Miksi PlayStation 2 -pelaajan kannattaisi ostaa käännös kaksi vuotta vanhasta rumasta PC-pelistä? Siksi, että se on Deus Ex.
Ion Stromin Deus Ex -3D-toimintaroolipeli on ruman ja vanhentuneen näköinen, vaikka peliä ei vertaisi PC-versioon vaan PS2-peleihin yleensä. Grafiikassa on myös muita ongelmia. Seinät vilkkuvat niitä lähestyttäessä ja välillä pelihahmo uppoaa niiden sisään. Silmä tottuu kökköön grafiikkaan nopeasti ja maailma muuttuu suorastaan kiehtovan uskottavaksi. Grafiikan tekninen laadukkuus ei ole kaikki kaikessa, ei edes tunnelman luomisessa.
Deus Ex alkaa scifikliseillä, mutta nousee yli osiensa summan. Jälleen kerran ollaan tulevaisuuden synkässä maailmassa, jota suuryhtiöt hallitsevat. Kansa on jakautunut köyhiin ja rikkaisiin. Juonen johtava teema on ihmisiä tappava ruton kaltainen tauti, joka pystytään parantamaan lääkkeillä, mutta niihin on varaa vain rikkailla. Lisäksi lääkejakelussa on jotain hämärää.
Tarinan päähenkilö on terrorisminvastaisessa erikoisryhmässä työnsä aloittava JC Denton. Hän on asenteellisesti sukua vanhanajan tyynenkyynisille film noir -dekkareille ja ulkonäöllisesti Matrixin Neolle. JC Denton on yksinäinen susi, joka toteuttaa työnantajansa antamia tehtäviä. JC:n on hoidettava tärkeimmät annetut hommat, mutta jos selvittää muutkin, saa bonusta laitteiden ja rahan muodossa. Pelinautinnon nimissä kannattaa myös toissijaisiin tehtäviin satsata.
Onhan näitä nähty, mutta jumala on yksityiskohdissa. Vaikka tarinaan ei voi juurikaan vaikuttaa, se on hyvin käsikirjoitettu. Yllätyksiä tulee vastaan usein, ja mitä tarkemmin pelaaja Dentonin maailmaan uppoutuu, sitä paremmaksi peli muuttuu.
Miljöötä syvennetään kentiltä löytyvillä sanomalehdillä, kirjoilla ja datakuutioilla, joiden sisältö on silkkaa tekstiä ilman mitään koristeita. Taustoittavia tekstinpätkiä ei ole pakko lukea, mutta kuten viisas mies Jörn Donner sanoi: lukeminen kannattaa aina. Jos tiedonpätkä on todella tarpeellinen, se siirtyy automaattisesti JC:n tietosysteemiin.
JC:stä on moneksi
JC Denton on ihmisen ja koneen biomekaaninen yhdistelmä. Häneen voi asentaa lisälaitteita ja entisiä ominaisuuksia voi kehittää roolipelityyliin. Myös aseiden ominaisuudet kehittyvät pelin edessä. Pelaaja voi itse päättää, mitä ominaisuutta hän eniten arvostaa ja satsata juuri siihen. Denton voi keskittyä esimerkiksi tiirikointiin tai hakkerointiin. Kehittämispisteitä jaetaan sen verran niukasti, että JC Dentonista ei tule joka paikan höylää pitkään aikaan.
Aseet ovat tavallista kauraa pistoolista ja varsijousesta alkaen ja päättyen kiikarikivääriin, granaatteihin ja liekinheittimeen. Myös muuta sälää löytyy sen verran, että James Bond muuttuu vihreäksi kateudesta. Deus Exän valtti on se, että peliasenteen voi valita. Varjoissa ja nurkissa hiiviskely todella kannattaa ja kuuluu pelin ideologiaan.
Ion Storm luottaa pelaajan älykkyyteen, mutta ei tee mitään liian vaikeasti. Ei ihme, että PC-versio Deus Exästä on palkittu monta kertaa. Kaikki vastaantulijat eivät suinkaan ole vihollisia ja kaikkien kanssa voi keskustella ainakin lyhyesti. Joillakin hahmoilla on annettavanaan hyviä vinkkejä tai muuten vain pidempiä tarinoita. Pienellä lahjuksella tai avuliaisuudella voi myös irrota jotain hyödyllistä.
Korvia hivelee
Ääninäyttelijät ovat laadukkaita ja dialogi on kuin paremmastakin Hollywood-leffasta. Äänet korvaavat paljolti sitä, mikä jää vajaaksi kuvallisesti. Kun yhteenotto muuttuu fyysiseksi ja aseet alkavat laulaa, vihollisten tekoäly degeneroituu tasolle päätön kana. Roistot juoksevat ympäri huoneita ja jäävät jopa nurkkaan odottamaan armonlaukausta. Järkevimmät vastustajat osaavat edes juosta pakoon, jolloin heitä on hyvä lasauttaa selkään.
Teknisesti PC-esikuvan tasolle ei aivan ylletä, sillä tähtääminen vaatii hieman opettelua, mutta pääasiassa se onnistuu ilman, että pelihousuvarasto hupenee olemattomiin. Tallentaminen sentään onnistuu milloin haluaa.
Deus Exän PlayStation 2 -versio ei tule PC-isänsä veroista klassikkoa, mutta se on mukaansa tempaava toimintapeli. Ei tätä tyylilajia ole liiaksi tarjolla.
80
