Juuri kun ajattelin, että olen nähnyt autopeleissä jo kaiken, tuli Dirt 3 ja gymkhana.
Dirt 3 on erinomainen esimerkki siitä, kuinka pelisarja pidetään tuoreena yli vuosikymmenen. Rallisarja muuntui rällipeliksi, jossa ideana on kaahata kovaa ja gymkhanan myötä myös korkealta.
Ylikovaa niin se kääntyilee
Kahden ensimmäisen Dirtin suunnittelun lähtökohtana oli tehdä autopeli aivan kaikille, eikä kolmososa tee poikkeusta. Ralli ja rallikrossi ovat lajeina suomalaisille tuttuja, mutta seuraan lyöttäytyy myös temppuiluun perustuva gymkhana.
Uramoodi on tuttua huttua hieman eri paketissa, neljä kautta tahkotaan läpi kaavalla kolme pikkusarjaa ja lopuksi pääsarjan kisat. Ajettavaa riittää moneksi illaksi, ja perussarjojen lisäksi aukeaa mahdollisuus useisiin erikoissarjoihin.
Uralla edetäkseen on käytännön pakko tahkota lähes joka lajia, mikä pitää homman tuoreena. Tosin manasin useamman kerran gymkhanaa. Autonhallintaan keskittyvässä lajissa vaaditaan temppuradalla sladittelua, hallittuja spinnejä ja näyttäviä ilmalentoja, mikä näyttää siistiltä, mutta on pirun vaikeaa.
Oli pakko naksauttaa apupyörät hetkeksi päälle epätoivoisen taistelun jälkeen.
Hanaa
Nelipyöräisten kulkupelien katras on laaja, 52 menopelin joukkoon mahtuu niin nykyiset luokkiensa huippuautot kuin viimeisen viiden vuosikymmenen klassikot. Kulkupelit eri teippauksineen aukeavat sitä mukaa, kun pelaajan maine karttuu. Autojen hiilikopiointiin ei ole sorruttu, jokainen kokeilemani rassi tuntui persoonalliselta.
Ajomalli on edelleen pohjimmiltaan arcadea, mutta tietuntumaan on selkeästi panostettu. Vauhdin tuntu on mainio ja autonsa saa etenkin ilman ajoapuja karautettua pöpelikköön liialla koheltamisella. Peli on kuitenkin helposti lähestyttävissä, täysille ralliummikoille löytyy helpotuksia aina apuajolinjasta automaattijarrutukseen.
Dirt 3 on kaunis. Autot likaantuvat, ilta-aurinko häikäisee ja sadepisarat helmeilevät konepellillä. Vauhdin huuma on niin kovaa, ettei ohi vilahtelevien kulissien pahvisuus häiritse kuin ojaanajoissa.
Erityismaininta annan sääolosuhteille ja eri vuorokaudenajoille, jotka vaikuttavat ajamiseen muutenkin kuin näkyvyyden heikkenemisenä. Märällä asfaltilla ja irtosoralla on oikeasti lipoisampaa ajaa. Boksiversio suoriutui lähes yhtä puhtain paperein testistä kuin PC-veljensä, lievää tahmaamista oli tosin paikoin havaittavissa, mikä saattoi johtua myös arvostelukoodista.
Vähänkö siistii
Äänissä on onnistuttu mainiosti, moottoreissa piisaa munaa ja hiekan ropina kaarojen kylkiin luo mukavasti tunnelmaa. Valikkojen taustalla soi tarttuvaa rokkipoppia, jota kuuntelee paljon mieluummin kuin uusimman Turismon ja Forzan kaameita renkutuksia. Risuja tulee vain selostajien rasittavasta ”Yo dude, nice race!” -läpänderistä, jota ei useimmiten pysty edes skippaamaan.
Moninpeliin on panostettu reippaasti, erilaisia pelimuotoja on runsaasti aina hardcore-moodista puhtaaseen häröilyyn. Lisäksi mukana on tuttu jaettu ruutu sekä PC:llä nykyään harvinaisuudeksi käynyt lähiverkkopeli.
Codemasters rahastaa käytettyjen pelien ostajia konsoleilla, sillä ilman VIP-passia moninpeliin ei ole mitään asiaa. PC:n moninpeli vaatii kirjautumisen Windows Live -tiliin. Palvelun kautta saa lisäksi ladattua huippuaikojen tähtisuorituksia haamuautoina, tosin trendinä tuntuu olevan huijausten voimin kellotetut ajat.
Dirt lunastaa helposti kärkipaikan kaahauspelien kärjestä eikä rallimaailmassa ole edes vastusta, sillä ainoa varteenotettava kilpailija on keskinkertainen WRC. Kivenkovaa rallisimulaattoria hakevalle Richard Burns Rally taitaa olla edelleen ainoa vaihtoehto. Dirtissä ei häirinnyt kuin autotemppuilun lievä pakkosyöttö ja amerikkalaisen rento yo dude -meininki.
* * * * * *
PS3
Vinkkarit rutussa
Kierrän yleensä autopelit kaukaa, mutta raparalli osui strategiselle alueelleni. Se tarjoaa haastetta ja vauhtia juuri sopivassa suhteessa. Uran voi aloittaa ajoavut päällä ja kasvattaa haastetta taitojen karttuessa.
Helpoimmilla tasoilla auto pysyy tiellä kuin liimattu, mutta haasteruuvia kiristämällä pirssin käyttäytymistä pitää opetella. Kahluualtaassa saa siirtyä syvemmälle silloin kuin itse haluaa eikä Dirtissä tule missään vaiheessa sellaista fiilistä, että nyt väännettäisiin rautalangasta. Juuri näin vaikeusasteen pitää toimia.
Radan kiertäminen ja rallitaipaleet ovat hauskaa ajanvietettä, mutta muutaman kikkapelimuodon kohdalla verenpaine nousi pakostakin. Typerät hyppely- ja tuhoamistehtävät ovat driftauksen ohella täyttä turhuutta. Kumin polttamiseen on autosta ja asetuksista riippumatta hankala saada tuntumaa.
Pari pikkunotkahdusta ei kokonaisuudessa paina, sillä Dirt Kolmas on pitkästä aikaa autopeli, johon minulle tuli hinku.
Juho Kuorikoski
88
87
