Sega julkaisi uuden konsolinsa jo syksyllä, kun PlayStation 2 ja Dolphin ovat vasta insinöörien piirustuspöydällä. Voiko Dreamcast onnistua, kun sen pahimmat kilpailijat ovat huomisen haavekuvia?
Sega ei edellisen konsolinsa Saturnin floppaamisen jälkeen ole ollut aivan entisensä. Dreamcastin eli Segan uuden konsolin pikaista kuolemaa on povattu vain sen luulon pohjalta, että kaikki odottaisivat Sonyn tulevaa PlayStation 2:ta. Se olisi sääli, sillä Dreamcast on varsin pätevä pelikone ja kilpailu on pelkästään hyväksi.
Dreamcastissä on tehokas RISC-prosessori ja PC:n viimeisin grafiikkatekniikka. Halvasta hinnasta huolimatta kone pyörittää komeampia pelejä kuin kymppitonnin PC:t. Pelit ovat gigan kokoisilla CD:eillä ja latausajat ovat Pleikkarin ainaiseen odotteluun tottuneille vikkeliä.
Erinomaista lähes kaikissa peleissä on se, ettei meidän eurooppalaisten tarvitse kärsiä hitaista versioista ja surureunoista laiskan käännöstyön takia. Valtaosassa Dreamcastin peleissä voi valita 60 Hz:n näyttötilan, jolloin peli pyörii täydellä ruudulla ja niin nopeasti kuin pitääkin.
Ohjain sopii muuten hyvin käteen, mutta sen suuntanäppäimet ovat kankeat ja vanhanaikaiset. Onneksi pelejä voi ohjata analogisella tattiohjaimellakin. Autopeleissä analogiset liipasimet sopivat hyvin etusormilla paineltaviksi kaasuksi ja jarruksi. Ohjaimeen voi liittää tärinäpalikan sekä näytöllä varustetun VMU-muistikortin, jolla voi myös pelata erilaisia minipelejä.
Oheislaitteiden valikoima on jo nyt varsin hyvä. Saatavilla on muun muassa valopistooli, arcade-joystick, ratti sekä adapteri, jolla Dreamcastin saa liitettyä tietokonemonitoriin.
Dreamcastissa on sisäänrakennettu 33,6 kilotavun modeemi, mutta Suomessa sille ei vielä ole mitään käyttöä. Jatkossa on mitä ilmeisimmin luvassa puhelumaksuja lukuunottamatta ilmaiset nettiyhteydet sekä toivon mukaan myös netissä toimivia pelejä. Saman koneen ääressä moninpelien pitäisi myös sujua, sillä Dreamcastiin voi liittää neljä peliohjainta.
Rauta on vain rautaa ja pelikonsoli on juuri niin hyvä tai huono kuin sen pelit. Dreamcastin pelitarjontaa vaivaa Pleikkarilta tuttu tauti. Pelejä on jo nyt ilmestynyt hirvittävästi, mutta luvattoman monet niistä tuntuvat pikaisesti väsätyiltä rahastuksilta. Oikeasti laadukkaita, paria iltaa pidempään kiinnostavia pelejä on vain kourallinen. Saimme kokeiltavaksi parikymmentä peliä, tässä kiinnostavimmat.
Soul Calibur
Namco
1-2 pelaajaa
Sonyn uskollisen petikaverin Namcon syrjähypystä pahimman vihollisen kainaloon syntyi kaikkea muuta kuin äpärälapsi. Soul Calibur on pelattavin ja komein koskaan pelaamani mättöpeli. Samalla se on kirkkaasti paras Dreamcastille ilmestynyt peli ja pakkohankinta jos mäiskintä kiinnostaa edes vähän.
Yleensä mättöpeleissä eivät rahkeet riitä kovin pitkäikäisiksi yksinpeleiksi. Soul Calibur tekee siinäkin poikkeuksen, sillä erilaisia pelimuotoja on niin paljon, ettei niitä selvitetä kovin nopeasti.
Pelin ydin on tehtävämoodi, jossa taistellaan ympäri maailmaa. Vaihtelun vuoksi mukana on erilaisia variaatioita perinteisestä kaksintaistelusta. Tehtävien selvittäminen palkitaan pisteillä, joilla voi ostaa pelin inspiroimaa taidetta. Niillä taasen saa uusia hahmoja, aseita, kenttiä ja kokonaisia pelimuotoja.
Soul Caliburin grafiikkaa ei voi kehua liikaa. En ole nähnyt mitään vastaavaa millään pelikoneella. Vakaasti kuusikymmentä kertaa sekunnissa liikkuva animaatio on niin puhdasta, ettei liikkeestä toiseen siirtymistä pysty edes kunnolla erottamaan. Aloittelija saa aikaan näyttäviä liikkeitä yksinkertaisesti, mutta silti kontrollit ovat niin hienostuneet ja erilaisia liikkeitä niin paljon, että parempia tekniikoita voi hioa lähes loputtomiin.
Asian voi kiteyttää yhteen lauseeseen: jos sinulla on Dreamcast, velvollisuutesi on hankkia Soul Calibur.
5 tähteä *****
Sonic Adventure
Sega
1 pelaaja
Mitäpä olisi Sega ilman Sonicia. Saturnilla ei nähty ensimmäistäkään kunnon Sonic-peliä, mutta nyt sininen vauhtisiili on palannut. Sonic Adventuren grafiikka on iloisen värikästä ja paikoin psykedeelisen upeaa katsottavaa. Kuorrutusta ei ole tehty onneksi nopeuden kustannuksella, vaan Sonic viipeltää kuin parhaina päivinään silloin joskus.
Sonic Adventure pysyy hyvin kasassa toimintaosuuksissa. Niiden väliin on kuitenkin ängetty juoni ja sen myötä seikkailuosuudet. Onneksi osuuksia on vain kaksi, joissa molemmissa liikutaan vapaasti, ratkotaan yksinkertaisia puzzleja ja kuunnellaan tahattoman koomista hölinää. Hidas harhailu ei oikein sovi Sonicin tyyliin.
Huimaavat toimintaosuudet pelastavat paljon, eikä vähiten mielikuvituksellisten kenttien ansiosta. Sonic hyppii, kiihdyttelee, tekee huimia silmukoita ja kerää rinkuloita toinen toistaan hullummissa ympäristöissä. Useimmat aikaisemmista Soniceista tutut hahmot, kuten Knuckles, Tails ja muut ovat mukana täysin pelattavina hahmoina omine seikkailuineen.
Puutteistaan huolimatta Sonic Adventure on pakkohankinta tasohyppelyiden ystäville.
4 tähteä ****
Ready 2 Rumble
Midway
1-2 pelaajaa
Midway on tehnyt nyrkkeilypelistään koomisen huumoripläjäyksen. Hyvä niin, kun sitä ei ole tehty pelattavuuden kustannuksella.
Ready 2 Rumble on upeaa katsottavaa. Kontrollit toimivat napakasti ja selkeästi. Neljä nappia vastaa molempien nyrkkien korkeita tai matalia iskuja ja liipasimilla joko väistellään tai suojataan. Kehässä liikutaan vapaan kolmiulotteisesti.
Ready 2 Rumblen demo tulee jokaisen Dreamcastin mukana. Siitä saa hyvän kuvan pelin nyrkkeilyosuuksista, mutta demossa ei ole championship-moodia, jossa treenataan oma nyrkkeilijä vähitellen mestariksi. Ready 2 Rumble toimii silti parhaimmillaan kaksinpelinä.
Ainoa paha puute on surkea tekoäly. Pienen treenaamisen jälkeen tekoälystä ei ole kunnon vastusta, joten alun hauskuuden jälkeen ainoa hupi on kaksinpelissä. Ready 2 Rumblea voi suositella, jos hyväksyy ohuen sisällön ja tietää pelaavansa pääasiassa kavereiden kanssa.
4 tähteä ****
Virtua Fighter 3 TB
Sega
1-2 pelaajaa
Virtua Fighter 3 TB (Team Battle) on Segan maineikkaan mättöpelien sarjan toistaiseksi viimeisin osa. Se on hyvässä ja pahassa suora käännös kolikkopelistä. Grafiikka ei ole aivan alkuperäisen tasoista, tosin erot ovat niin pieniä, että vain pahimmat pilkunviilaajat huomaavat ne. Ikä painaa sen verran, ettei grafiikka ole läheskään samalla tasolla kuin muissa Dreamcastin peleissä.
Käännös on teknisiä ongelmia lukuunottamatta kohdallaan. Kriittisin asia, eli kontrollit toimivat täsmällisesti, tosin ristiohjain ei ole omiaan tähän hommaan. Huonosti tehty PAL-käännös on paljon pahempi ongelma. Ensinnäkin ruutu on supistettu mustilla surureunoilla ja ruudunpäivitys on tiputettu viiteenkymmeneen kertaan sekunnissa alkuperäisestä kuudestakymmenestä. Sekään ei ole riittänyt, vaan joidenkin hahmojen ja kenttien yhdistelmillä peli tökkii niin pahasti, että liikkeiden ajoitukset menevät täysin pipariksi. Virtua Fighter 3:a kolikkopelinä enemmän pelanneille tulee taatusti sopeutumisvaikeuksia.
Virtua Fighter 3 TB:tä voi suositella ainoastaan sarjan hardcore-faneille. Muille Soul Calibur on huomattavasti palkitsevampi vaihtoehto.
3 tähteä ***
Sega Rally 2
Sega
1-2 pelaajaa
Segan toista kuuluisan kolikkopelin käännöstä vaivaavat aivan samat ongelmat kuin Virtua Fighter 3 TB:tä. Pelilliset puutteet ovat pieniä. Sen ajotuntuma on lievästi sanottuna outoa luistelua, eikä peli tosiaankaan ole mikään Colin McRae. Sega Rally 2:n suruttomassa liirtoajelussa on aivan oma charminsa.
Dreamcast-versioon on lisätty uus
i pelimuoto, jossa eri variaatioita tutuista radoista on reippaasti enemmän ja muutama auto on saanut väistyä uusien mallien tieltä. Sujuva, nopeatempoinen rallikaahailu on ryssitty tökkivään ruudunpäivitykseen ja luvattoman suttuiseen grafiikkaan. Satuin pelaamaan Sega Rally 2:n PC-versiota juuri tätä ennen, enkä keksinyt mitään järkevää syytä sille, että Dreamcast-versio on rajusti PC-versiota rumempi ja hitaampi.
Dreamcastille ei muita rallipelejä vielä ole, eikä tätäkään voi puhtain mielin suositella. Kannattaa kuitenkin kokeilla, häirisevätkö tekniset ongelmat ja ankea ulkoasu liikaa.
2,5 tähteä **1/2
Power Stone
Capcom/Eidos
1-2 pelaajaa
Capcom on pitkään tallannut mätkintäpeleissään tuttuja latuja loputtomissa Street Fighter 2:n variaatioissa ja jatko-osissa. Power Stone pääsikin yllättämään radikaalisti uudenlaisella ja kevytmielisellä näkemyksellä mäiskinnästä.
Power Stonessa liikutaan vapaasti kolmiulotteisilla ja monitasoisilla kentillä. Idea on kerätä kentältä kolme voimakiveä, joiden jälkeen oma hahmo saa supervoimat. Lähes kaikkia kentällä olevia esineitä ja huonekaluja voi käyttää aseina. Taistelu onkin hullua tavaroiden nakkelua sekä järjettömän ylitehoisten aseiden ja voimien sekasortoa. Resepti toimii yllättävän hyvin. Kontrollit ovat todella yksinkertaiset eikä erilaisia liikkeitäkään ole paljon. Miinusta tulee turhan suttuisista hahmoista, joiden liikkeitä ei tahdo erottaa.
Power Stone kuuluu sarjaan kevyttä, mutta nopeatempoista mäiskettä, joka toimii parhaiten kaksinpelinä. Yksinpelissä sen eväät loppuvat nopeasti kesken.
3,5 tähteä ***1/2
Hydro Thunder
Midway
1-2 pelaajaa
Midwayn veneilypeli on silkkaa kaahausta ja peli on aikaisemmin ilmestynyt kolikkopelinä. Omassa lajissaan Hydro Thunder on valioluokkaa. Veneet eivät kuullosta järin jännittäviltä menopeleiltä, mutta liikkuminen vedessä on toteutettu erinomaisesti, mikä tuo peliin aivan omanlaista tuntua. Kaiken lisäksi veneillä voi lentää lyhyitä matkoja, joten pelaaja joutuukin miettimään mistä kohdista reittejä kannattaa oikoa.
Kenttien ja veneiden valikoima lisääntyy sitä mukaan kun voittaa helpommissa kentissä. Osa Hydro Thunderin viehätyksestä johtuu onnistuneen iloisesta grafiikasta, lisäksi siinä on kaahailuksi hyvä ajotuntuma ja juuri sopivasti haastetta.
3,5 tähteä
F1 World Grand Prix
Sega
1-2 pelaajaa
Jokaisella pelikoneella pitää olla ainakin yksi formulapeli. Dreamcastin omistajat ovat siitä onnellisessa asemassa, että heillä on valittavanaan yksi parhaista.
F1 World Grand Prixissa on Villeneuvea lukuunottamatta kaikki oikeat ajajat ja radat, mutta sitäkin tärkeämpää on juuri sopiva balanssi pelattavuuden ja realismin välillä. Tosin paino on konsolipeliksi yllättävän paljon jälkimmäisessä. Autoista voi säätää kaiken tärkeimmän ja lisäksi tutkia säätöjen vaikutuksia telemetriasta. Ajotuntuma on aluksi tatilla hieman liian herkkä, mutta pienen totuttelun jälkeen siihenkin tottuu.
Hienosta ulkoasusta ja erittäin pitkälle piirtyvästä grafiikasta huolimatta vauhdin tuntu on onnistunut hyvin. Dreamcastin ajopeleistä F1 World Grand Prix on aivan omaa luokkaansa ja peittoaa useimmat muut formulapelit. Ainoa miinus tulee kaksinpelistä, jossa muita autoja ei ole lainkaan.
4,5 tähteä
Pen Pen
Infogrames
1-4 pelaajaa
Kummallisen niminen söpöpeli on suunnattu selvästi lapsille. Pen Pen on yksinkertainen kaahailu- tai pitäisikö sanoa mahalaskupeli. Se erottuu massasta hölmönhauskalla, mutta omalla tavallaan aivan upealla grafiikalla ja erikoisella ohjauksella.
Ennen kisaa valitaan itselle söpöeläin kilpailijaksi ja sillä mennään mahalaskua pitkin jäämäkiä, välillä poiketen veden alle sukeltelemaan. Ohjaus on muuten aivan tavallinen, mutta vauhtia saa napsuttelemalla rytmikkäästi nappia, jolloin hahmo "meloo" itseään eteenpäin. Natiaisilla on taatusti hauskaa tämän ääressä.
3 tähteä
DreamcastProsessori: Hitachi SH4 RISC 200 MHz (128 bit)
Grafiikkapiiri: PowerVR2
Äänipiiri: Yamaha SISP
Käyttöjärjestelmä: Windows CE + DirectX
Muistia: 16 Mt SDRAM
CD-ROM: 12-nopeuksinen, kapasiteetti 1 Gigatavu
Modeemi: 33,6 K, sisäänrakennettu
Hinta: 1790 markkaa
Maahantuoja: Brio Oy
Muuta: Mukana tulee virtalähde, ohjain ja demoromppu, jossa on 3_5 pelattavaa ja kymmenkunta videota.
