Diablo 4 julkistettiin

Pelaajat vastaan worldboss.

Diablo IV -roolipeli on tekeillä, kertoo Blizzard Entertainment.

Diablo-projekti julkistettiin BlizzCon 2019 -tapahtumassa, jossa osallistujat pääsivät pelaamaan myös demoa. Diablossa nähdään taas taistelua, hirviöitä ja saalista. Peruskaava muuttuu hieman, sillä satunnaisluolastojen lisäksi mukana on myös kaikille pelaajille yhteisiä alueita, joissa nähdään muun pomohirviöitä.

Pelattavana on viisi hahmoa, joista paljastettiin kolme ensimmäistä: barbaari, velho ja druidi. Barbaari on tuttu taistelija, joka voi käyttää kerralla kahta kahdenkäden asetta. Velho muistuttaa Diablo 2:n velhotarta jäätaikoineen eli hahmo kuolee helposti, mutta tekee massiivisesti vahinkoa. Druidin mekaniikka taas kietoutuu muodonmuutoksen ympärille, sillä druidi voi muuntaa itsensä eri hahmoiksi, mikä muuttaa myös ominaisuudet.

Aikaisempien osien kaavaa rikotaan yhteismailla, jossa pelaajat voivat nähdä muita nettipelaajia ja taistella worldbosseja vastaan. Tekijät tosin sanovat, että kampanjan pystyy yhä pelaamaan läpi yksinkin, jos seikkailu muiden kanssa ei kiinnosta.

Diablo 4:lle ei ole vielä ilmestymispäivää, mutta se on tulossa PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.