"Kuka haluaa strategista tehtävänsuunnittelua? Tärkeintä on päästä ilmaan koneita tiputtamaan." Tämä osuva analyysi esiintyi jonkun brittilehden (The One muistaakseni) Harrier Assault -arvostelussa. Ja niinpä minä sanoin ainakin neljä Pahaa Sanaa. Tuollaisen kommentin kuvittelisi kuulevansa vain jonkun täyden maallikon suusta.
No nyt luulisi maksimipisteiden ropisevan, sillä Dogfight on suunniteltu juuri näille "maallikoille". Hyvästi HFR-tutkan hakukuvioiden hienosäätö, tervetuloa yksinkertaistettu ilmataistelu, joka ulottuu aina Ensimmäisestä maailmansodasta nykypäivään.
Klassisia koneita
Dogfight kattaa 80 vuotta ilmataistelun historiaa. Ensimmäisestä maailmansodasta on mukaan luonnollisesti noukittu Sopwith Camel ja Fokker Dr.I, toisesta Messerscmitt Me-109E ja Spitfire ja Korean sodasta Mig-15 ja F-86 Sabre. Pyssyköillä käytävät rähinät loppuvat siihen ja alkaa ohjusten aikakausi. Vietnamin sodasta on poimittu F-4 Phantom ja Mig-21, Falklandista Sea Harrier ja Mirage III, ja kokoelman päättää Syyrian konfliktista imuroidut F-16 Falcon aisaparinaan Mig-23.
Tartu keppiin
Taivaan sineen voi ponkaista kolmella optiolla. Duel edustaa englantilaista ajattelua puhtaimmillaan: kaksi konetta, joista lopussa toinen palaa ja toinen palaa kotiin. Duel kelpaa lähinnä harjoitteluun.
What If? on mielenkiintoinen osio, jossa oman koneen kanssa voi ottaa yhteen viiden vapaasti valittavan koneen kanssa. Pystyykö Falcon tiputtamaan kolmitaso-Fokkereita? (Itse asiassa ei niin hyvin kuin luulisi, miettikääpä huviksenne mistä se johtuu.) Huvi on kuitenkin lyhytaikaista: esimerkiksi potkuri- ja suihkukoneen kamppailu on uskomattoman pitkäveteistä, sillä toinen lentää miljoonaa ja toinen kääntyy pennin kolikolla. Tämän valinnan alta löytyy myös mahdollisuus modeemi/kaapelipelailuun.
Missionin alla on tukku kullekin ajalle tyypillisiä tehtäviä eli Englannin tai Hanoin pommittamista esimerkiksi. Näihin tehtäviin osallistuu muunkin tyyppisiä koneita eli Ju-88:ja, Intrudereita sun muita. Tehtävät ovat sinänsä ihan päteviä ja niitä pelaa vielä kun Duelista ja What Ifistä on veto loppunut.
Aahh, ooh!
Nimestään luopunut Vektor Grafix (Shuttle, B-17) osoittaa edelleen olevansa eri vektorivelhojen porukka. Koneiden yksityiskohtaisuutta ei voi kuin ihailla, ja savulaahukset sekä ohjusten vanat ovat parhaita näkemiäni. Maasto on kuvioitua, mutta lattanaa. Efektipuoli on hoidettu korkeintaan keskinkertaisen adlibahtavasti. Lentomalli koneissa on ihan hyvä, ja erityyppisissä koneissa on jopa selvä ero.
Ulkonäkymiä löytyy totuttu määrä, ja onpa mukaan päässyt Falcon 3.0:n veroinen Padlock View, jonka saa seuraamaan vihulaiskonetta. Harjoittelua se kyllä vaatii ennen kuin sen kanssa pystyy edes lentämään (minä en ole ikinä oppinut, myönnän). Tämä Padlock vielä pyrkii emuloimaan esikuvakoneensa näkymiä, siis esimerkiksi Me-109:n ohjaamosta on jokseenkin rajoitetut näkymät verrattuna vaikka Falconiin.
Tulipa kehuttua, mutta turha pelätä, että olisin käymässä pehmeäksi ja toteaisin brittien vihdoinkin onnistuneen tekemään hyvän lentosimun. Vektor Grafixia taannoin kehaisin, otanpa sanani takaisin.
Siis taas vaihteeksi on mittarit ja näkymä ulos sijoitettu eri ruutuihin. Miksi ihmeessä? Vaikka ruudun saakin lukittua puoleen väliin, silti osassa suihkukoneita tutka jää pimentoon. Sen sijaan mittarit ovat joka koneessa oikealla paikallaan. JOS nämä älykkäät pikku ohjelmoijat olisivat tehneet namumittariston, jossa kaikki oleellinen olisi ollut näkyvissä, olisi siinä se edes sointunut Dogfightin yleiseen henkeen.
Toiseksi ampuminen on pirun vaikeaa, käytössä on ilmeisesti uusia himmennettyjä, taustaan hukkuvia valojuovaluoteja, joita on vieläpä laman kunniaksi pihtailtu, ettei turhat valojuovasuihkut helpottaisi maaliin osumista. Osuman osoittaminen ääni- tai graafisella efektillä onkin jo liikaa vaadittu, kovat lentäjäthän tietysti tietävät pelkällä vaistolla koska vastustajan pelti rytisee.
Paras viimeiseksi
Vektor Grafix on päättänyt tehdä lentosimun, jota englantilainenkin peliarvostelija osaa lentää. Kaikki "turha" on täysin riisuttu ja Falconin ainoa ero Sopwith Cameliin on nopeus, ohjukset ja tutka, kaikki mahdollisimman yksinkertaisimmissa muodoissaan. Ja koneesta toiseen samannäköiseksi standartoituina. Koneikivääreiden ja AA-ohjusten lisäksi maamaalien röpöttämiseen ei ole kuin vapaastilentäviä FFAR-ohjuksia ja Maverickeja, ei siis edes Mk-82-pommeja, mikä sinänsä on lähes historiallista.
Kunnon simuihin tottuneella menee Dogfightin omaksumiseen kymmenen kertaa enemmän aikaa kuin täydellä keltanokalla. Missä Sidewinderin lukitusaluerengas? Missä välimatka lukittuun maaliin? Missä Me-109:n 20 millin konetykit? Missä tietokoneen ennustama luotien lentorata? Miksi Falcon pysyy ilmassa 15 prosentin kaasulla? Antakaa minulle jälkipoltiiiinnn!!! Mihin suuntaan tuo epäselvä pikselikasa on menossa? Kuinka kaukana se on?? Mitä? Miksi? Missä?
Dogfight on periaatteessa hyvä traineri, josta voi teoriassa edetä raskaan sarjan simuihin, mutta minä jäin totaalisen kylmäksi, mitä nyt välillä otin reippaasti lämpöä. Electronic Artsin Chuck Yeager's Flight Combat on hyvin samanlainen, mutta pelattavampi tuote. Ja jos tehtäviä haluaa, niitä on joka simu täynnä.
Dogfightin voi kiteyttää näin: "Yksinkertaisuus on kaunista, mutta kuolettavan tylsää". Kaikki kärkisimut tarjoavat lentämistä helpottavia optioita, ja pikku harjoittelulla simujen kiehtova maailma avautuu taatusti varmemmin kuin pakettiratkaisuilla.
Argonaut petti ATACilla, Rowan Software (ST/Amiga Falcon, Flight of Intruder) petti Reach for The Skyllä, Vektor Grapfx petti tällä. Digital Integrationin Tornado on Britannian viimeinen toivo todistaa, että he osaavat tehdä mitat täyttävän lentosimun.
79
