Parhaimmillaan takaa-ajoelokuvatunnelmiin yltäneessä Driver-hurjastelussa peitepoliisi Tanner jahtasi roistoja renkaat savuten. Meno jatkuu loppuvuodesta PS2:lle ja Xboxille julkaistavassa, Reflectionsin Driver 3:ssa, jota pääsimme vilkaisemaan pelin luonnosvaiheessa.
Peli on tarkoitus julkaista ensi jouluna, mutta pelattavana oli vasta teknologiademo ajofysiikasta. Siitä puuttui sellaisia oleellisia yksityiskohtia kuin kaupunkiliikenne, jalankulkijat, muutkin kuin graafiset vauriot ja törmäyksen tarkistus. Valtaosa hypen "totuuksista" pohjautuu Reflectionsin perustajaveljesten ja Driverin tuottajien Martin ja Gareth Edmondsonin puheisiin.
Veljesten lisäksi peliä työstää 80 ihmistä, heistä enemmistö kokopäiväisesti. Tekijöitä tarvitaan, sillä kaikki koodi ohjelmointityökaluista grafiikkamoottoriin tehdään talossa. Studiokierroksella 30 taiteilijaa piirsi autoja ja rakennuksia, 15 animaattoria teki hahmo- ja välianimaatioita, 20 ohjelmoijaa työsti kaiken yhdistävää koodia ja kaikkien ruudulla pyöri Battlefield 1942. Pelinteon tärkeysjärjestystä kuvaa hyvin, että vain kaksi miestä suunnittelee tehtävät ja käsikirjoittaa juonen.
Odotetusti Driver-sarjan luonut Reflections-tiimi ei lähde uudistamaan sarjaansa rankalla kädellä, sillä luvassa on tehtävä- ja tarinapohjainen autopeli. Hyvä niin, sillä omien ideoiden käyttäminen on aina parempi lähtökohta kuin muiden apinoiminen.
Elokuvamaisuutta musiikista
Driver 3 on tarinavetoinen, joten pelistä tulee väkisinkin lineaarista tehtävästä toiseen etenemistä ja juoni nykii eteenpäin tehtävien välisissä animaatioissa. Itse tarinasta ei paljastettu muuta kuin että peitetehtäviin erikoistunut Tanner jahtaa kansainvälistä autovarasliigaa.
Lineaarisuutta yritetään kiertää tekemällä itse tehtävistä vapaampia vaihtoehtoisilla ratkaisuilla. Esimerkiksi eräässä alkupuolen kohtauksessa pelaaja voi rynnätä rikollispesään ampumaan salakuljettajat ja viedä huumeilla täytetyn kaaran. Vaihtoehtoisesti voi kaapata autolastia kuljettavan rekan vaikka liikennevaloissa ja peruuttaa huumeauton pois lavalta. Seuraava animaatio pyörähtää käyntiin vasta pelaajan kurvatessa kohdeautolla tapaamispaikalle, jotta ratkaisutavalla ei ole vaikutusta filmipätkään.
Animaatioita ei tehdä pelimoottorilla, koska se ei taivu tarkkoihin lähikuviin tai sellaisiin kamera-ajoihin ja kuvakulmiin, joita tekijät haluavat käyttää. Animaatiot piirretään kokonaan käsin ja kohtausten elokuvamaisuutta korostetaan musiikilla. Soundtrackissa pyritään käyttämään pelin tunnelmaan sopivia valmiita hittejä, joten luvassa on aikaisempien Driverien tapaan tasokasta bluesia ja rautalankarockia.
Driver 3:ssa on noin 30 tehtävää, jotka jakautuvat Getawayn tyyliin kolmeen-neljään alitehtävään. Ensiksi pitää jahdata autolla roistoa, joka pakenee jalkaisin rakennukseen, ja vasta siellä käydyn tulitaistelun jälkeen saadaan vastustaja napattua. Tallentaa voi vasta koko tehtäväryppään selvitettyään, mutta uudelleen pääsee yrittämään osuuksien välisissä tallennuspisteissä.
Kolme Vice Cityllistä
Tarinassa seikkaillaan kolmessa eri kaupungissa, joilla on esikuvat todellisuudessa. Miami, Nizza ja Istanbul on mallinnettu turistinähtävyyksiä myöten, esimerkiksi Istanbulin jättimäinen Hagia Sofian moskeija on piirretty minareetin tarkkuudella.
Hagia Sofian lisäksi vain murto-osaan rakennuksista pääsee sisälle. Useimpiin sisätiloista sijoittuu jotain tehtävän kannalta oleellista, mutta vaikkapa Miamin jalkapallostadionille voi mennä vain mielenkiinnosta kyläilemään. Ottelua ei tosin ole koskaan käynnissä, koska kymmenien tuhansien ihmisvilinään grafiikkamoottori ei yksinkertaisesti veny.
Tekijät kehuvat jokaisen kaupunkinsa olevan Rockstarin Vice Cityn kokoinen. Miami miljöönä on vain epäonninen sattuma, sillä Reflectionsin graafikoiden käytyä jo kuvaamassa tuhansia yksityiskohtia kaupungista ja aloitettua sen mallintamisen, Miamia ei ruvettu enää Vice Cityn takia vaihtamaan.
Martin Edmondsonin mielestä asia ei ole edes ongelma, sillä Vice Cityn mielikuvituskaupunki ei tunnu eikä näytä samalta kuin Driverin Miami. Kaikki pelikentät on tehty aitojen kaupunkikarttojen ja valokuvien mukaiseksi: mitä lähemmäs kaupungin nähtävyyksiä mennään, sitä tarkemmin peli vastaa todellisuutta.
Ympäristön monipuolistamiseksi eri kaupunginosat ja paikat on tuotu todellista lähemmäksi toisiaan, jotta Miamin satama-alueelta lähtiessä ei joudu huristelemaan tuntia moottoritietä päästäkseen kaupungin hienosto-osiin. Kenttäsuunnittelussa pyritään pikemminkin pelaamisen hauskuuteen kuin tekemään virtuaalikaupunkikierrosta.
Kaupunkien asukkaat noudattavat miljöön tunnelmaa. Ihmiset eivät ole kaikki yliajettavia uhreja, vaan tavallisia kaupunkilaisia, jotka kävelevät töistä kotiin tai istuskelevat kuppiloissa. Myös autot ja liikennetiheys vaihtelevat maan mukaan. Amerikassa jurnutetaan jenkkiraudoilla aamuruuhkassa, Ranskassa euromallit parkeerataan jalkakäytäville ja Turkissa vanhoilla rämillä ryömitään ihmisvilinässä. Automerkit ovat keksittyjä, mutta Nizzan kaduilla tunnistaa selvästi rättisitikoita ja muita ranskalaisen insinööritaidon helmiä.
Selitys keksityille autoille on yksinkertainen. Jos kaarat noudattaisivat joitain tiettyjä esikuvia, myös niiden ajo-ominaisuuksien olisi pitänyt vastata mahdollisimman paljon todellisuutta. Menopelit ovat näköisiä, mutta eivät simulaatioita. Ajettavuutta on jopa haluttu tarkoituksella liioitella, sillä Driver 3:ssa pyritään edellisten osien tunnelmaan, jossa autot niiaavat mutkissa ja lähtevät ilmalentoon pikkunyppylästä rysähtäen kyljelleen kuin Blues Brothersissa parhaimmillaan.
Ajofysiikka on Reflectionsin edellisen PS2-pelin Stuntmanin parannettua koodia, joka tuntuu paitsi hyvältä ajettavalta, myös venyy näyttäviin kolareihin. Autoista irtoavat renkaat, rypistyvät pellit, ja repsottava ovi voi esteisiin tai jalankulkijoihin osuttuaan iskeytyä irti. Ainoastaan auton runko on tuhoutumaton, sillä katon kautta pyörähtävästä menopelistä lentävät kaikki takaluukusta etuakseliin, mutta runko jää huvittavan virheettömäksi.
Ongelma ei tosin ole kuin graafinen, sillä kaikki vauriot vaikuttavat ajettavuuteen ja nokkakolari etumoottorisella autolla voi päättää ajomatkan kertarysäykseen. Aikaisempien Driver-osien malliin kankeasti kääntyvillä autoilla on helpompi hurjastella lujaa kuin kruisailla rajoitusten mukaisesti omalla kaistalla.
Tanner aseistetaan
Julkaisijafirma Infogramesin miehet olivat ikionnellisia siitä, että peitepoliisi Tanner saa viimein kolmososassa virka-aseen. Tosin Tannerin taisteluosuuksista ei ollut esittää kuin still-sisäkuvia pelin eri rakennuksista ja pelattavuus jäi puheiden varaan. Driver 3:n taisteluiden esikuvana tekijät pitävät Max Paynea ja Xbox-version ohjausta, jolloin toisella tatilla ohjataan Tanneria ja toisella kameraa.
Vaikka bullet timea ei nähdäkään, ympäristöstä halutaan tehdä tuhoutuva, ja huonekalut ja pylväät voi ampua hajalle. Tannerin asearsenaalia ei vielä kokonaisuudessaan paljastettu, mutta puolipakolliset haulikot, pistoolit ja automaattiaseet ovat ainakin mukana. Tannerin aseistamisesta huolimatta taistelua ei haluta pääosaan, sillä 70 prosenttia peliajasta pitäisi kulua ratin eikä tähtäimen takana.
Driver 3:n Xbox- ja PlayStation 2 -versioihin ei ole tulossa ainakaan tarkoituksella pelillisiä eroja, sillä tehtävät ja pelattavuus ovat identtisiä. Xbox-grafiikka on tosin tekstuurien tarkkuudesta lähtien astetta parempaa kuin PS2:lla ja todennäköisesti Xboxissa nähdään myös enemmän liikennettä kaduilla.
Vaikka peli on vasta luonnosasteella Reflections tuntuu tietävän mitä haluaa Driver 3:sta: luvassa on elokuvamainen ja tehtäväpohjainen autopeli eikä Vice Cityn tai Getawayn sieluton klooni. Täytyy toivoa, että edes puolet puheista osoittautuu ensi jouluna todeksi.
