Älä pelästy arvosanaa, sillä joskus huonous voi muuttua huviksi.
Rakkaansa tulivuorelle vuotta aiemmin menettänyt hengenpelastaja piti monologia saamattomuudestaan. Puhe oli säälittävästi ääninäytelty ja huonoudessaan surkuhupaisuuden multihuipentuma. Camp-huumorissa on voimaa.
Disaster on varoittava esimerkki hienosta ideasta, jota ei osattu hyödyntää. Tähtäimessä oli katastrofielokuvista ammentava seikkailupeli, jossa on luonnonmyllerryksessä pulaan joutuneiden auttamista. Hieno idea on vaikea toteuttaa, eikä Disasteria pidä arvostella sellaisena kuin olettaa tai toivoo sen olevan, vaan sellaisena kuin se on.
Katastrofin ainekset
Juoni on isossa osassa, liiankin isossa. Maanjäristykset, tsunamit ja tulivuorenpurkaukset eivät tapahdu sattumalta samana päivänä. Taustalla on jenkkien merijalkaväen erikoisosasto, joka hakee hyvitystä kärsimilleen vääryyksille. Soppaa maustetaan sankarin identiteettikriisillä.
Peliosuudet ovat sillisalaatti tallustelua, tavaroiden etsimistä, loukkaantuneiden auttamista, autoilua ja ampumista. Valopistooliräiskintä toimii teknisesti hyvin. Valitettavasti vastassa on divisioona kasvottomia klooneja, ja taisteluista puuttuu vauhti ja vaihtelu, joten räiskintään puutuu alkuunsa.
Disaster on pullollaan tempputyöllistämistä. Niin yksinkertaista kaukosäätimellä huitomista, napin rämpytystä tai tatin renkutusta ei olekaan, ettei sitä surutta käytettäisi. Jokainen asia tehdään eri tavalla, mutta tehtävissä on harvemmin kunnon logiikkaa tai haastetta.
Loukkaantuneiden haavojen puhdistaminen ja sitominen kertoo laatutasosta. Ensin puhdistetaan haavan ympärys heittämällä vettä Wiimoten osoittimella (tämä ei valitettavasti ole vitsi). Kepillisen jälkeen pyöritetään nuntsan tattia haavan päällä. Sitomisen edistymistä kuvaa haavan päällä näkyvä pienenevä ympyrä, ei itse sitomisanimaatio. Palkinnoksi saa turhanpäiväisen kiitostekstin ja kokemuspisteitä. Expa on auttamisen ainoa todellinen motivaatio.
Pisteillä voi parantaa hahmon ominaisuuksia, esimerkiksi niinkin oleellista taitoa kuin ruoansulatusta. Lisäksi pojoilla voi ostaa uusia aseita ja parantaa vanhaa arsenaalia. Hommasta paistaa läpi, että paperinohutta sisältöä yritetään piilotella monipuolisuudella. Toiminta koostuu arcade-yksinkertaisista rämpytysminipeleistä.
Pelastushommissa on olevinaan kiire, mutta ei kuitenkaan niin kiire, ettei ehtisi rusikoida roskiksia ja muuta irtaimistoa. Palkkioksi saa metrin mittaisia jättiläishampurilaisia ja miehen kokoisia (dinosauruksen?) potkia. Monolithin kyky latistaa tunnelma on pettämätön!
Katastrofielokuvat nojaavat hienoihin efekteihin ja puntteja tutisuttavaan metakkaan. Wii-pelit ovat efekteiltään aina altavastaajia, mutta Disasterissa ei ole edes yritystä. Toisin kuin vanhojen leffojen kökköefektit, grafiikkasotku tuskin näyttää sympaattiselta tulevaisuudessakaan.
Disaster on kyhäelmä. Arcademainen yksinkertaisuus ja minipelit voisivat toimia, mutta niiden pitäisi olla palkitsevampia ja hiottuja. En yhtään ihmettele, että Nintendon Amerikan-pomomies Reggie Fils-Aimé ilmoitti: ”Ei näin pojat” ja kielsi kiusaamasta amerikkalaisia Disasterilla. Missä on eurooppalaisten kököltä pelastava Reggie?
59
