Diddy Kong Racing ilmestyi ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten Nintendo 64:lle. Peli kopioi Mario Kartin ideaa, ja on hupaisa ja kevytmielinen ajorallattelu Nintendon malliin. Keveys ei tarkoita köykäisyyttä, vaan iloisuutta ja hulluttelumieltä, joita saisi mieluusti olla enemmän niin peleissä kuin elämässä.
Diddy Kongin sydän on yksinpelin Adventure-osio, jossa saa ajaa pikkuisen ja seikkailla saaristossa siinä sivussa. Eri hahmojen ajokeilla on erilaiset ajo-ominaisuudet, eli vaikka nopein ja herkimmin ohjautuva viiletin tai hitaampi ja vähän vakaammin liikehtivä vaunu. Välillä körötellään autolla, välillä lentsikalla tai ilmatyynyaluksella. Viime mainittu vikuroi kuin villivarsa, ja vaatii pientä kesyttelyä ennen kisamenestystä.
Nintendolle ominaista on kaikenlaisen tilpehöörin läsnäolo, ja pelissä on mukana mellevä määrä erilaisia kerättäviä lisukkeita. Ajoradat pullistelevat kolikoita ja monenkirjavia lisäkykyjä, joista osa aktivoituu, jahka niiden päältä ajaa hurauttaa. Osa kyvyistä kerätään mukaan ja aktivoidaan haluttuna hetkenä muitten menijöitten kiusaksi.
Kisojen välillä kannattaa nuuskia ja tonkia kaikki saarensopukat tarkasti, sillä piilopaikoista löytyy monenlaista ylimääräistä kivaa. Ässäarvoista saa raaputtamalla rahaa ja avaimella pääsee pelastamaan pulassa olevia. Vaurastunut pääsee ostoksille, vaikkapa tuunaamaan omaa ajokkia kilpailukykyisemmäksi. Se kannattaa erityisesti, jos haluaa menestystä nettipelissä, mutta rahaa tarvittaisiin myös lukittujen pelivaihtoehtojen ja kenttien avaamiseksi. Ellei nettipelaaminen innosta, rahat kannattaa ehkä mieluummin sijoittaa ensisijaisesti pelin monipuolistamiseen.
Jokainen ykköspallille päättyvä kilpailu poikii palkkioksi kultaisen ilmapallon, jotka avaavat uusia ovia kilparadoille. Kuudentoista kultaisen pallon ovea on ihan turha haaveilla avautuvaksi, jos plakkarissa on vasta puolenkymmentä vappukapinetta.
Joidenkin ajokkien ohjattavuus on kauniisti sanottuna melkoista äkellystä, jossa ristiohjainkontrollointi muistuttaa taas kerran insinöörien sukupuolesta, tai ainakin kynnettömyydestä. Kahteen suuntaan ohjautuvaa nelirattaista ajokkia toki vielä käskyttää pitkäkyntinenkin ilman kiukunkyyneleitä, mutta kaikkiin ilmansuuntiin liikkuvia lentovekottimia ei kerta kaikkiaan voi ohjata tarkasti ilman sormenpäitä. Kokeilkaa, miten turhauttavaa on yrittää tarkkuuslentää ristiohjaimella koko peukalon sormenjälkiotteella.
Kosketusnäyttöä hyödynnetään kohtalaisen niukasti, minkä ymmärtää ja antaa anteeksi, kun muistaa, että peli on suunniteltu reilut kymmenen vuotta sitten. Lampunhenkien esille manaaminen kuparikylkeä hinkkaamalla, kipakan alkukiihdytyksen takaava näytön rapsuttelu tai puhkuminen & puhaltelu, on lisätty jälkikäteen vain DS:ää varten. Pääkisat ajetaan perinteisen ohjauksen avulla ja sillä hyvä.
Diddy Kong Racingin vaikeusasteen kalibrointi on jostain syystä jäänyt puolitiehen. Ensimmäiset kentät pyyhältää läpi makeaan voittoon ensi yrittämällä, mutta jatkossa ohjaimen pitää pysyä sormenpäissä ihan eri malliin. Peli ei myöskään anna mokia anteeksi kovin herkästi, ja kärkeen on vaikea päästä uudelleen, jos sieltä romahtaa alas.
Moninpelin makuun pääsee sekä netissä että omassa olohuoneessa istuvan kaveriporukan kesken. Mitään ylikansallista ykseyttä on turha haikailla, sen verran yksioikoinen ja rajallinen peli Diddy King Racing suloisuudestaan huolimatta on.
Nintendon hyvän tuulen ajopelit ovat yhtä kivoja ja hupakkohenkisiä kuin kymmenen vuotta sitten. Ei tässä tavoitella taivaita eikä luoda uutta, vaan halutaan nautiskella kotvanen mukavan pikkupelin seurassa ja kuluttaa aikaa ennen suosikkitelkkarisarjan tai treffien alkamista. Otsarypyt saattavat siletä syvenemisen sijasta, jos muistaa annostella Diddy Kong Racingia joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Toimii takuulla varmemmin kuin liposomit tai orkideanjuuriuutteet sahramiin liuotettuna, ja tulee muuten hemmetin paljon halvemmaksikin.
50
