Goku ja muut Dragon Ball -sankarit nykivät pikkuhousujen lisäksi fanien lompakonnyörejä nimikkomättönsä jatko-osassa.
Hypersuosittuun tv-sarjaan pohjautuva Dragon Ball Z: Budokai oli vuosi sitten maailmalla myyntimenestys, vaikka juuttuikin mätkintäpelinä yhdentekevyyden lentohiekkaan. Dragon Ball Z: Budokai 2:n sydämenä sykkii omaperäinen Dragon World -pelimuoto, joka korvaa ykkösosan tarinamoodin. Yksinkertaisessa vuoropohjaisessa lautapelissä nappuloina toimivat pelaajan ohjaamat sankarit ja tietokoneen käskyttämät pahikset.
Jokainen kenttä on kaksiulotteinen karttaruutu, jonka reittiviivastoja pitkin hahmonappuloita liikutellaan. Taisteluun siirrytään, kun hahmo ja vihollinen osuvat nenäkkäin. Voittaja tönäisee vastustajan kartalla tieltään ja lohkaisee yhden pykälän tämän elinvoimapalkista.
Taustalla kuljetetaan pientä juonentynkää, joka haarautuu sen mukaan, millä hahmoilla pelaaja kukistaa tiettyjä vihollisia. Pääsankarina häärii Goku, jonka apuriksi valitaan kentästä riippuen yksi tai useampi ystävä. Tarinassa sankareiden harteilla lepää koko universumin kohtalo.
Muotopuolia pelimuotoja
Yleensä tavoitteena on tuhota kartalla kuljeksiva superpahis tai napata haltuun lohikäärmepallo ennen vihollista. Pientä taktista väriä tuovat bonusesineet, jotka esimerkiksi nostavat tilapäisesti hyökkäysvoimaa, sekä teleportit ja elinvoimapalkkia kasvattavat varikkoruudut.
Karttapeli on ideana hyvä, mutta se on jätetty liian yksinkertaiseksi. Tavoitteiden suorittaminen ei vaadi käytännössä muuta kuin lyhyimmän reitin käyttämistä ja eteen osuvien vihollisten pieksemistä. Pienellä strategisella ulottuvuudella, joka olisi kannustanut miettimään siirtoja, lopputulos olisi ollut paljon herkullisempi.
Muut pelimuodot eivät yllätä. Duel-moodissa matsataan joko kaveria tai tietokonetta vastaan, harjoittelu vihkii taistelusysteemin salaisuuksiin ja World Tournament on turnaustyyppinen mätkintäkilpailu, jossa voitetaan rahaa kykykapseleiden ostoon.
Kapseleilla muokataan hahmojen liikevarastoa mieleiseksi. Sankareista voi kehittää vaikkapa teräviä hyökkääjiä tai sitkeitä puolustajia, mikä tuo mätkimiseen kivasti roolipelillistä kuorrutusta. Bonuksena aukeaa vielä yksin tai kaksin pelattava neljän minipelin kokoelma, jossa muun muassa torjutaan tulipalloja ja yritetään aikarajan sisällä saada perille mahdollisimman monta iskua.
Pientä hienosäätöä
Ykkösosaa vaivannut pinnallinen taistelumekaniikka hiertää myös jatko-osaa. Vauhdikkaan yksinkertaiset kontrollit käskyttävät hahmoja neljän perusnapin eli iskun, potkun, puolustamisen ja ki-energiahyökkäyksen voimin. Lisäksi jokaisella hahmolla on oma tehokas erikoisliikkeensä. Nopean ja mutkattoman kontrollituntuman sisäistää minuutissa.
Pelkistetyn pelattavuuden ansiosta aloituskynnys on olematon, joten taistelut ovat alusta alkaen miellyttävän vauhdikasta nyrkkijuhlaa. Kääntöpuolena syvempiä kerroksia ei taistelusysteemistä enää kuoriudu, vaikka peliä jauhaisi hamaan tuomiopäivään.
Pelattavuutta kömpelöittävät kyykistymisen ja hyppäämisen puuttuminen, tosin sivuille väistäminen on nyt helpompaa. Hahmot osaavat jatko-osassakin "lentää", eli taistella ja kävellä ilmassa, mutta vasta sitten, kun vastustaja on ensin viskannut hahmon korkeuksiin.
Yksinkertaista, muutaman napin paineluun perustuvaa kombosysteemiä on hieman parannettu. Tehoeroja perus- ja erikoisliikkeiden välillä on kasvatettu, minkä vuoksi liikesarjoja kannattaa nyt jopa harjoitella. Uutta ja tervetullutta on mahdollisuus sarjasta tuttuihin hahmofuusioihin. Näissä erikoisliikkeissä kaksi hahmoa yhdistyy uudeksi, entistä vahvemmaksi mätkijäksi.
Sarjasta noukittuja hahmoja on kolmisenkymmentä. Ykkösosassa lähinnä vain ulkonäöltään eronneiden ottelijoiden välille on lisätty pieniä eroavaisuuksia ja tekoälyä on parannettu, mutta harmittavan samanlaisilta hahmogallerian turpaanvetotekniikat edelleen tuntuvat.
Maittavinta antia on uudistunut värikkään pirteä grafiikka, joka tavoittaa sekä hahmoissa että taustoissa oivallisesti tv-sarjan ilmeen. Riehakasta tappelutunnelmaa tukee lisäksi erinomainen musiikki, joka rytmittää ohjaimen vääntelyä tarttuvilla sähkökitara- ja saksofonisooloilla.
Dragon Ball Z: Budokai 2 on varman päälle vedetty jatko-osa, joka luottaa siihen, että faneille tärkeämpää on helppo pelattavuus ja tv-sarjalle uskollinen grafiikka kuin innovatiivinen ja syvyyttä hakeva taistelusysteemi. Jos pidit ykkösestä, kolahtaa tämäkin, mutta muille kuin faneille käteen jää hyvin keskinkertainen mätkintäpeli.
70
