Dragon’s Dogma: Dark Arisen (PS3) – Salaperäinen saari

Dragon’s Dogman myynti sai Skyrimistä polveen, mutta tuore uusversio antaa seikkailuille toisen mahdollisuuden.

Mainio Dragon’s Dogma -toimintaroolipeli julkaistaan Dark Arisen -lisärillä ryyditettynä. Se lisää Dragon’s Dogmaan muun muassa japanilaisen ääniraidan, uusia kykyjä ja varusteita.

Laajennuksen tärkeintä sisältöä on Bitterblack Isle -saari: valtava luolastokompleksi, jonka uumenissa lymyää kovanahkaisten tusinamonsujen ohella pari kourallista hengenvaarallisia jättihirviöitä.

Dragon’s Dogma sijoittuu Gransysin fantasiamaahan, jossa kerran sukupolvessa syntyvän sankarin, Arisenin, tehtävänä on karkottaa ihmisiä uhkaava lohikäärme. Toisin kuin nykyaikana, hirviöt eivät Gransysissä skaalaudu, joten tie nousee ennen pitkään pystyyn, jos ei grindaa. Sankari ei onneksi jää yksin, ser Arisenin rinnalla kulkee tasoja keräävä ikuinen tekoäly-ystävä ja kaksi vaihtuvaa apulaista.

Jouduin aloittamaan Gransysiin tutustumisen aivan alusta ja mikäs siinä, Dragon’s Dogma kestää sen hienosti, sillä täysin eri roolissa meininki on selkeästi erilaista. Uusintakierroksella sankarini oli taistelijan sijaan maagi. Bitterblack Isle -saarelle pääsee veneellä, kun tallustelee aloituskylä Cassardiksen laiturille yöllä ja puhuu oudolle Olralle. Aloittelijoiden kannattaa jättää saari aluksi rauhaan ja palata asiaan aikaisintaan tason 20 tienoilla, ellei halua rumasti turpiinsa jo ensimmäisillä käytävillä.

Hirviöiden kavalkadi

Komea Bitterblack Isle on mahtipontisten kallioluolien, ahtaiden käytävien ja mysteerien kyllästämä synkkä hirviösaari. Tunneleista ja hämäristä huoneista löytyy ruumiita, verta ja kidutuslaitteita. Ilman kiviseinistä kaikuvia aaveääniäkin ymmärtää, että saarella on jokin hyvin, hyvin pielessä. Jännittävän luolasysteemin hahmottamiseen uppoaa tuntikausia taisteluiden täplittämää tutkimusmatkailua. Hämärät tunnelit ja luolat ovat tyylikkäitä, mutta kaipasin siitä huolimatta taivasalla sijaitsevia paikkoja.

Bitterblackillä majailee pari tusinaa jättikokoista hirviötä, kuten henkäyksellään kivettävä basiliski, punainen lohikäärme, kahlehdittu verikyklooppi, hevosta kookkaampi paholaissusi ja kuolontähden kokoinen, ööö, silmämöhkäle. Osa jäteistä väijyy tietyssä paikassa, toiset ilmestyvät kasvavien ruumiskasojen houkuttelemana. Jos taidot, tasot tai varusteet eivät ole tehtävän tasalla, karkuun pääsee suhteellisen helposti viereisen luolan oven taakse.

Kookkaat hirviöt eivät ainoastaan näytä isoilta. Mörreillä on useita osumapaikkoja, ja lähitaistelijat pääsevät heikkoihin kohtiin käsiksi vain kiipeilemällä teutaroivien olentojen päälle. Räväköissä kahakoissa taidolla ja taktiikalla voi korvata kokemustasojen puutetta.

Saarta oli mukava tutkia suhteellisen kokemattomalla tiimillä. Vaaran tunne säilyi joka metrillä ja minnekään ei voinut mennä takki auki. Käytävien nurkissa ja tunnelien käänteissä könyävät mörköpeikot, sauriaanit, muumiot ja wargit ovat Bitterblackin kevyimpiä vastustajia, joten löysäilyyn ei ole varaa. Jos hätä on kova, mukana kannettavat teleporttikivet palauttavat tiimin luolaston suuaukolle Olran luokse. Olra ja syvemmällä saaressa touhuava entinen Arisen tarjoavat kauppojen ja majatalojen palveluita, joten saarelta ei tarvitse lähteä pois pikkuasioiden takia.

Huomasin uusintakierroksellani muutamia pienempiä päivityksiä, jotka eivät välttämättä liity Dark Arisen -lisäriin. En muista, että tyrmätyt tekoälytoverit olisivat ennen seuranneet seuraavan alueen ovelle. Ja ihan fiilispohjalta väittäisin, että joidenkin alueiden ja tehtävien särmiä olisi hiukan hiottu. Ainakin varuste- ja kauppainventaarioihin on lisätty käyttöä nopeuttavia oikoteitä.

Budjettihintainen Dragon’s Dogma: Dark Arisen virittää erinomaisen toimintarooliseikkailun entistä timmimpään kuosiin. Jos missasit Capcomin fantasiaeepoksen viime vuonna Skyrimiä tahkotessasi, nyt viimeistään kannattaa hypätä ser Arisenin kelkkaan.

Petri Heikkinen

92