Mur, planeetta tuhansia vuosia jatkuneen sodan kourissa. Hallitsijat komentavat telepaattisilla kyvyillään eläinarmeijoita päämääränään koko planeetan herruus. Nyt tämän seesteisen paratiisin elo järkkyy, sillä eräs kaksijalkainen petokansa on jälleen kerran mennyt sinne, minne heidän lajitoverinsa eivät ole koskaan menneet. Alkaa kamppailu Murista ja sen suurimmasta rikkaudesta, elämää antavasta animasta.
Pelaaja on aloitteleva Mindlord, telepaattikomentaja, jonka Neuvosto lähettää tehtäviin milloin toisia murilaisia, milloin muukalaisia vastaan. Ihan hyvä taustaidea, mutta Red Stormin pojat näyttävät unohtaneen, että jotta pelaaja saadaan imaistuksi mukaan pelin maailmaan, hänen on annettava tutustua siihen. Nyt kaikkinainen kuorrutus ja tausta on jätetty sikseen ja pelaajaparka hyljätään yksin vieraalle planeetalle, käskyttämään olentoja, joista hän ei tiedä mitään, puolustaakseen maailmaa, josta hän ei ymmärrä mitään. Liekö peli sitten alun perin suunnattu Mur-planeetan markkinoille, mutta ihmisen kannalta nuo vieraat valloittajat tuntuvat sattumoisin huomattavasti omia joukkoja tutummilta. Tämä murskaa pelimotivaation kuin lauma pillastuneita rambeasteja.
Käytännössä peli on kolmiulotteinen toimintanaksuttelu. Pelaajan päätukikohtana on hive, pesä, joka pystyy tuottamaan pari perusyksikköä. Niillä sitten etsitään maastosta animalähteitä, joiden ympärille pystytetään tuotantolaitoksia, aitoja ja puolustuslaitteistoja ja aletaan kasata armeijaa. Ei siis mitään uutta Murinkaan auringon alla; yksiköiden orgaanista alkuperää olisi voinut ehkä käyttää enemmän hyväksi.
Yksiköiden järjenjuoksu on kevytstrategioiden keskitasoa, samoin tietokonekomentajien. Yksikkövalikoima ei päätä huimaa, murilaisille on tarjolla tusinan verran olentotyyppejä ja ihmisille hieman vähemmän. Useimpia yksiköitä saa kolmessa teholuokassa, joten yhteensä niitä on 30 murilaista ja 15 muukalaista. Joukot keräävät taistelujen aikana kokemusta, mutta veteraanejaan ei saa mukaan seuraavaan tehtävään.
Yksitoikkoiset näkymät
Tekninen toteutus on mitenkuten kunnossa. Sen enempää grafiikka kuin äänimaailmakaan ei ansaitse erityisempää suitsutusta, mutta ne täyttävät tehtävänsä. Maasto liikkuu ja kieppuu sujuvasti ja on ihan nättiäkin, vaikka standardinmukainen sumuverho tuntuukin olevan tavallistakin lähempänä. Maasto on kellanruskeaa (yötehtävissä kauniin vihreää) aavikkoa, jota yrittävät elävöittää satunnaiset rakennelmat ja puuntapaiset. Ääniefektit koostuvat pääasiassa erilaisista orgaanisista lurskahduksista. Musiikki on hidastempoista, tunnelmallisen eteeristä.
Yksiköiden hallinta on tehty varsin vaikeaksi. Onhan niille tarjolla jos jonkinlaista hienoa muodostelma- ja reitityskomentoa, mutta kun ne pitäisi ensin valita käskytettäväksi. Otukset ovat näet pääsääntöisesti sekä pieniä että vikkeläliikkeisiä, jolloin niiden sohiminen hiirellä on jokseenkin yhtä turhauttavaa kuin keiton latkiminen haarukalla. Ongelmaa korostaa entisestään se, että pitkälle taipaleelle yksiköt saa lähetettyä vain käyttämällä karttaa, joka syö puolet kuva-alasta ja näin vaikeuttaa olentoihin osumista entisestään.
Muuten käyttöliittymä kyllä toimii. Yksikkötuotannon saa jonoon ja rakennuksia voi läiskiä maastoon varsin vapaasti. Yksiköiden käskytys on mainituista ongelmista huolimatta monipuolista ja erilaisista muodostelmista on joskus hyötyäkin, kun niiden niksit oppii.
Moninpeli onnistuu korkeintaan neljällä pelaajalla lähiverkossa tai netissä. Meno on yksinkertaista kaikki kaikkia vastaan -anarkiaa, joskin ohjekirja varovasti lupailee monipuolisempia pelimuotoja tulevaisuudessa. Vielä pahempi puute on, että moninpelissäkään ei pääse komentamaan ihmisvalloittajia.
Loppujen lopuksi käteen ei jää kovinkaan paljon. Pelkkä päälaelleen käännetty ihmiset-muukalaiset-asetelma ja periaatteessa toimiva toteutus eivät innosta valitsemaan Dominant Speciesiä pöydällä notkuvasta romppupinosta. Huonompiakin yritelmiä on nähty, mutta parempiakin piisaa sen verran, että tuskin tätä kukaan jää kaipaamaan.
70
