Ukkometso soitimella
Hän on täällä taas. Duke Nukem, pelimaailman Tony Halme. Mies, joka panee rosvot ojennukseen ja vetää alieneja turpaan. Kyllä nassikatkin tykkää.
Duke Nukem: Land of the Babes alkaa räväkästi. Static-X-rytmiryhmän Push It -kappaleen ympärille väsätty video kertoo kehystarinan. Muukalaiset valtaavat maan ja kaappaavat kaikki naiset orjikseen. Hätiin pyyhältää Duke, joka aseet papatten roiskii häijyt alienit ketoon. Tä-däm, innostus valtaa mielen.
Ruudulla toikkaroiva kankea ukkeli ei vastaa käsitystä maailmaa pelastavasta toimintasankarista. Nylkyttävä ruudunpäivitys vain pahentaa tilannetta ja saa pelaajaparan tuntemaan itsensä huonovointiseksi. Kaikesta huolimatta babet on pelastettava lukuisten bugien ja repeilevien tekstuurien tehdessä urakasta silkkaa piinaa.
Onneksi kontrollit ovat kutakuinkin kunnossa. Vasenta tattia tai ristikkoa kääntämällä Duke menee haluttuun suuntaan. Vihollisen yllättäessä riittää, että pitää automaattitähtäys-napin pohjassa ja antaa palaa.
Pienemmät esteet mörökölli osaa ylittää automaattisesti, mutta kaikki muu akrobatia vaatii jo pientä treenausta. Harjoitteluradalle pääsee näppärästi päävalikosta, jossa erilaisia taitoja voi hioa ennen varsinaiseen koitokseen ryhtymistä.
Alieneiden teurastus on jaettu 14 erilaiseen tasoon, joissa suoritetaan pieniä tehtäviä, etsitään piilotettua roinaa ja muuta asiaan kuuluvaa. Duke juoksee, ui, sukeltaa, kiipeää ja välillä jopa lentää, jos sattuu jostain jetpackin löytämään. Loppupuolella avaruusaseman alhaisempi vetovoima sallii pidemmät loikat, mutta valtaosan ajasta Duke kohkaa vankasti maan pinnalla. Puisevasti kirjoitetun tarinan edetessä kenttiin tulee lisää pituutta ja vaihtelevantasoisia pomo-hirviöitä.
Lehmänmaha rokkenroll
Mukana on roppakaupalla tahatonta ja tahallista camp-huumoria. Duke heittää macho-läppää vähän väliä ja varsinkin Mr. Schwarzeneggeriltä nyysitty "I'll be back" kuulostaa kuin se tulisi lehmän mahasta. Viimeistään taistelu tietokonetta vastaan, jonka silikonitissit sinkoavat lasersäteitä, saa paatuneimmankin pokerinaaman repeämään.
Aseita on joka lähtöön sisältäen tavanomaiset konekiväärit, singot ja liekinheittimet. Erikoisempaa arsenaalia edustavat jäädytyspyssy, kutistusase ja näkymättömyyssäde. Tekijöillä on ollut ilmeisesti jonkinasteinen saapasfetissi, sillä jäädytetyn tai kutistetun gorilla-sika-alienin murskaaminen bootseilla kuuluu muskelimanun vakiorepertuaariin. Näkymättömäksi tekevää sädettä ei ole tarkoitus käyttää vihollisiin, sillä pelastetaan siellä täällä hortoilevat typsyt. Zzzzap, ollos pelastettu, babe.
Vempaimista yksi ylitse muiden on kiikarikivääri, jolla viholliset voi sniputtaa kaukaa. Tarkka laukaus päähän, jonka jälkeen muukalaisen torso suihkuttaa komean veripatsaan ennen kuin se rojahtaa maahan. Arveluttavaa väkivaltaa, joka kieltämättä sopii tähän peliin.
Pieniä herkullisia yksityiskohtia on paljon. Vesi väräjää luoden tunnelmaa uppeluksissa olemisesta ja sieltä ylösnoustaessa pisarat putoilevat Duken vaatteista. Myös laseraseesta sinkoava säde valaisee ympäristönsä. Kikkailut kääntyvät itseään vastaan, sillä PSonesta loppuu puhti aina kun ruudulla alkaa tapahtua.
Kaksinpeli ahistaa
Kaksinpeleissä pystyyn tai vaakaan jaetulla ruudulla toikkaroiva hemmo on vieläkin säälittävämpi näky kuin yksinpelissä ja ruudun nykiminen vaihtuu lähes pysäytyskuviksi. Näköalue on erittäin suppea eikä minkäänlaista tutkaa ole, josta vastustajan sijaintia voisi arvuutella. Dukematch on sekavuudessaan täysin ylittämätön.
Duken takana pörräävä kamera onnistuu kohtalaisesti työssään. Lisäksi Herttua Nuketane muuttuu läpikuultavaksi aina kun kroppa uhkaa peittää liikaa näkymiä. Pelimoottorin ikä näkyy rosoisena ja sekoilevana grafiikkana, jota liiallinen pätkiminen vain pahentaa. Äänet eivät nekään innoita ylisanoihin, taustamusiikki ja ase-efektit vielä menettelevät, mutta puheet kuulostavat kuin ne tulisivat peräosastosta.
Hyvästä draivista huolimatta Duke Nukemin pimuseikkailu ei iske. Läpipeluun aikana nykimiseen ehtii tottua, mutta kokemus ei nouse missään vaiheessa miellyttäväksi. Kaksinpelikään ei Dukea pelasta, sillä se on yksinkertaisesti huono. Edes huumoripommina Land of the Babes ei toimi, koska Duken kornit tokaisut ajavat pelaajaparan lähelle delirium tremesin kaltaista tilaa.
Jos tästä hakemalla hakee jotain hyvää, niin tämän jälkeen mikä tahansa keskinkertainen peli tuntuu suorastaan mestariteokselta. I rest my case.
65
