Kaukaisessa tulevaisuudessa planeettamme on joutunut yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Maailman väkiluku on pudonnut puoleen ja teknologian taso on romahtanut samalla vuosisatoja taaksepäin. D-Hero on joukkio aikansa sankareita, jotka ovat onnistuneet kyhäämään kasaan avaruusaluksen. Sen avulla on noustava surun syövereistä ja vapautettava ihmispolot muukalaisten ikeestä.
Gremlin on jo pitkään syytänyt Amigalle tasokasta tavaraa. Hyvän perusräiskintäpelin väkertäminen ei kuitenkaan ole se maailman helpoin tehtävä.
Disposable Hero on perinteinen ammuskelupeli. Alusta liikutetaan ilotikulla pitkin vasemmalta oikealle vierittyviä käytäviä. Tulitusnäppäintä pohjassa pitämällä alus sylkee ammuksia ja ammusten pitää tietysti osua ohi vilistäviin vihollisiin. Vaikeustasoja on valittavana neljä, joten pelin kimppuun voi kokemattomampikin uskaltautua.
Aluksen varustelutaso ei aluksi päätä huimaa, mutta sinne tänne ripoteltuja Blue-Printtejä keräämällä aseistusta voi parantaa. Uutta kykyä ei kuitenkaan saa välittömästi käyttöön vaan ko. piirustukset saatuaan tehdaskupolit käyvät kiireen vilkkaa työn kimppuun. Tietyn ajan kuluttua uusi aselisuke on valmis ja pelaaja voi käydä poimimassa sen tehtaalta. Tämä kuulostaa luettuna jopa hyvältä idealta, mutta peliä pelatessa parempien aseiden odottelu lähinnä ärsyttää.
D-Hero on tyylikkäästi ohjelmoitu. Kaikki mikä liikkuu, liikkuu pehmeästi ja sujuvasti. Valitettavasti pelintekijät eivät ole saaneet riittävästi toimintaa peliruudulle: hyvässä shoot'em-upissa pitää olla tarpeeksi pauketta ja melskettä. Nyt viholliset tulevat ulkoamuistettavissa hyökkäyskuvioissa muutaman aluksen ryppäissä. Peliä on vaikeutettu tekemällä omasta aluksesta turhan hidas (minun makuuni) eivätkä aseetkaan alkumatkasta innosta.
Peli ei jaa jatkoyrityksiä, joten samoja kenttiä joutuu väkisinkin jauhamaan yhä uudelleen. Vaikeustasoa lisäämällä sentään jo nähtyihin tasoihin saa aavistuksen verran vaihtelua, mutta tällöin peli vaatii toisaalta turhan tarkkaa pelaamista.
Pelin piristäjäksi nousevat herkulliset väli- ja loppuhirviöt, joiden kurittaminen on aina hauskaa. Muutoinkin grafiikka on silmää miellyttävää vaikkeikaan persoonallista. Seuraava vaihe on tietysti nähtävä ja uutta asetta päästävä kokeilemaan. Lopulta kolmannessa vaiheessa pelaajan mopoon saa jopa lisänopeutta. Voi tuota vauhdinhurmaa!
Silti D-Hero ei oikein jaksa pitää otteessaan. Idea opetella ulkoa vihollisen liikkeet alkaa olla liiankin koluttu _ jopa shoot'em-upeissa. Salasanojen avulla ulkoläksyn kertaus olisi voitu eliminoida, mutta toisaalta (vaivaiset) viisi vaihetta eivät ehkä tuolloin olisi antaneet rahalle vastinetta.
Vaikka D-Hero onkin pinnalta korea ja pikkuisen pinnan alta kahmaistuna siedettävä, pelistä puuttuvat ne ihmeelliset oivallukset, jotka saavat pelaajaparan kiemurtelemaan tyytyväisenä tuolissaan. Eli D-Hero on yksinkertaisesti pikkuisen tylsä.
75
