Deus Ex Human Revolution on peli, jollaisia ei enää tehdä.
Aina välillä on mukava olla väärässä. Alkuperäinen Deus Ex on yksi kaikkien aikojen huippupeleistä, jossa riittää valintoja niin pelityylin kuin tarinan suhteen. Putkessa kulkevien tunnelmajunien aikana moinen ei ole muodikasta, joten en odottanut sarjan kolmannelta osalta mitään erikoista. Mutta Human Revolution onkin uskollinen sukujuurilleen sekä pelillisesti että tyylillisesti.
PC-versio ei suuremmin eroa konsoliveljistään. Ohjaus hiirellä ja näppäimistöllä toimii mainiosti, visuaalisesti ainoa valituksen aihe on muutamat suttuiset tekstuurit, jotka olisi voitu korvata tarkemmilla.
Kybertulevaisuus menneisyydestä
Matrix takoi kyberpunkin kaikkien tietoisuuteen niin isolla lekalla, että koko genre kyllästyi tukkoon. Kiitos Neon, aurinkolasit ja pitkä nahkatakki ovat puhki kulunutta kuvastoa, mutta Wachowski-veljesten (tai nykyään sisarusten) työnäytteistä huolimatta ne ovat oleellinen osa kyberpunkin peruskuvastoa. Tyyli on kyberpunkissa vähintään yhtä tärkeä asia kuin tarkoitus, ja genren henki on kaapattu täydellisesti Human Revolutioniin. Sankari Adam Jensen patsastelee sisällä peililasit päässä siksi, että tekijät nyökkäävät kyberpunkin perinteille.
Deus Ex kaappaa aihepiirinsä kunnialla haltuun ja lisää siihen omia mausteitaan. Korporaatioiden hallitsema lähitulevaisuus on asiaankuuluvan ankea paikka, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kehon biomekaaninen parantelu lupaa nostaa ihmiskunnan uuteen renessanssiin, mikä innoittaa upeasti myös pelin visuaalista ilmettä ja maailman designia. Renessanssin ja barokin maalauksista tuttua voimakasta kontrastia ja kultaista taivaallista valoa käytetään tyylikeinona, joka luo koko pelille oman erikoisen tunnelmansa. Jopa arkkitehtuuri ja muoti on mietitty loppuun asti, mikä auttaa Deus Exiä erottumaan edukseen.
Valitse oma polkusi
Yksi alkuperäisen Deus Exin hienouksia oli mahdollisuus pelata peliä haluamallaan tavalla, hiipimällä tai räiskimällä. Sama pitää paikkansa Human Revolutionissa, jossa on periaatteessa useampi peli samassa paketissa. Suurimman osan taistelusta voi halutessaan ohittaa kokonaan, jos hiipii riittävän taitavasti ja etsii ympäristöstä piilotettuja kiertoteitä. Tai sitten viholliset voi kolkata yksi kerrallaan tajuttomaksi tai panna kylmäksi lähitaistelussa. Suoraviivaisempaa viihdettä haluavat voivat räiskiä menemään. Sankarista voi rakentaa eri taitoja valitsemalla omaan tyyliinsä sopivan ja aseita voi viritellä makunsa mukaan.
Vaihtoehtojen määrästä huolimatta kaikki eri pelityylit on toteutettu ensiluokkaisesti. Hiiviskely on tyydyttävämpää kuin useimmissa hiiviskelypelinä itseään myyvissä tapauksissa, räiskinnän aseissa on mukavasti tehoa eikä sankari itsekään kestä osumaa epärealistisen paljon. Kaikki tuntuu paremman sanan puutteessa aidolta, mutta pitää silti sen tärkeimmän eli pelattavuuden koko ajan mielessä.
Muuten hekumallisen onnistuneessa kokonaisuudessa on pari outoa tyhmyyttä. Ensimmäinen vähemmän merkittävä ärsyttävyys on kokemuspisteiden epätasainen jakaminen eri pelityyleistä. Kierretystä vihollisesta ei saa lainkaan kokemusta, kun kolkatusta taas saa kaikkein eniten ja ammutusta siitä väliltä. Kaltaiseni kompulsiivisen kaiken kerääjän pitää siis käydä kolkkaamassa kaikki liikkuva, vaikka kentän voisi hyvin hiipiä kokonaan ohi.
Tämä on silti pientä verrattuna Human Revolutionin todelliseen aivopieruun: peliin täysin sopimattomiin pomomatseihin. Pelkkään räiskintään nojaavat kohtaukset ovat kuin eri pelistä ja saavat etenkin hiljaista hakkeri-hiiviskelijää muuten pelaavat sankarit repimään hiuksiaan. Ei ole kovin reilua antaa ymmärtää, että kaikesta voi selvitä oveluudella, ja sitten sulkea kynäniska-Jensen lukittuun huoneeseen kyberkarjun ja tämän automaattisen käsikanuunan kanssa. Tuli ihan yläasteajat mieleen. Onneksi pomomatseja ei ole monta ja niistä selviää, kun muistaa valmistautua etukäteen.
Vuoden peli
Kaiken muun hyvän lisäksi Human Revolutionissa on ehkä paras keskustelusysteemi koskaan, joka pesee toiminnassa jopa Mass Effectien mainion dialogipyörän. Ratkaisussa näkee Jensenin yleisen asenteen ja lyhyen pätkän valitun kommentin ydinsisällöstä, mutta ei kuitenkaan koko puhetta. Näin keskusteluissa säilyy yllätyksellisyys, mutta eteen ei tule toimittajan turpaanveto -tason Mass Effect -ylilyöntejä.
Hienoimpia keskustelukohtauksia ovat taivutteluosuudet, joissa Jensen yrittää saada puhuttua tahtonsa läpi. Näissä pitää pystyä lukemaan vastapuolta oikein ja muokkaamaan sanomisiaan sen mukaan, mikä naru vetää. Peli ei pitele yhtään kädestä ja kohtauksilla voi olla useampi erilainen loppu.
Deus Ex Human Revolution on vahva ehdokas vuoden 2011 – tai aika monen muunkin vuoden – peliksi. Se antaa pelaajalle vapauksia ja valintoja, joiden luulin jo nykypäivänä kadonneen. Jos et jo ole uppoutunut Deus Exin maailmaan, käänny kyberpunkkariksi heti.
94
