Jos dinot, ninjat ja vampyyrit tappelis, mikä voittais? Se selviää lukemalla.

Valopyssy on vänkä kapistus, jolle julkaistaan liian vähän pelattavaa. Sega, Namco, Capcom ja Konami ovat yksinään pitäneet kolikkopelikäännöksillään genreä hengissä konsoleilla. Vertailukolmikostakin ainoastaan Japanissa Gun Survivor 3: Dino Crisis -nimellä julkaistu Capcomin Dino Stalker on tehty alunperin PS2:lle eikä käännetty kolikkohalleista.

Vampire Night on pirteän tuore konsolikäännös, sillä pelihalleihin peli ilmestyi vasta viime vuonna. Erikoiseksi pelin tekee se, että se on Segan ja Namcon epäpyhän liiton lapsi. Synnytyslääkärinä on toiminut Segan kehitystiimi Wow Entertainment, joka on myös vastuussa Xboxin ensimmäisestä valopyssyttelystä House of the Dead 3:sta.

Vampyyritappajiksi itseänsä kutsuva kaksikko heiluu pyssyt tanassa goottilaisessa maisemassa. Kamera kulkee kuin kummitusjuna kiskoilla ja pelaajan tehtäväksi jää paukutella ruudulle pomppaavat olennot lopullisesti rajan taakse. Kuten valopyssyttelyissä yleensä, ammuksia riittää rajattomasti ja ainoastaan lipas pitää vaihtaa aika ajoin ampumalla ruudun ulkopuolelle. Hienostuneen tarkkuusammunnan voi unohtaa, sillä ötöjä vilistää niin taajaan, että käsiase laulaa kuin tärisevän tapion konekivääri.

Sikäli kuin pahiksilta ylimääräistä aikaa jää, ruudulla on muutakin ammuttavaa. Vaasin sisältä saattaa paljastua ensiapupakkaus tai arvokas lisäelämä. Lisäksi käännökseen lisätyssä erikoismoodissa kerättävänä on hopeaa, jolla voi hankkia kaupasta työsarkaa helpottavia välineitä.

Roolipelielementeillä väritetyn erikoismoodin porkkana on ylimääräinen bonustehtävä, joka on erilainen joka pelikerralla. Esimerkiksi jos löytää pikkutytön nallen tai muuta hukassa olevaa tavaraa, saa pienen palkinnon. Saadut roippeet säilyvät muistikortilla, vaikka kesken pelin ei tallennus onnistu.

Sekä arcade- että erikoismoodin paukuttelee läpi reilussa tunnissa, mutta kaksinpeli maistuu senkin jälkeen. Kaverin kanssa ammutaan samalla ruudulla vipeltäviä vampyyreja. Vaikka tarina ei siitä muuksi muutu, on kimppapaukuttelu yllättävän hauskaa hupia.

Teknisesti pelissä ei ole isommin moitittavaa. Molemmat Namcon valopyssyt, Guncon2 ja Guncon45 toimivat, eikä kahden erilaisen valopyssyn yhtäaikainen kytkeminen aiheuttanut ongelmia.

Hyökkäys älyä vastaan

Ninja Assaultissa on tarina, vaikka sitä ei tyhmempi huomaa. Jossain päin vanhaa Japania prinsessa on kidnapattu ja ninjat lähtevät häntä ihmeellisillä ninjapyssyillään pelastamaan.

Mitäpä juonesta, jos homma muuten toimii. Valitettavasti Ninja Assault on jopa valopyssypeliksi suoraviivaisen tylsä. Ruudulla vipeltää erinäköistä ninjahässäkkää ja muuta härpätintä siihen tahtiin, että liipaisinsormi kramppaa viidessä minuutissa. Tämän erikoisempaa sisältöä pelistä on turha hakea.

Juonellisen paukuttelun lisäksi levyllä on muutama bonuskenttä, joissa ammutaan järvestä loikkaavia kaloja tai yritetään pitää kultarahakkeita ilmassa. Nämä jaksavat kiinnostaa noin minuutin, ehkä kaksi. Bonuksienkin kanssa koko roska on nähty muutamassa ohikiitävässä hetkessä.

Padilla ammuskelu on automaattitähtäyksen takia erityisen tyhmää, joten valopistooli on välttämättömyys. Jos mutkan kyljessä lukee Namco, ongelmia ei tule. Kokeilin peliä huvikseni myös Panther 2:lla, jonka saa asetettua GunCon-tilaan, mutta tykki pysyi visusti vaiti.

Pakollisesta kahden valopyssyn testistä Ninja Assault selvisi puhtain paperin. Kaksinpelinä ninjapaukuttelu on jopa hauskaa, koska kaverin kanssa voi kilpailla pisteistä, mutta muuta tavoiteltavaa ei sitten olekaan. Kahdella pistoolilla voi räiskytellä yksinkin. Tosin kamppailuna vasen vastaan oikea käsi ei ole pidemmän päälle kovin mielenkiintoista, varsinkin kun vasen räpyläni alkoi kivistää hävittyään kolme matsia perätysten.

Ninja-ammuskelu kilpailee vuoden kököimmästä musiikkiraidasta tasaväkisesti Xboxin Wrecklessin kanssa. Ninjojen vähäisen supliikin vuoksi ei näyttelijöitä ole palkattu, vaan homman hoitavat engrishiä sujuvasti lausuvat Namcon työntekijät. Siltä se ainakin kuulostaa.

Aikamatkailu avartaa

Dino Stalker yhdistää ensimmäisen persoonan räiskintää suoraviivaiseen valopistooliammuntaan ja onnistuu siinä melko hyvin. Dino Stalkerissa rytistellään maalla, merellä ja ilmassa onnahtavan juonen varjolla, jossa toisen maailmansodan lentäjäpilotti Mike Wired sinkoutuu yllättäen dinosauruksia kuhisevalle saarelle. Tulevaisuus ja menneisyys heittävät häränpyllyä Capcomin Dino Crisis -pelisarjaan perustuvassa valopyssyttelyssä, jonka pääosassa ovat esihistorialliset hirmut.

Molemmat Namcon valopistoolit toimivat. Guncon2:lla voi hallita kaikkia Dino Stalkerin toimintoja, jolloin iskurin kohdalla olevasta ristikosta liikutellaan hahmoa ja sivunapeista hallitaan aseita. Vanhassa Guncon45:ssa on vain kaksi nappia, joten se vaatii seurakseen padin. Systeemi on kätevämpi miltä kuulostaa ja pelaaminen onnistuu myös pelkästään padilla, mutta tällöin hommasta menee maku.

Tiukan taistelun tuoksinassa sormet menevät helposti solmuun, sillä aseen kaikki napit ovat käytössä, jotkut jopa useaan kertaan. Esimerkiksi pitkä B:n painallus liikuttaa hahmoa sivusuunnassa, mutta nopea näpy suuntaa katseen kohti lähintä vihollista. Joissakin kentissä Mike kulkee ennalta määrättyä reittiä, kuten jokea pitkin kumiveneellä, jolloin pelkkä rintamasuunnan kääntäminen kohti uhkaavaa vaaraa riittää.

Maastossa lojuu laatikoita ja muuta sälää, joita rikkomalla voi päivittää aseensa hetkellisesti tehokkaammaksi. Ruudun alareunassa oleva tutka kertoo oikean kulkusuunnan ja näyttää pusikoissa vaanivat liskot. Lisäjippona kentissä on aikakristalleja, joita keräämällä tai ampumalla herra Wired saa lisäaikaa dinojen teurastukseen. Minä ainakin haluaisin äkkiä pois moisesta paikasta, vaikka maastosta löytyy myös ensiaputarvikkeita ja muuta kivaa bonustavaraa pilvin pimein.

Tarina on lyhyt, mutta kentät ovat kohtalaisen vaikeita ja kuolo korjaa satoa usein, jolloin yhtä kohtausta saa tahkota pitkään. Poikkeuksellisesti kenttien väleissä voi tallentaa, minkä ansiosta koko seikkailua ei tarvitse aloittaa aina alusta. Hauskana yksityiskohtana lähes kaiken voi ampua mäsäksi, esimerkiksi puut kaatuvat jymisten muutamasta luodista.

Molemmat valoaseet toimivat hyvin, vaikka television kontrastia piti säätää vähän isommalle. Sapiskaa Dino Stalker saa ärsyttävästä reload-äänestä, joka tekee kenet tahansa hulluksi viidessä minuutissa.

Asento, lepo, yhteenveto

Visuaalisesti peleissä ei suuria eroja ole. Ruudun vilkkuminen häiritsee ajoittain, mutta se on valopyssytekniikan vika. Vampire Night on tasaisen varma peruspaukuttelu pimeiden iltojen ratoksi. Kevyt roolipelimäisyys on hyvä lisä, mutta kokonaisuus jää silti turhan pintapuoliseksi ja kokemus lyhyeksi. Lisää elinikää irtoaa kaksinpelistä, jossa Vampyyrien yö näyttää todelliset kyntensä.

Ninja Assault on edellisestä tyhmennetty versio, sillä ympäriinsä viuhtovien digikummajaisten paukuttelu ei voisi vähempää kiinnostaa. Yksinpelinä homma alkaa maistua nopeasti puulta, mutta kaverin kanssa voi sentään naureskella älyttömille ninjoille.

Kaksinpelin puuttumisesta huolimatta Dino Stalker on kolmikon paras. Se on hauska ja riittävän erilainen välipala valopyssypelien niukkaan tarjontaan. Aseen kaikkien näppäinten käyttö on hankalaa, joten kovin pitkiä sessioita ei yhtäjaksoisesti jaksa paukutella. Seitsemän kenttää on äkkiä kahlattu läpi, mutta kovemman vaikeustason myötä dinojen pariin jaksaa palata myöhemminkin.