Delta Force: Black Hawk Downin konsoliversiot ovat tehneet matkaa kaksi pitkää vuotta. Tuloksena kaksi aivan erilaista näkemystä.

Somalia 1990-luvun alussa. Diktaattori Siad Barren hallinnon romahtaminen kärjistyy pisteeseen, jossa kynnelle kykenevät vaihtavat maisemaa ja loput näkevät nälkää, kun vallan rippeistä taistelevat sotaherrat ryöstelevät YK:n ruoka-apua. Yhdysvaltain väliintulo poistaa akuutin nälänhädän, mutta päättyy sotilaallisesti nolosti.

Delta Force: Black Hawk Down imee inspiraationsa sekalaisista tositapahtumista, Mark Bowdenin tositapahtumiin pohjautuvasta kirjasta sekä ennen kaikkea kirjaa dramatisoivasta Ridley Scottin elokuvasta.

Vähän raskasta, enimmäkseen kevyttä

Black Hawk Down on mielenkiintoinen sekoitus vakavahenkisyyttä ja kevyttä räiskintää. Kuolema vaanii joka nurkan takana ja henki lähtee jo parista osumasta. Toisaalta maasta kerättävät lääkepakkaukset palauttavat elinvoiman ennalleen.

Kuolemaa pelkäämättömiä asemiehiä riittää runsaasti nirhattavaksi. Onneksi klaanisoturit ovat käyneet Imperiumin ammuntakoulun eivätkä osu vähänkään kauempaa yhtään mihinkään. Satunnaiselle tarkka-ampujalle Black Hawk Down on mannaa: suuri osa taisteluista käydään pitkiltä etäisyyksiltä.

Kolikon kääntöpuolena television erottelukyky on kovilla: muutaman pikselin kokoisten käsittämättömien tuhrujen sihtaaminen ei ole järin innostavaa. Automaattitähtäys avittaa niin avuliaasti, että isoilla aukeilla ei tarvitse tehdä läheistä tuttavuutta viholliseen kanssa, jollei sitä väen väkisin halua.

Oman lisänsä jännitykseen tuovat siviilit, joita kylät ja kaupungit ovat pullollaan. Militiamiehet eivät piittaa univormuista, joten kiviä viskovan suojeltavan ja lyijyä syytävän klaanilaisen erottaminen on realistisen, jopa ahdistavan vaikeaa. Tallentaa saa ainoastaan rajoitetusti.

Putkessa tai puoliputkessa

Kaksi vuotta on pitkä aika pelimaailmassa, eivätkä 3D-räiskinnät ole genre, joka vanhetessaan paranee kuin viini. Black Hawk Downin kohdalla ikääntymisen huomaa parhaiten fysiikasta: ei Havokia tai räsynukkeja, vaan esipurkitettuja animaatioita. Vihollisten kuolema näyttää typerältä eikä veren sensurointi auta latteuteen. Grafiikka on paikoin karkeaa, mutta ympäristöt ovat laajoja ja uskottavia. Peli pyörii sujuvasti.

Tekoäly on hämmentävän huonoa. Skriptauksen puuttuessa tekoälyn ohjaamat miehet juoksentelevat päin seiniä. Tovereitaan voi komentaa rajoittuneesti, mutta yleensä riittää, kun käskee miesten seurata ja ampua kaikkea liikkuvaa. Kavereiden tukeen ei uskalla luottaa. Sääli, koska käskyttämisen voi hoitaa hauskasti mikrofonin välityksellä. Äänentunnistus toimii hyvin, kunhan ottaa pumpulitukot pois suusta ja artikuloi selkeästi.

Vaihtelevista kentistä suurimman vaikutuksen tekevät kaupunkiympäristöt, autiomaat ovat vähän turhankin autioita. Valitettavasti reittiään ei oikeasti voi valita - siellä missä putkesta voi poistua, ei tapahdu mitään. Laajat puitteet menevät hukkaan.

Massiivisia lupauksia

Yksinpelaajalle Delta Force: Black Hawk Down on rajoittuneella tavallaan miellyttävää, mutta putkimaista ja ajan hampaan haukkaamaa puolikevyttä räiskintää. Mikäli muistini ei valehtele PC:llä kokeilemistani parista tehtävästä, Xbox-versio on hyvin uskollinen lähdemateriaalille.

Yksinpeli on kuitenkin vasta puolet purtavasta: Xbox Livessä luvataan olevan massiivisia 50 pelaajan kaupunkisotia, joita ei kuitenkaan arvosteluversiolla päässyt testaamaan. Mutusteltavaa riittää moninpelissä muutenkin, joten jos lupaukset pitävät kutinsa, Black Hawk Down voi hyvinkin kantaa ikänsä siltä osin kunnialla.

* * * * *

Ihan eri peli

PS2:n Delta Force: Black Hawk Down on täysin toisenlainen kuin PC-lähdemateriaalille uskollinen Xbox-versio. Somaliassa ollaan edelleen ja tehtävät ovat tunnistettavissa niiltä osin, mitä leikkurin saksista on päässyt läpi.

Vähänkin taktiset elementit on armotta saksittu roskakoriin. Pelaaja kestää enemmän osumia kuin terminaattori ja syytä onkin: vihollisprötöjä ei erota ystäväprötöistä edes ampumaluvan paljastava symboli, joten ensin otetaan osumaa, sitten ammutaan takaisin.

PS2:n omituinen grafiikkamoottori on Xbox-versiota karkkimaisempi. Näkyvyys on ylivalottuneella päivällä puoli metriä, mutta silti peli nykii, kun ruudulla on tungosta. Yöllä taas ei näe mitään ilman pimeänäkövehkeitä ja turhan vähän niilläkin.

Moninpelisektorilla PS2:n Black Hawk Down lupaa vähemmän kuin Xbox-veli, mutta silti mukavasti. Paljon täytyy tarjotakin, jos aikoo puolivillaisen käännöksen pelastaa.

Mikko Forsström

60