Destroy All Humans! (PS2) – Karvattomien apinoiden on kuoltava

Destroy All Humans! lainaa inspiraationsa 50-luvun Ö-tieteisleffoilta. Voiko mädistä omenoista keittää A-luokan sopan vai onko kyseessä pelkkä katala ulkoavaruuden suunnitelma numero kymmenen?

Iljettävät karvattomat apinat haisevat pahalle, ulostavat omiin pesiinsä ja kyhnyttävät hilseileviä kainaloitaan. Paremmassa maailmassa päästäisimme puhdistavan ydintulen valloilleen ja katsoisimme kaukaa, kuinka ongelma korjaa itsensä.

Mutta me, mahtavan Furonin imperiumin edustajat, tarvitsemme näitä alkueläimiä. Kloonipankkien DNA on korruptoitunut korjauksen tuolle puolen ja ainoa puhtaan perimän lähde on kätketty syvälle apinanaivoihin. Niinpä me laskeudumme naurettavalle Maa-planeetalle ja korjaamme meille kuuluvan sadon... yksi ihminen kerrallaan.

Joe-sedän salajuoni

1950-luku oli kaunista aikaa amerikkalaisille. Tieteiselokuvat olivat yhtä korneja kuin kommunistien lukuisat salajuonet ovelia. Destroy All Humans! asettuu viitekehykseensä luontevasti, juoni on silkkaa kuraa, mutta niin sen pitääkin olla. On amerikkalainen unelma, varjohallitus, muukalaisinvaasio ja robotteja, ja mitä tahansa tapahtuukin, media aivopesee lähiöläisrukat näkemään punaista.

Peli itsessään on paljon puitteitaan mielikuvituksettomampi toimintaseikkailu. Furonien yhden miehen iskuyksikkö Crypto alistaa apinoita talossa ja puutarhassa. Furonien edistyneestä retrotekniikasta ja klassisen huonoista scifirainoista lainataan lähinnä itsestäänselvyyksiä. Alkuinnostuksen jälkeen Destroy All Humans! taantuu aivottomaksi räiskinnäksi.

Aseita on neljä. Alitehoinen zapperi sähköttää, lähes yhtä tehoton disintegraatiosäde jättää jälkeensä lihavia luurankoja. Ionilaukaisimessa riittää tehoa, mutta vastapainoksi se on hidas ja ammukset ovat kortilla. Nimeään laimeampi anaaliluotain pullauttaa ihmisen aivot esille kertalaakista, mutta muita eliöitä vastaan ase on käyttökelvoton.

PSI-voimat ovat lapsipuolen asemassa. Crypto osaa omaksua vastaantulijan olomuodon, jota pakkokäytetään hiiviskelytehtävissä. Muuten valepuku on ainoastaan tapa laskea lukemaa GTA:sta lainatussa huomiomittarissa.

Hypnotisointia käsikirjoitus käyttää pariin otteeseen. Ihmiset voi käskeä nukkumaan tai tanssimaan, mikä näyttää hauskalta kerran pari. Tanssittamisella ei ole mitään varsinaista käyttöä.

Kiitos mainion fysiikkamallinnuksen Crypton telekineettiset taidot ovat näyttävintä antia. Täysin käsittämättömästi tutoriaalin jälkeen tavaroiden tai olioiden paiskomiseen ei palata ohjatusti kertaakaan, vaan se jää omatoimisen pelleilyn varaan. Destroy All Humans! haluaisi olla GTA-mainen hiekkalaatikkoleikki, mutta laatikko tyhjenee turhan nopeasti.

Yksinkertaisia apinoita

Viiteen kaupunkiin ripotellut tehtävät ovat lyhyitä ja yksinkertaisia muutama tervetullut poikkeus unohtaen. Pelaaja talutetaan tehtävien läpi niin, ettei mitään jää itse keksittäväksi. Kampanja on lyhyt. Jos vaikeustaso ei pompsahtaisi puolivälin kieppeillä kertalaakista kattoon, olisi kaikki nähty ja koettu parissa illassa. Jälleenpeluuarvo on vähäinen.

Karkeasti kaksi kolmasosaa ajasta tarvotaan jalan, loppuaika vietetään lentävässä lautasessa. Tällöin aseet ovat isompia, talot sortuvat kuolonsäteeseen, mutta mitään sen jännittävämpää tarjottavaa lautaslentelyllä ei ole. DNA:ta ei saa kerättyä, joten käsikirjoituksen ulkopuolella lautastelu on ajanhukkaa.

Tehtävän jälkeen voi palata suorinta tietä emoalukselle tai jatkaa riehumista ja ihmisen geenien kartoitusta. DNA:lla saa asepäivityksiä, joten ennen pitkää kaksoiskierrettä on hamstrattava toden teolla: nopeimmin selviää toistamalla puisevia minipelejä (tapa 20 lehmää 60 sekunnissa) äärettömyyksiin asti.

Hyvä idea ei aina riitä

Teknisesti vaikuttavinta on ehta Havok-fysiikka, ihmiset ja ajoneuvot lentelevät hulppeasti. Grafiikka on koreaa, mitä nyt matala piirtoetäisyys ja tyhjästä ilmestyvät tavarat pikkuisen häiritsevät. Musiikki on sopivasti hengen mukaista.

Ääninäyttely on mainiota, etenkin sarkastis-verenhimoisen Crypton ja hänen pomonsa kommunikaatiota on hauska seurata. Statisteilla riittää sanottavaa tilanteessa kuin tilanteessa, apinoiden ajatusten lukeminen (anaaliluotauksen aikana tai ilman) kirvoittaa pikku hymysen kasvoille, kunnes pakkotoisto kääntää ilmeen irvistykseksi.

Destroy All Humansin perusasiat ovat kunnossa, sisältöön panostamalla sillä olisi ollut mahdollisuudet muuhunkin kuin keskinkertaisuuteen. Kummallista kyllä, mittavista ekstroista on havaittavissa toimivia konsepteja, jotka on syystä tai toisesta raakattu lopputuotteesta. Ikuiseksi mysteeriksi jää, kuinka pitkälle näiden ehostava vaikutus olisi riittänyt.

70