Tulipallot lentävät, hirviöt murskautuvat ovien alle, madonpalaset maistuvat ja soihdut sammuvat. Kyllä, Dungeon Master on palannut: Let the good times roll!
Tokihan Kallolinnan Legenda, tämä 8 vuotta odotettu jatko-osa, on uusi virtuaalifantasiaseikkailu, joka tempaa pelaajan vaihtoehtotodellisuuteen vailla paluuta? Ei ihan, Dungeon Master II on vanhanaikaisesti tehty, reaaliajassa pelattava rooliseikkailu, jossa käännytään 90 asteen kulmissa ja liikutaan tömps-tömps.
Miksi tällaista vanhanaikaista jäännettä sitten on sitkeästi ja innolla odotettu? Ehkäpä siksi, että osa pelaajista (niin kuin minä) on totaalisen kyllästynyt vähäpelisiin multimediavirityksiin ja toivoo, että Dungeon Master II olisi yhtä hyvä ja pelitäyteinen kuin maineikas esi-isänsä. Tai kenties siksi, että ensimmäisen osan on pelannut läpi jo vähintään kymmenen kertaa.
Dungeon Master oli ilmestyessään tapaus: ensimmäinen reaaliaikainen luolastoseikkailu, jossa pystyi suoraan vaikuttamaan ympäristöön, availemaan ovia ja tappelemaan hirviöiden kanssa. Lisäksi koko hoito oli mestarillisena pakettina, jonka vaikeustaso oli tismalleen oikein. Dungeon Master sai vielä jatkoakin, mutta pirullinen Chaos Strikes Back (eli DM 1.5) ei valitettavasti koskaan kääntynyt PC:lle. Niin hyvin oli nämä kaksi peliä tehty, että melkoisesta kloonitarjonnasta huolimatta vasta Ultima Underworld hakkasi ne. Itse asiassa Underworld aloitti oman virtuaalifantasiagenrensä, jonka kiistaton valtias se edelleen on.
Viis historiasta, mitä Kaaoslordille tänään kuuluu? Sen kun tietäisinkin, sillä materiaali rajoittuu yhteen kappaleeseen romppua, johon on tussilla raapustettu "DM2 REVIEWABLE". Revi siitä sitten juonta.
Toistaiseksi rohkea ryhmäni on avannut itselleen tien Skullkeepin linnoitukseen, ja siellä rymyttyään onnistunut löytämään portin joko toiseen ulottuvuuteen tai sitten pilvien päälle. Ja siellä minä sitten olenkin jumissa, ja pohdin, onko kysymyksessä loppupeli vai onko toinen ulottuvuusportti toimiva.
Ja oikein kivaa on ollut, kiitos kysymästä.
Kuin silloin ennen...
Wanhana veteraanina petyin alussa pahasti, kun mukaan sai vain valmishahmoja, Masterithan kuuluu aloittaa blankoilla. Muuten paluu kahdeksan vuoden taakse on sujunut kivuttomasti ja kaikki tuttu löytyy: hahmoja ei ole sidottu kaavamaisiin luokkiin, vaan maagiksi oppii taikomalla ja soturiksi taistelemalla, eikä minkäännäköisiä kokemuspisteitä ole näkyvissä. Hahmot täytyy ruokkia ja juottaa, ilman idioottimaisia Create Food -loitsuja. Ja tärkein on tallella, eli kompaktit sokkelot täynnä mielenkiintoisia puzzleja ja hirviöitä. Luonnollisesti mukana on pimeys ja valo, nuo turhan usein unohdetut tehokeinot.
Uuttakin löytyy: automaattikartat ovat tervetullut lisä. Kartat eivät kuitenkaan ole tylsiä, normaaleja peruskarttoja, vaan työkaluja. Scout-kartasta voi muun muassa loihtia esiin tiedustelijan, jonka voi lähettää katsomaan mitä edessä on, ja Minion-kartalla saa esiin olion, joka osaa esimerkiksi kantaa tavaraa tiettyyn paikkaan. Nokkela pelaaja osaa hyödyntää karttoja tavalla, joita pelin sunnittelijatkaan eivät välttämättä ole ajatelleet.
Toinen uutuus ovat kaupat, joista voi ostaa kunnon kamaa ja johon voi myydä tarpeetonta kamaa tai tapettujen hirviöiden aseita. Vastaavasti sitten maastosta löytyy vähemmän ilmaistavaraa. Aseiden tehoa ja esineissä jäljellä olevaa latausta ei tarvitse enää arvailla, vaan se näytetään reilusti.
Säilä sivaltaa
Hirviöitä Skullkeepissa ja sen ympäristössä on paljon, ja niitä lyödään reaaliajassa joko asein tai taioin. Taikominen sujuu vanhaan malliin: voimakkuusriimun jälkeen varsinainen taika muodostetaan eri riimujen yhdistelmistä. Pappi- ja velhotaiat sisältävät ne normaalit tulipallot, myrkkypilvet, parannusjuomat ja muut. Vanhoja DM-veteraaneja ilahduttaa se, että kaikki vanhat taiat näyttäisivät olevan vielä kuranttia kamaa, tärkeimmät ainakin.
Uusista taioista tärkeimpiä ovat erilaiset Palvelijoita manaavat loitsut. Suojapalvelija vartioi yhtä kohtaa hievahtamatta, kun taas Hyökkäyspalvelija hakee aktiivisesti vihollisia, ja kolmannen Palvelijan käyttötarkoitusta en onnistunut ikuna arvaamaan. Palvelijoista tekee tärkeitä se, että ne ovat paras vastalääke toisesta ulottuvuudesta jatkuvasti esiin tunkevia piikkipalloja vastaan, jotka varsinkin pelin loppupuolella alkavat riepoa raskaasti. Koeta siinä olla tippumatta pilvien päältä, kun koko ajan pommitetaan salamoilla.
Vaikeustaso tuntuisi olevan enimmäkseen suht' helponpuoleinen, (mahdollista) loppua lukuunottamatta, jossa jatkuva pilven päältä tippuminen ja muu toimintapelleily rassaa. Mukana on taas niitä kivoja ongelmia, joita tulee pähkäiltyä muutama tunti, kunnes häpeän sekaisin tuntein huomaa kuinka helppo ratkaisu olikaan. Monenko DM-veteraanin "When rock is not a rock?" saa punastumaan?
Älykkäät hirviöt
Eniten etukäteismeteliä on pidetty DM2:n hirviöiden väitetystä älykkyydestä. Väijytyksiä tai avun hakemista en voi väittää havainneeni, mutta näppärästi ne ainakin osaavat väistellä hyökkäyksiä vaikka piiloutumalla nurkan taa. Hyökkäämisessä olin havaitsevinani hit-and-run-taktiikoita, ja ovelasti hirviöt tuntuivat hyökkäävän sivustasta aina kun suinkin mahdollista.
Peli myöhästyi noin kaksi vuotta sen takia, että grafiikka pistettiin uusiksi. Klassisesta 16-värisestä DM-grafiikasta on tehty 256-väristä DM-grafiikkaa, mikä ei välttämättä ollut järkevää, sillä lopputulos on usein turhan sarjakuvamainen. Muuten uusi grafiikka on yllättävänkin hyvää, ja hirviöihin on satsattu normaalia enemmän animaatioframeja. Silti CD:ltä olisi saanut löytyä tilaa 16-väriselle Classic-versiolle meidän vanhojen huru-ukkojen iloksi.
Digitoituja efektejä on, jollei nyt joka paikassa, ainakin oikeissa paikoissa. Musiikkiin en kiinnittänyt juurikaan huomiota. Käyttöliittymä on melkein yhtä hyvä kuin aiemmin, lukuun ottamatta sitä, että loitsuja ei saa enää nakeltua samalla vaivattomuudella kuin ennen, koska erillinen loitsulaatikko on vähän hankalasti piilotettu.
Täytyy toivoa, että bugit hiotaan pois ennen julkaisua. Tämä arvostelussa oleva 1.00-beta toimii yhtä huonosti kuin demokin. Äänikorteista vain wanhalla SB 2.0:lla irtosivat sekä efektit että musiikki, ja muistikonfiguraatioista kelpasi vain yksi vaihtoehto (EMM386 NOEMS), muilla DM2 kaatui nopeasti. CD:tä peli tuntuu pelin aikana lukevan korkeintaan hämäysmielessä.
Saiko monen vuoden odotus sitten palkintonsa? Sai ja ei saanut. Juuri vähän ennen kuin sain kakkosen käsiini, väänsin alkuperäisen Dungeon Masterin läpi harjoitusmielessä. Ja valitettavasti jatko-osa, niin hyvä kuin se muuten onkin, ei kohoa legendaaristen esi-isiensä tasolle. Vihreiden piikkipallojen jatkuvasti regeneroituvat laumat, osittain liian sarjakuvamaiset hirviöt ja käyttöliittymään hiipineet epäergonomisuudet syövät pisteitä.
Yksi asia on varma: Dungeon Master II:sta tullaan ivaamaan ja pilkkaamaan muinaisjäänteenä, jonka edustamalla pelityypillä ei enää ole sijaa nykyaikana. Bullshit. Dungeon Master II on paras kolmiulotteinen roolipeli sitten Lands of Loren, ja hyvä lisä muidenkin kuin vanhojen luolamestari-fanaatikkojen pelihyllyyn. Alkuperäistä Dungeon Masteria on käsittääkseni halpapelinä myynnissä, jos ymmärrätte vihjeen.
90
Pelit 7/95: Jälkimulgasu
Lordi Dragoth yrittää tunkeutua meidän ulottuvuuteemme, jollei neljä urheaa seikkailijaa aktivoi Skullkeepin linnasta löytyvää Zo-porttia.
Myyntiversio on yllättäen sama kuin edellisessä lehdessä arvostelemani, ja äänten esiin saaminen SB-16:lla vaati Pelit-BBS:stä löytyvän päivityksen nimeltä DM2UP.EXE. General Midi -ääniä ei sitten ole.
Ja pahus soikoon! Peli loppuu siihen lähinnä Marvelin sarjakuvista reväistyn näköisen Dragothin niittaamiseen. Loppupeli ei ollut maailman paras, joten pisteistä tippuu lyhyyden ja liiallisen Minion-lauman takia 5.
85
85
