Dragon Age: Origins – The Darkspawn Chronicles (Xbox 360) – Miekkamyrsky

”Mitä jos”, kysyy Darkspawn Chronicles. Mitä jos Bioware näkisi jatkossa vähän vaivaa ladattavan sisällön eteen?

Kilpailijoihin verrattuna Biowaren DLC-sisältö on parhaimmillaankin vain kohtalaista. Warden’s Keep, The Stone Prisoner ja Return to Ostagar olivat läpi muutamassa tunnissa, eikä niiden muutamaa erikoisesinettä edes saanut Awakening-lisäosaan mukaan.

Darkspawn Chronicles on vaihtoehtoista historiaa: Grey Wardenien liittymisseremonia meni ketuilleen, hahmosi kuolee ja herää henkiin Hurlock-komentajana. Tapahtumapaikka on normitarinan lopussa käytävä Denerimin taistelu, jossa sinun päähahmosi asemasta Alistair on koonnut Fereldenin joukot yhteen Blightiä vastaan. Denerimin kaduilla talsitaan siis hyökkääjänä.

Putkimiehen päiväkirja

Pelaaja heitetään keskelle taistelua parin mietelauseen kera, ja heti joku arkkidemoni huutaa käskyjä mielen sopukoihin. Ensiksi pitää hankkia alaisia, valitsemalla kolme vapaavalintaista Darkspawnia kaduilla juoksentelevista Genlockeista, Hurlockeista, Shriekeista, Ogreista ja Blight Wolfeista. Alaiset toimivat tiimikavereiden tapaan, mutta arvostavat pelaajaa vasta kun tämä on valuttanut tarpeeksi onnettomien puolustajien verta. Kaatuneiden tilalle värvätään uusia naamoja alati kasvavasta seuraajien joukosta.

Alaisilla on omat erikoistaitonsa, osaa tarvitaan muuhunkin kuin taisteluun. Ogret voivat hajottaa puolustajien kasaamia esteitä, Shriekit hiipivät vihollisten selustaan. Koko Denerimin taistelu on vain suora putki, joten nämä taitoja vaativat paikat ovat pakollisia etenemisen kannalta. Sääli.

Denerimistä puuttuu taistelun tunne, sillä puolustajat käyvät päälle tipoittain, silloinkin vasta kun pelaaja siirtyy seuraavaan tavoitteeseensa. Satunnaisesti oviaukoista pöllähtää yksinäinen kaupungin kaartilainen, mikä ei sekään luo uskottavaa illuusiota puolustustaistelusta.

Sisältö on nopeasti kaluttu, sillä Denerimissä on vain kourallinen alueita. Vaikka komentaja ei kerää kokemusta, varmistaa perässä seuraava Darkspawnien loputon joukko pelin helppouden. Jos tiimi ottaa liikaa osumaa, ei tarvitse kuin vetäytyä vähän matkaa, niin sieltä ravaa täydennyksiä.

Edes omaan komentajaansa ei voi vaikuttaa millään tavalla. Olisi ollut piristävää luoda oma darkspawn eri roduista, sillä tällaisenaan pääpelistä täysin erillään oleva osuus menettää kaiken uudelleenpeluuarvonsa.

Toivelista

Darkspawn Chroniclesissa olisi potentiaalia. Parhaimmillaan pahistelu on oikeasti piristävää, ja darkspawnien näkökulmasta olisin voinut pelannut pidemmänkin pelin. Se olisi ollut loistava tilaisuus valottaa pahisten ajatusmaailmaa ja motiiveja, mutta tarinaa, tunteita, edes dialogia, ei ole lainkaan, paitsi ne arkkidemonin käskyt.

Mitä jää Darkspawn Chroniclesista käteen? Parhaimmillaan piristävää pahistelua survottuna tylsään ja lyhyeen putkeen. Pääpeliin ja lisäosaan saa tehokkaan yhden käden miekan, mutta onko yksi ase viiden euron arvoinen?

65