Skeptikoiden mukaan ennen helvetti jäätyy kuin Wii U:lle tulee laatupelattavaa. Pakastettu tropiikki on ilmiselvä esiaste.
Freemium-huumaiset analyytikot kirkuvat kurkunpää punaisena, että pörssijumalat ovat raivostuneet kaavoihinsa kangistuneelle Nintendolle. Pukumiehet potkivat yli satavuotiaan kolossin putkijalkoja, mutta Nintendo ei osoita kaatumisen merkkejä.
Muiden tarjotessa tasapäistettyä ilmaisviihdettä koko kansalle, Wii U näyttää mistä tasoloikkakana kusee. Donkey Kongin uusin seikkailu on peliharrastajalle suunnattu täsmätuote. Samalla se on vahva todiste siitä, että Nintendon täppärikonsoli on edeltäjänsä täydellinen antiteesi.
Kohderyhmänä ovat harrastajat, sillä Donkey Kongista innostuminen vaatii taustojen tuntemusta. Raren työstämä Donkey Kong Country oli yksi SNES-konsolin myyntimenestyksistä. Esirenderoidulla grafiikalla työstetty apinaseikkailu oli ilmestyessään vuonna 1994 suorastaan hämmästyttävän komea loikkapeli. Uudella vuosituhannella viestibanaani siirtyi Retro Studiosille, ja Kong palasi juurilleen Wiille julkaistussa Donkey Kong Country Returnsissa (Pelit 1/2011, 91 pistettä).
Uuden Tropical Freezen ytimessä on tiukasti kahteen ulottuvuuteen ahdettu loikinta, joka ei juuri silittele noviisin kuontaloa. Toisinaan syvyysvaikutelmalla kikkaillaan, mutta kolmedee on lähinnä tyylikeino, sillä peli luottaa vain x- ja y-akseliin. HD-hoidon saanut apinaralli lisää oikeat karvat päähahmojen turkkeihin, mutta muuten peli on kuin SNESistä karannut.
Olen ping-vii-kin-ki!
Apinasaaren rauhaa uhkaavat viikingit. Kongin synttäribileet saavat yllättävän käänteen kylmän säärintaman ottaessa kotisaaren syleilyynsä. Samalla tienoon valtaavat inhat pingviinit ja muut arktiselta alueelta karanneet elikot. Donkeyn, Diddyn, Dixien ja Crankyn on pantava kekkerit jäihin ja pelastettava ensin päivä.
Seikkailu vie sankarit huimalle loikkamatkalle. Alkudemon jälkeen juonikudelman voi surutta unohtaa, sillä näyttämö annetaan varsin pirulliselle tasosuunnittelulle. Kun ajukoppa kuumeisesti käsittelee pakkasta kritiikkinä ilmastonmuutokseen tai Nintendon osakekurssiin, aivojen reaktiokeskus saa rautaisannoksen turhaumatumakkeen tuottamasta hormoniryöpystä.
Ensimmäinen maailma sujuu vielä leppoisissa merkeissä ja plakkariin kertyville lisäelämille naureskellessa. Ensimmäinen pomo vaatii muutaman yrityksen, mutta kaatuu kohtuullisen helposti. Kun portti kakkossaarelle aukeaa, takaraivoon lyödään rautalapiolla. Jokainen selätetty kenttä tuntuu saavutukselta, sillä 2010-luvun apina on kotoisin ysäriltä.
Apinan raivolla
Peli onnistuu paikoin loihtimaan esiin koko suomalaisten kirosanojen ehtymättömän kirjon, mutta haaste on rakennettu taidolla. Etenemistä tapahtuu lähes koko ajan, sillä kaikessa epäreiluudessaan kenttärakenne on tehty läpäistäväksi. Peli itsessään antaa sen verran löysää, että rantabaarista voi ostaa helpotuksia kultarahoilla, mutta muuten pelaaja on oman onnensa nojassa.
Ihan Giana Sistersin uusversion tasoisia ketutuksen multihuipentumia Nintendon apinat eivät saa aikaiseksi, mutta kismityksen voi toisinaan suorastaan maistaa. Loikkaradat on kyllästetty vanhan koulukunnan äkkikuolemilla ja käytännössä jokainen kenttä on opeteltava tuurivetäisyjen sijaan. Jos liike lakkaa, tietää se menolippua apinoiden taivaaseen.
Kun uusintayrityksiä alkaa kertyä yhtä kenttää kohden toistakymmentä, ollaan jännän äärellä. Vaikka peli on nykytuotokseksi varsin haastava, vaikeustaso on rakennettu reilusti. Veitsenterävät kontrollit ovat pelaajan puolella, joten syyllinen huonoon pelimenestykseen röhnöttää aina sohvalla. Peli kohteliaasti kysyy käynnistyksen yhteydessä, haluaako pelin hoitaa analogisauvalla vai ristiohjaimella. Tattia ei tule ikävä, sillä uPadin mainio ristiohjain käskyttää Kongia erinomaisesti.
Jos hermot kestävät tutkimusmatkailun, nuohoojille on salaisuus poikineen löydettäväksi. Jokainen kenttä on väärällään banaanipiiloja ja muuta tauhkaa, mutta ekstrakilke on tarkoitettu muille kuin kaltaisilleni pääsiäiskäsille.
Kari ja karvattomat
Paratiisisaarta ei tarvitse pelastaa soolona, sillä kuningas Kong saa vetoapua niin apinakamuiltaan kuin saarta kansoittavalta eläimistöltä. Diddy Kong ronttaa selässään rakettimoottoreita, joiden avulla hypyt pitenevät, kun taas Dixien helikopteria emuloiva hiuskiehkura antaa loikkiin korkeutta.
Uutena hahmona remmiin hyppäävä Cranky imee loikkaoppinsa Roope-sedältä, sillä kääkkä-Kong loikkii paikasta toiseen Ducktales-henkisesti keppinsä varassa. Esimerkiksi lämää tekevät piikkipuskat eivät seniorisankaria hidasta.
Kaksinpelissä molemmat käskyttävät omia sankareitaan, mutta sooloillessa apinaorkesteri kulkee Donkey Kongin selässä. Banaaneja keräämällä energiamittarin vieressä oleva palkki täyttyy, jolloin toista puskuripainiketta näpäyttämällä apinat heittävät yläfemmat ja ruudulla olevat viholliset muuttuvat hahmosta riippuen joko lisäelämiksi, sydämiksi tai kultakolikoiksi.
Avustajat muodostuvat seikkailun edetessä elintärkeiksi. Kun kakkosapina tippuu kahden osuman jälkeen selästä, vaikeustaso kasvaa suorastaan logaritmisesti. Etenkin Dixien ja Diddyn mahdollistama loikkakontrolli on monissa kentissä käytännössä läpäisyn perusvaatimus.
Trooppinen takatakatakatakatalvi ei kumartele satunnaispelaajien harmaalle massalle. SNES-juurilleen uskollinen uusretroloikinta on paitsi helkkarin kova peli, myös ihanan rehellinen keskisormennosto pörssianalyytikoiden suuntaan: Nintendo elää ja hengittää yksinoikeustuotteistaan!
Kinky Kongin uusin seikkailu on kipeästi kaivattu sulka Wii U:n hattuun. Vaikka täppärit, pleikkarit ja xboxit voittavat Nintendon mennen tullen sisältönsä määrässä ja konetehoissa, Nintendon omat tuotemerkkipelit ovat ja pysyvät sienikonsolilla.
Näin vahvojen oljenkorsien varassa saa roikkua, vaikka kasvukäyrää palvovat oraakkelit kuinka povaisivat konsolijätin kuolemaa.
Wii U
Retro Studios/Nintendo
Arvosteltu: Wii U
Versio: Arvostelu
Moninpeli: Kahden pelaajan yhteistyöpeli
Ikäsuositus: 3+
90 + Pelit suosittelee
90
