Dragon Ball Z: Taiketsu (GBA)

En ole pitkään aikaan törmännyt niin huonoon peliin, että se tuntuu jo loukkaukselta. Kyse ei ole siitä, että Dragon Ball Z: Taiketsu on kaksiulotteinen taistelupeli, joiden aika on jo oikeastaan ohi. Kyse on siitä, että Dragon Ball Z: Taiketsu on hävyttömän huono taistelupeli.

Hahmot ovat tv:stä ja sarjakuvista tuttuja Dragon Ball -roistoja ja -sankareita, joiden taisteluliikkeet ovat loogisia. Nappi B ja vasen hartiakytkin saavat aikaan kevyen ja kovan lyönnin, A ja oikea hartia tuottavat kevyen ja kovan potkun. Painalluksia yhdistelemällä saadaan aikaan liikesarjat, noin teoriassa.

Käytännössä liikkeiden vaikutus ja osumatarkkuus arvotaan satunnaisgeneraattorilla. Osumien havaitsemisessa ei ole mitään logiikkaa, päästä ja hännästä puhumattakaan. Vastustajien tekoäly on tasoa Matti ja Merja krapula-aamuna.

Kaiken huipuksi Taiketsussa on taistelupelien vanhin ja pahin perusvirhe. Kaikki vastustajat voi päihittää yhdellä ja samalla liikkeellä: tällä kertaa heitolla. Mene ristiohjaimella kohti kamppailukaveria, ennen kohtaamista paina vasenta hartiaa, vastustaja lentää ilmaan ja tömähtää maahan. Sama toistetaan heti, kun kaveri nousee jaloilleen.

Peräkkäisillä heitoilla läpäisin Tournament-moodin yhden 70's Show -jakson aikana noin 20 minuutissa, eikä telkkarin seuraaminen ja vitseille nauraminen samanaikaisesti ollut edes vaikeaa. Yksinpelimuotoja on kolme muutakin, mutta ei ole syytä innostua siitä, että kärsimystä saa kolminkertaisen annoksen. Kaksinpeli vaatii linkkikaapelin ja kaksi pelikasettia.

Pelin tehnyt Webfoot Tech. on ampunut itseään pahasti jalkaan ja Atari pilaa maineensa tällaista roskaa julkaisemalla. Dragon Ball Z: Taiketsu on huono peli, hävyttömän huono.

32