Dune II

Strategiapeli. Frank Herbertin kuuluisa sci-fi-romaani on poikinut jo toisen tietokonepelin. Tosin yhtäläisyydet kirjallisen tuotoksen ja Westwoodin pelin välillä ovat melko vähäiset, sillä Dune II on uuden Command & Conquer -strategiapelisarjan aloitusjakso.

Hiekan peittämä planeetta Arrakis on elintärkeän rohdon ainoa lähde. Se, joka hallitsee rohdon tuotantoa, hallitsee myös maailmankaikkeutta. Keisari on julistanut haasteen kolmelle talolle, Atreidekselle, Ordokselle ja Harkonnenille, kilpailla keskenään planeetan herruudesta. Alkaa taistelu Dyynistä.

Sotaa käydään rakentamalla tarpeellisia rakennuksia puolustukseen, aseistukseen sekä tietenkin rohdon keräämiseen ja jalostukseen. Käytettävissä oleva sotakalusto lisääntyy valloitusten myötä ja rahavarat ovat suoraan verrannollisia niitettyyn rohtoon.

Strategiapeliksi Dune II on harvinaisen looginen ja helposti omaksuttava, jonka vuoksi sen parissa viihtyy mielellään. Toiminnot rakennusten ylläpidosta taistelemiseen ovat sopivan pelkistettyjä ja itsestäänselviä, joten ohjekirja jääkin lähinnä pakolliseksi kylkiäiseksi.

Myös käännöksenä Dune II saa hyväksyttävän arvosanan. Grafiikka on käännetty esimerkillisesti ja ero PC-versioon nähden on käytännössä olematon. Ääniefektit ovat hyviä ja puhe on jopa parempaa kuin PC:ssä. Ainoa vika on levykeohjelmointi. Levyasema ei paljon valita itse pelin aikana, mutta siihen asti päästäkseen on korppuja syötettävä tiuhaan tahtiin. Kiintolevyltä pelaaminen onkin jo toinen tarina. Hatunnosto Westwoodille siitä, että vielä muistavat Amigankin olevan elossa.

87