Dragon Lore on jälleen yksi niistä romppupeleistä, joita on odotettu kiihkeästi jo pitemmän aikaa. Odotukset ovat kohonneet kuukausi kuukaudelta korkeammalle, joten olisikin pieni ihme, jos kaikki ne täyttyisivät. Peli, joka kehuu jatkavansa tarinaa seuraavassa osassa, kertoo nuoren Wernerin matkasta sumuisen fantasiamaan halki isänsä paikalle.
Satuhetki
Onnellisessa fantasiamaailmassa keskiaikainen sivistys kukoisti ja rauha vallitsi. Haltiat, peikot ja monet muut rodut elelivät auvoisasti rinta rinnan ja järjestystä valvoivat lohikäärmeillä ratsastavat lohikäärmeprinssit, joiden oikeudet siirtyivät suvussa eteenpäin vanhimmalle pojalle. Eräänä päivänä maailmaan hyökkäsivät tuhovimmaiset örkit ja taisteluun tottumattomat rodut joutuivat vetäytymään turvaan eristyneeseen laaksoon. Ainoan sisäänkäynnin turvaksi rakennettiin korkea muuri, jota lohikäärmeprinssit valvoivat.
Prinssit alkoivat kuitenkin pian kinastella keskenään ja eräänä aamuna prinssi Axel von Wallenrod löytyi kuolleena linnastaan. Epäilyt lankesivat toiseen prinssiin, väkivaltaiseksi tunnettuun Haagen von Diakonoviin, mutta todisteita ei ollut. Diakonov ei kuitenkaan tiennyt, että Wallenrodilla oli nuori poika. Murhayönä isä lähetti poikansa uskollisen maanviljelijän kasvatettavaksi, ja poika varttui tietämättömänä vanhemmistaan. Nyt, pojan aikuistuttua, maanviljelijä kertoo hänelle totuuden ja lähettää hänet ottamaan paikkansa prinssien joukossa. Isänsä sormus taskussaan Werner lähtee kohti sukunsa linnaa ja tulevaisuuttaan.
Liikavarpaitahan tästä tulisi
Jos Dragon Lore olisi elokuva, se olisi roadmovie, sillä jo alusta lähtien pelissä pääasiassa kävellään paikasta toiseen. Matkan varrella Werner törmää Diakonovin suvun edustajiin, haltioihin, lohikäärmeisiin ja moniin muihin fantasiavakioihin.
Peli on kuvattu kokonaan sankarin silmien kautta, eli pelaaja seikkailee kolmiuloitteisessa maailmassa hirviöitä mätkien. Mitään Underworld-tyylistä vapaata liikkumista on kuitenkin turha odottaa, sillä sankari kääntyy ennalta määrätyissä 45 asteen kulmissa. Eteenpäin liikutaan muutaman askeleen hyppäyksin kuin Beholdereissa ikään. Tämä vanhanaikainen tekniikka aiheuttaa aika-ajoin latausaikatuskaa, koska joka kuva ladataan erikseen rompulta.
Taide on kauttaaltaan renderoitua, mikä tekee maastosta hieman hassun oloisen. Maasto on hyvin mitäänsanomaton, se toimii, muttei ole mitenkään erityisen kaunis. Alan hiljalleen kyllästyä renderoimalla tuotettuun peligrafiikkaan, sillä usein käsityönä saadaan aikaan huomattavasti parempaa jälkeä. Varsinkin hahmoanimaatioissa Dragon Loren renderoidut ihmiskasvot ovat hassun kulmikkaita ja koomisia. Vain muutamassa tapauksessa taide on todella kaunista, kuten suuren lohikäärmeen majesteetillisesti liitäessä ruudun halki.
Paikasta toiseen liikuttaessa peli näyttää pienen animaatiopätkän, jossa sankari tallustelee tiellä kävelykeppi kourassaan. Aluksi nämä pätkät tuntuvat mukavilta, mutta pitemmän päälle niihin kyllästyy. Pätkiä on myös aivan liikaa, ja pian peli alkaakin tuntua pelkältä edestakaisin kävelemiseltä.
Pikkulohhari lentää
Werneriä ohjaillaan hiirellä, jonka kursori on pelin nimen mukaisesti tyylitelty lohikäärmeen näköiseksi. Hosumalla pikkulohharia eri puolille ruutua sen ulkonäkö muuttuu osoittamaan mahdollisen toiminnon. Jos eteenpäin on mahdollista liikkua, nyökkäilee lohhari kulkusuuntaan. Vivun kohdalla ötökkä heiluu ympäriinsä vasara suussaan toiminnan merkiksi. Suurimman osan ajasta pelaajan tarvitsee vain klikkailla hiiren vasenta nappia liikkuakseen. Pelaaja voi myös tutkia kuolleiden vastustajiensa ruumiit hiiren oikeaa nappia painamalla, vaikkei sitä manuaalissa mainitakaan.
Joskus harvoin tarvittavan inventaarion saa näkyville napauttamalla hiirellä ruudun vasenta ylänurkkaa. Kamaruudussa voi yrittää yhdistellä tavaroita toisiinsa ja aseistaa Werneriä mielensä mukaan.
Kun hahmo on saanut kirveen kouraansa hän voi nuijia hankalia vastaantulijoita hiiren oikeaa nappia painamalla. Kursorin sijainnista riippuen lyöntejä on kolme erilaista, mutta silti taistelu on onnettoman tylsää huitomista. Vihulaisiin on kaiken lisäksi vaikea osua, sillä vastustajat loikkivat esteettä ympäriinsä pelaajan joutuessa kääntymään typerissä valmiskulmissa. Onneksi miekan ei tarvitse puhua kovin usein.
Miekkailun lisäksi voi myös taikoa. Loitsut koostuvat kolmesta eri riimusta, jotka valitaan ruudulle ilmestyvistä vaihtoehdoista. Taikavalikoima ei ole suuren suuri, eikä taikoja yleensä käytetä kuin yhden kerran.
Inventaarioruudusta voi tarkistaa Wernerin kunnon, sekä sen, onko hän ratkaissut ongelmansa väkivallalla vai oveluudella. Jos mittari alkaa painua toiselle puolelle, menettää Werner joidenkin lohikäärmeprinssien tuen. Tätä tukea hän tarvitsee lopullisessa äänestyksessä, jossa olemassa olevat prinssit päättävät Wernerin pääsystä heidän joukkoonsa.
Kokeile kaikkea kaikkeen
Patikkamatkojensa lomassa sankari törmää välillä keskustelukykyisiin hahmoihin. Tällöin pelaajan tarvitsee vain aloittaa jutustelu, mitään mahdollisuuksia keskusteluun vaikuttamiseen ei ole. Tarinaa täytyy joskus toistaa useamman kerran, ennen kuin tarvittava informaatio saadaan kakistettua julki. Joskus hahmot peräti lahjoittavat Wernerille esineitä, jotka automaattisesti siirtyvät inventaarioon.
Dragon Loren harvat ongelmat eivät ole liian vaikeita, mutta niiden keksiminen vie silti aikansa vinkkien vähäisyyden takia. Vinkkejä ei tipu ollenkaan, eikä tavaroistakaan anneta nimen lisäksi muuta kuvausta. Mistä hitosta minun pitäisi tietää, että lahden rannalla suutaan aukovalle mömmölle pitää antaa omena kuljetusta varten? Ratkaisut tapahtuvatkin kokeilemalla kaikkia esineitä, kunnes oikea löytyy. Tylsää ja aikaa vievää.
Hiljaisuuden ääniä
Wernerin renderoitu maailma on surullisen hiljainen. Musiikkia ei pelin aikana kuulu ollenkaan, ja vähäiset tehosteetkin ovat parhaimmillaan säälittäviä. Muutaman kerran jouduin kokonaan kytkemään äänen pois päältä hermojani säästääkseni. Ainoastaan hahmojen puhe on siedettävää, ja jutut saa halutessaan esille myös tekstinä. Tämä tosin onnistuu hankalasti vain asennusohjelmasta käsin. Muutamaa äänien sekoamista ja totaalikaatumista lukuunottamatta peli on mukavan bugiton, ja yleensä pelaaminen CD:ltä sujuu ilman suurempia ongelmia.
Tämä ei kuitenkaan muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että Dragon Lore on onnettoman tylsä peli. Suurin osa peliajasta kuluu paikasta toiseen kävelyyn, mikä ei vastaa ainakaan minun käsitystäni hyvästä seikkailusta. Kun taidekin on mitäänsanomatonta ja äänet olemattomia, ei Dragon Lore jaksa viehättää muutamaa päivää kauempaa.
68
