Mua paholainen vaanii joka kulman takana, minne vain mä kuljen, on tuo tunne mukana.
Aina välillä peliteollisuus yllättää tuhkimotarinalla. From Softwaren Demon’s Souls -miekkafantasia jäi melkein japanilaisten yksinoikeudeksi. Syy oli sama kuin vääryyksiin aina, pukumiehet, jotka pitivät roolipeliä liian haastavana. Pärjääminen vaatii vaivaa ja opettelua, edes tutoriaalista ei selviä hengissä kukaan.
Amerikkalaisten suitsuttaessa import-klassikkoa Atlus heltyi ja hankki Amerikan-julkaisuoikeudet. Eurooppalaiset harrastajat aloittivat propagandasotansa, Suomesta Pelit oli mukana rintamassa. Kehukampanja sai Namco-Bandain demonisielun heltymään, joten peliä saa nyt myös Euroopasta.
Prinsessan ja puoli valtakuntaa vei Daniel, joten loistavakaan toimintaroolipeli ei ole sadunomainen myyntimenestys. Ennen eurojulkaisua Demon’s Soulin on ostanut vain 400 000 urheaa. Luku on huutava vääryys, joten Demon’s Souls (Pelit 2/10, 93 p) ansaitsee uusinta-arvostelun edestä näkyvyyttä, jotta maailmaan saadaan pari järkevää lisää. Demon’s Souls on oleva yksi niistä klassikoista, joista PlayStation 3 aikanaan muistetaan.
Boletariaatti yhtykää
Fantasiamaailma Boletariaan sijoittuva tarina kertoo vallanhimon vaaroista. Kuningas Allant XII herättää demonin, joka nousee horroksesta peittäen maan mustaan huntuun ja kaappaa kaikki valtaansa. Urheat sankarit ratsastavat avuksi, mutta juuttuvatkin itse Muinaisen ansaan.
Toisin kuin voimafantasian makuisissa nykypeleissä, myös pelaaja lyödään polvilleen heti alkuunsa. Demon’s Soulsissa alkaa pelätä noutajaa, sillä yksinäinen luurankosoturi vie hengen, jos se pääsee yllättämään. Painostavaa tunnelmaa korostaa kasarihenkinen pelimekaniikka. Hahmon ominaisuuksien nostot ja varusteet ostetaan sieluilla, mutta kerätyt sielut menettää kuollessaan. Kuolema heittää takaisin kentän alkuun, ja vain löydetyt varusteet saa pitää.
Ihanan ilkeää, mutta juuri siihen perustuu seikkailun imu. Kun tunkeutuu syvälle holvistoon, kaatuu tuntemattoman vastustajan edessä ja lähtee pelastamaan sieluja raadoltaan, tajuaa rimpuilevansa itsensä vain syvemmälle ongelmien verkkoon. Välillä on pakko pitää taukoa, ettei hosu ukkoaan hengiltä.
Demonilta saa juuri niin paljon kuin sille antaa. Käden sijasta pikkusormikin saattaa riittää, sillä aikaa vievän kokemuskeräämisen voi korvata taidolla. Ajan myötä aluksi mahdottomalta tuntunut maailma alkaa avautua ja säännöt selkeytyä. Kun kaikki tuntuu jo liian leppoisalta, tarina loppuu ja voi aloittaa uusintakierroksen, jossa vaarat ovat edellistä hurjempia.
Toisto on myös rakenteen heikkous, sillä maailmassa on vain viisi kenttää, joita tahkotaan uudelleen ja uudelleen. Ainoa kaverini kyllästyi samojen asioiden hinkkaamiseen. Niin että onnea ja kestoa vaan tuoreelle avioliitolle!
Juhli kuin olisi keskiaika
Harvassa pelissä keskiaikaisen taistelun raakuus välittyy yhtä kouriintuntuvasti kuin Pirunsielussa. Touhussa yhdistyy tekemisen tuntu näyttävään animaatioon. Vastustajat lyödään nuijalla polvilleen, kilvet potkitaan sivuun tai päälle ryntäävät ritarit pudotetaan tylysti jalkajousella. K18-leimalta pelastaa vain se, etteivät sielut vuoda verta. Paitsi runopojilla.
Systeemi perustuu vastustajien liikkeiden ennakointiin ja opetteluun. Jokainen torjunta, vastahyökkäys ja väistö vaatii tarkkaa ajoitusta. Hulluna huitova lyödään hetkessä hengiltä.
Asevalinta määrittelee pitkälti myös taistelutyylin, sillä panssarointi ja astalo vaikuttavat suoraan hahmon liikkeisiin. Iskuanimaatiot ja reagointinopeudet ovat aivan erilaiset, jos kekkuloi tappara tai tikari kourassa, pelkässä lannevaatteessa tai damaskin peitossa. Kaikkea ei voi saada, sillä nopeat aseet tekevät hitaita vähemmän vahinkoa.
Pelkkä kilven koko vaikuttaa siihen, mitä sillä voi tehdä. Alle kyynärän levyisillä pikkukilvillä lyödään jopa takaisin, kun miehen korkuisilla tornikilvillä voi vain työntää vastustajaa taaksepäin. Taitavat nappaavat katanan kaksin käsin kouraan ja tanssivat tiensä läpi vastustajien. Aloittelijalle turvallisin tyyli taas on räiskiä nuolia kaukaa tai könytä kenttiä läpi valtavan kilven takana, tökkien keihäällä vastustajia miekankantaman ulottumattomiin.
Pelimekaniikka tunnustaa hahmoluokat tasan hahmonluontiruudun verran, minkä jälkeen sankarista kasvaa vaikka velho, jousimies tai berserkkimäinen lähitaistelija kunhan panostaa oikeisiin ominaisuuksiin. Tehokas taikominen vaatii manaa ja raskaat haarniskat hartiapankkia.
Viisi vaihtoehtoa
Useimmiten kentät ovat linnoituksia, temppeleitä ja luolastoja, joiden sokkeloinen arkkitehtuuri suoristuu pikkuhiljaa. On aina yhtä hienoa huomata kuinka ensi alkuun käsittämättömältä sekasotkulta vaikuttanut käytäväverkko muuttuu loogiseksi, jahka linnoituksessa saa avattua kaikki oikopolut.
Viidelle alueelle pääsee milloin haluaa. Paikat ovat varsin tasavertaisia muuten, mutta Häpäisyn laakso tuntui aluksi tarpeettoman karmealta. Aivottomien zombien täyttämä maailma näytti rakennustelineiltä suolistossa, kunnes pääsin kentän traagiseen loppupomoon asti ja mieleni muuttui.
Nettipeli on perijapanilaisen outo metapeli, jossa hahmot seikkailevat yhteisellä serverillä, jos kone on vain kiinni verkossa. Muut pelaajat näkyvät maailmassa vain haamukuvina. Aavepelaajien kanssa ei voi kommunikoida suoraan, vaan ihmiset raapustavat toisilleen viestejä lattiaan yksinkertaisella sanastolla. Villinä ideana ilkeät voivat hyökätä muiden peleihin, tai sosiaaliset manata muita omaan maailmaansa auttamaan esimerkiksi vaikean demonin kukistamisessa.
Kaikki hahmojen kuolemat ja pomojen kellistymiset vaikuttavat kenttien statukseen. Asialla on merkitystä uniikkeja aseita hamuaville, sillä osa sivutehtävistä avautuu vain maailman statuksen ollessa täysin valkoinen tai musta. Ainakin Ameriikan-serverillä tekijät avaavat sivutehtäviä lomalaisten iloksi, esmes ystävänpäivänä kaikki alueet muuttuvat valkoisiksi.
Jos haluu saada
Euroopassa julkaistaan Demon’s Souls Black Phantom Edition -keräilypainos, jossa on bonuksena soundtrack, taidekirja ja strategiaopas. Jos joku peli opasta tarvitsee, niin nimenomaan Demon’s Souls, sillä seikkailu ei pahemmin kädestä pitele. Maailmassa on paljon pieniä yksityiskohtia, joita ei tajua pelkästään pelaamalla.
Elokuvamaisesti paisuttelevaa orkesterimusiikkia kehtaa kuunnella levyltäkin. Äänisuunnittelu toimii harvinaisen hyvin, sillä tekijät ymmärtävät painostavan hiljaisuuden arvon. Parhaimmillaan musiikki häivytetään taustalta kokonaan pois, kun halutaan korostaa lohikäärmejumalan mahtia. Korvissa jylisee vain pahantahtoinen hengitys ja jättiläisen murskaavat iskut.
Demons’s Souls on nykypelaamisen antiteesi, jonka haastavuus on anarkistisen raikasta. Yksinäisen miekkamiehen matka hirviöiden täyttämiin luolastoihin on ideana ikivanha, mutta harvoin näin hyvin toteutettu.
93
