game (ei Triple H) ja Ghostface Killah. Kovikset näyttävät toistensa klooneilta, mutta onneksi tylyssä liikevalikoimassa on asennetta ja ilmavuutta.
Vastustajia murjotaan lyönneillä, potkuilla ja heitoilla, sillä löysistä kuteista saa hyvän otteen. Kun gangsta rimpuilee sylissä, päätetään, viskataanko äijä ansapaikkaan tai judokoukerolla suoraan maahaan. Vastaliikkeiden ja irrottautumisten ansiosta tuumausaikaa ei ole liikaa. Suhteellisen hidastempoisessa mätössä on showpainimaisia piirteitä, sillä heitoilla on ratkaiseva rooli: jaloillaan pysyessään miehet taistelevat vaikka maailman tappiin saakka.
Melkein kaikki padin namiskat ovat käytössä, joten meininki tuntuu pitkään sekavalta. Artistin kontrollointiin tarvitaan molemmat tatit, suuntaohjain, liipaisimet ja toimintanäppäimet. Mies asvalttiin -vippausten kaipaama suuntaohjain on oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Kaikkeen tottuu ajan kanssa, mutta turha pyytää satunnaista pelikaveria kokeilemaan Iconia toista kertaa. Kun Def Jam Icon kerran käyttää Fight Night -moottoria, tatteja pitäisi hyödyntää paremmin. Namiskapaletista voisi helposti eliminoida vähintään rytmiä rikkovan suuntaohjaimen, sillä nyt nappeja on yksinkertaisesti liikaa.
Toisin kuin ottelijat, kamera ei vaella vapaasti, joten etäisyyden arviointi on toisinaan vaikeaa. Jos kamppailijat ovat napit vastakkain areenan syvyyssuunnassa, ukot huiskivat lähes järjestään pelkkiä huteja. Iskuetäisyyden virhearviot vaikuttavat ottelun tulokseen huomattavasti enemmän kuin suotuisien bassobiittien missaaminen.
Suurin shokki iskee moninpelivalikossa. Edellisten Def Jamien pätevä nelinpeli on dumpattu kokonaan, sillä Iconissa on tyytyminen pelkkään kaksinpeliin. Ratkaisu on virhe, sillä joukkotappelun myötä sarja menettää ehdottomasti yhden valttikorteistaan. Yksinäiselle pelaajalle on toki paljon puuhaa pitkän levybisnekseen pureutuvan juonimoodin parissa. Lukuisien otteluiden välissä luetaan maileja, shoppaillaan ja säädetään singlejen julkaisubudjetteja.
Def Jam Iconin musiikki ja räppärit eivät jää pintapuolisen teeman asemaan. Toimintaan nivottu musiikki nostaa pelin mukavasti massasta esiin, sillä uudet ideat ovat puutteistaan huolimatta aina pisteiden ja hatunnoston arvoisia.
80
