Jonkin aikaa sitten kirjoitin Gameboyn Dragon Ball Z -taistelupelistä. Siitä jäi niin huono maku suuhun, että PlayStation 2:n Dragon Ball Z: Budokai 3 ei juurikaan etukäteen innostanut. Selkeää kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Budokai 3 toimii, koska se luottaa tyylilajin perusasioihin.
Parhaat ja tunnetuimmat animesarjat ovat kaksi aivan eri asiaa. Tämä pätee myös Dragon Ball Z:aan. Sarja on Suomessakin tuttu, mutta sen perusteella on vaikea päätellä, mikä animessa oikein kiehtoo. Jostakin syystä
keskinkertaisimmat animesarjat on tuotteistettu parhaiten.
Budokai 3 ei petä tv-sarjan ystäviä. Guku, Piccolo, Gohan, Vegeta, Bulma, Dende, Androidit ja kumppanit ovat niin telkkarista kuin aikaisemmista sarjan peleistä tuttuja. Atari lupaa erilaisia hahmoja löytyvän peräti nelisenkymmentä. Vaikka meitä yritetään hämätä lievillä
roolipelielementeillä, loppujen lopuksi kysymys on hyvin perinteisestä 2d-taistelusta. Tai oikeastaan ulottuvuuksia on 2,5. Hahmot pystyvät liikkumaan hieman myös syvyyssuunnassa. Actionia ei ole rajoitettu maan pinnalle. Painovoima rajoittaa vain nynnyjä, eivätkä animehahmot sellaisia ole.
Valaiseva harjoitusosia kannattaa käydä läpi. Taistelun perustana on neljä kontrollinappia: potku, lyönti, ki-voima ja torjunta. Ki-voima on eräänlainen taikakyky, jolla vihollista pystyy kurmottamaan matkojen päästä. Liikkeitä ja temppuja on kaikkiaan valtava määrä. Perinteisen kriitikoiden "hakkaa nappeja satunnaisesti" -testin peli selvitti hyvin. Eli menestystä ei siten juurikaan tullut. Kykyjä ja liikkeitä opitaan kaiken aikaa lisää. Lopulta niitä on niin paljon, että Budokai 3 käy myös muistipelistä. Todellinen hardcore-mättäjä opettelee taistelemaan pelkästään ohjaintattien avulla.
Hahmot ovat kaksiulotteisia. Grafiikkaa ei silti voi huonoksi kutsua, sillä tyypit ja maisemat ovat kuin suoraan tv-sarjasta. Taistelut ovat sähäköitä, erikoistehosteet mukavan piirroselokuvamaisia ja kamera hoitaa hommansa hyvin.
Dragon Ball Z: Budokai 3 on sarjan paras peli. Toki 2d-tappeluita voidaan pitää vanhanaikaisena tyylilajina, mutta toisaalta kolmannen ulottuvuuden puuttuminen takaa hyvän pelattavuuden ja tapahtumien selkeyden.
Budokai 3 on viehättävästi musiikkiaan myöten umpijapanilainen tekele. Se ei nuoleskele länsimaalaisten suosiota kulttuurillisilla kompromisseilla. Hörhöjapanilaisuus saattaa joskus naurattaa väärissä paikoissa, vaan mitäpä siitä. En usko, että japanilainenkaan pystyisi pokkana katsomaan alastonta
Teroa saunan jälkeen umpihangessa syömässä mämmiä.
79
