Galactican ja Pegasuksen tarina on kerrottu, mutta miten kävi siirtokuntien muille taisteluplaneetoille?
Beyond the Red Line -modin kehitystiimi jakautui kahtia. Tiimistä eronneita ei nähty vuosikausiin, sitten he yllättäen ilmestyivät keskuuteemme. Ja heillä todella oli suunnitelma.
Tunnelmallisen avaruusräiskintäpelin, kulttiklassikkosaaga Freespacen taru loppui kesken kolmetoista vuotta sitten, mutta sen legenda elää. Nimittäin lähdekoodina, jolla puhalletaan henkeä paitsi Freespaceen itseensä, myös Wing Commanderin kaltaisiin avaruustaisteluveteraaneihin. Tai tv-sarjaan Taisteluplaneetta Galactica, jossa entisten robottipalvelijoiden, cylonien, yllätysisku kahteentoista siirtokuntaan on melkein ihmiskunnan loppu.
Diasporan lyhyt kampanja on vasta ensimmäinen episodi pelisarjaksi tarkoitetussa jatkumossa. Kummitusjunamainen pelisuunnittelu aiheuttaa omat ongelmansa, mutta kautta Kobolin jumalien, millainen junamatka se onkaan! Peli vangitsee täydellisesti Galactican visuaalisesti erittäin vaikuttavan ulkoasun, joka tummin sävyin maalailee kylmää, kovaa ja armotonta avaruutta, välittäen upeasti karkumatkalaisten ahdingon ja avuttomuuden tunteen. Diasporassa tämä kaikki on viety vielä astetta pidemmälle. Kauniita linjoja kaartelevalla hävittäjällä lentäminen tuottaa todennäköisyyksiä uhmaavalla tiheydellä kamera-ajoja, jotka ovat kuin taitavan ohjaajan käsistä lähtöisin.
Taivas täynnä (taistelu- ja pesä-) tähtiä
Diaspora hallitsee kaikki modernien avaruusräiskintöjen kikat. Alusten ohjattavuus on osapuilleen täydellisesti tasapainotettua, automatiikalla hallittua newtonilaista fysiikkaa. Lentäminen on helppoa, näyttävää ja taktisesti mielenkiintoista: jatkuvasti kahvaa munille kiskova lentäjä jää pyörimään paikalleen cylonien kairatessa uusia tuuletusreikiä paniikkipörrääjään. Viperin puikottaminen tuntuu nautinnolliselta jopa hiirellä pelaten. Tekoälyllä on välillä haasteita isojen alusten lähellä navigoinnissa, mutta ainakin tarkasti skriptattuna se esittää uskottavasti tekoälyä lentämässä avaruushävittäjää.
Modernisoitu Galactica on miltei puhdasta parhautta koko kolmen ja puolen kauden kestonsa ajan, mutta sen avaruustaistelut on tehty näyttävyyden ja jossain määrin uskottavuuden, mutta ei lainkaan pelattavuuden ehdoilla. Spektaakkelimainen onnistuminen esikuvan tavoittelussa vaatii uhrauksia pelattavuudelta.
Epätoivon vimmaa
Eeppisesti pihalla oleva lentäjäparka heitetään kaoottiseen ja kuolettavaan taisteluun. Tietynlainen etäisyys pelitapahtumiin korostuu, koska erittäin lyhyen kampanjan aikana ei ehdi kehittyä ässäksi. Muuten peli tuntui soljuvan mukavasti eteenpäin, mutta viimeisessä tehtävässä pituus ja vaikeustaso hilattiin ihan fratun korkealle. Todella massiivisia taisteluita ei Diasporassa nähdä.
Galactica pyrkii pseudorealismiin esittäessään avaruustaistelut moderniin laivastosodankäyntiin pohjautuvana, brutaalina lihamyllynä, jossa yksittäisen taistelijan elämä on lyhyt ja kuolema nopea. Alukset ovat nopeita ja ketteriä, taivas on täynnä ammuksia, ohjuksia ja räjähdyksiä. Joka puolella tapahtuu koko ajan jotain. Täydellisestä Galactica-tunnelmasta – ja tarkoitan todellakin aivan täydellisestä – puuttuu vain sankarin pelastava käsikirjoittaja.
Vetäisin kampanjan läpi oletusarvoa korkeammalla vaikeustasolla, jolloin realistinen oman ja muiden alusten kestävyyden suhde pakotti erittäin defensiiviseen pelityyliin. Ero mainiosti sujuvan tehtävän ja äkkikuoleman välillä oli muutaman sekunnin sarja huomaamatta kimppuun hiipineeltä viholliselta. Onneksi niitä pyöri ympärillä jatkuvasti ja ne olivat nopeita, tarkkoja ampumaan ja vaikeita havaita.
Pykälää alhaisempi oletusvaikeustaso tekee kaikesta yllättävän paljon helpompaa. Eikä ylenpalttinen kestävyys ja osumisen helppous oikeastaan lopulta haitannut. Silloin tehtävien haastavuus riippuu lähinnä niiden pituudesta, koska vahinkoa kertyy vähitellen peruuttamattomasti.
Äiti, auta!
Taisteluplaneetta Theseuksen murhaava ilmatorjuntatuli ja raskaat kanuunat tekevät isosiskon helmoissa lymyilystä tehokkaan taktiikan. Taistelussa Theseus on lähinnä hävittäjälaivueilla ryyditetty raskas risteilijä, cylonien emäalukset taas puhtaita lentotukialuksia ohjuspattereineen ja hävittäjä/pommittajalaumoineen. Ei ihme, että lähikontaktiin tunkevat, pommarilaivueitaan säästeliäästi hyödyntävät cylonit ottavat pääsääntöisesti paahtimeen, vaikka lymyilisinkin taisteluplaneetan suojissa.
Runneltu taisteluplaneetta ja sen suojissa piileskelevä siviililaivasto ovat polttaneet loputkin löpötippansa viimeiseen, epätoivoiseen yritykseen päästä vainoajiltaan karkuun. Jäljellä on enää viimeinen näytös, jossa paahtimille näytetään, miten lihasäkit myyvät nahkansa. Suokoot jumalat heille koston tai painukoot Hadekseen! Vieläkö hento toivon kipinä saavuttaa matkalaiset kaukaa avaruudesta vai ehtivätkö lakimiehet polkea projektin suohon ennen seuraavaa episodia?
Väliäkö hällä, Diaspora on täällä nyt, kaikessa upeudessaan ja vikoineen päivineen. Jos siirtokuntien ahdinko koskettaa, tartu Viperin kahvaan ja täytä velvollisuutesi.
Antti Ilomäki
Diaspora_1:
Frattu jätkät, äkkiä karkuun! Pikku hävittäjällä ei ole paljon virkaa, kun isot pojat ottavat toisistaan mittaa.
Diaspora_2:
Raskaasti panssaroitu, järisyttävän tulivoimainen taisteluplaneetta lipuu avaruuden kovassa kylmyydessä kuin universumin melkein viimeinen inhimillisyyden saareke.
Diaspora_3:
Ovi miltei mahdottomaan.
Diaspora_4-6:
Pesätähtien täyslaidalliset ovat vakuuttavia, mutta Theseuksen lähitorjuntapattereilla ei yleensä ole suuria ongelmia ohjusten niittaamisessa.
Diaspora_7-9:
Taisteluplaneetta Theseus.
Diaspora_10-13:
Cylon-tyranniaa pakeneva melkein viimeinen taisteluplaneetta Theseus johtaa pakolaislaivaston rippeitä yksinäisellä retkellään.
84
