Turunen ja strategiapeli ei ennakkoon kuulosta onnistuneelta liitolta. Onneksi Dynasty Tactics 2 paljastuu suloisen sotaisaksi seikkailuksi kaukana kolmen kuningaskunnan Kiinassa.

Koei on siitä kummallinen firma, että japanilaistalo on erikoistunut tekemään strategiapelejä konsoleille ja vielä historiallisesta Kiinasta. Vaikka Dynasty Tactics -nimi vie ajatukset meilläkin yllätyshitiksi nousseeseen Dynasty Warriors -sarjaan (Dynasty Warriors 2, Peliasema 10/02, 80 pistettä), Koein päästrategiapeli on maailmalla jo yhdeksänteen osaansa edennyt Romance of the Three Kingdoms, jonka kahdeksas osa julkaistiin myös Euroopassa maaliskuun lopussa. Euroopassa suoraan kakkososasta alkava Dynasty Tactics on tietyllä tavalla romanssin pikkuveli, veljeään vauhdikkaampi ja villimpi, sotatannermittelöihin keskittynyt strategia.

Pelkkää taistelua ei Dynasty Tactics 2 ole, tekemistä ja mietittävää riittää myös nujakoiden välillä. Pelaajan on pidettävä huolta armeijastaan, vakoiltava naapurikyliä, juteltava siviilien ja siellä täällä majailevien mystikkojen kanssa. Hyvässä lykyssä mukaan karttuu jokin taikakalu tai vaikkapa voittoon vievä velmu vinkki. Parakeilla opitaan uusia taktiikoita, joita voi kokeilla taistelun tuoksinassa.

Moraali kunniaan

Kartalla valitaan, minne armeijat marssitetaan, yleensä vihollisarmeijan suuntaan, koska taistelut ovat Dynasty Tacticsin ydin. Selusta kannattaa tosin turvata, sillä ilman toimivaa huoltoreittiä armeijan toipuminen taistelujen välissä hidastuu.

Taistelut ovat hurjaa hulabaloota. Pelaaja ohjaa parista tuhannesta miehestä koostuvia yksikköjään vuoroperiaatteella, eli ensin käskytetään moraaliltaan korkeinta yksikköä ja sitten muita. Maasto-olosuhteet määrittävät liikkumavaran, joka näkyy vaaleina ruutuina. Vihollisen eteen parkkeeraaminen tuo valikkoon taistele-käskyn. Ja näin heiluu miekka ja miekka heiluu näin.

Punaiset ruudut ovat pelin suola: niihin parkkeeraaminen avaa taktiikkavalikon. Osa taktiikoista kohdistuu omiin joukkoihin. Niillä nostetaan asennetta, hellitään loukkaantuneita tai jymäytetään kohti vihollista niin että nupit kolisevat.

Taktiikoita voi ketjuttaa ja parhaimmillaan vääntää vaikkapa kymmenen liikkeen kombon pahaa-aavistamattoman vastustajan niskaan. Yksi yksikkö lyö ensin vihollista edestä, toinen takaa ja kolmas sivusta, ja sitten vielä kaikki kolme töräyttävät yksissä tuumin all attack -täräyksen vihollisen niskaan. Näin tuhannet ja taas tuhannet päät putoavat kertaheitolla. Oudon tyydyttävää, sanon ma.

Eikä siinä vielä kaikki, toteaisi tarjous-tv:n juontaja. Nopeille komentajille on tarjolla taktiikoiden linkitysmahdollisuus, eli kun jossakin päin tanteretta alkaa rytistä, se johtaa komboon jossakin tyystin muualla. Ja jos tämäkään ei riitä, taktiikoita voi ketjuttaa yhdenkin yksikön voimin. Voi tätä kombojen kimaraa.

Kombojen linkitys vaatii miettimistä, sillä niitä voi käyttää vain tiettyjen ehtojen vallitessa. Esimerkiksi etulinjan yksikön voi vaihtaa reserviin, jos oman joukon edessä on vihollisen yksikkö ja takana oma yksikkö. Jos taas kaksi omaa yksikköä seisoo rinnakkain ja suoraan toisen edessä on vihollinen, voi molemmilla yksiköillä hyökätä yhteistuumin vihollista vastaan.

Pikku pää sekaisin

Täytyy myöntää, että ensimmäinen taistelu oli silkkaa ilotulitusta, josta en ymmärtänyt mitään. Kaiken maailman meleiden ja muiden vielä oudommin nimettyjen taktiikoiden riemujuoksu pani pienen pään sekaisin.

Lopputulos: luin ohjevihkosen kannesta kanteen, ja pikkuhiljaa taktiikoiden salat alkoivat avautua. Tosin ennen arvostelun kirjoittamista ohjevihkonen oli avattava vielä kerran, ja vasta sitten pelin hienoudet iskivät lopullisesti kupoliin.

Vaikka Dynasty Tactics on pintapiirteissään helppo oppia, sen salat avautuvat päivä päivältä ja pelikerta pelikerralta. Kombojen kunnollinen suunnittelu on vaikeaa ja yllättävän hienostunutta puuhaa, koska omat ja vihollisen liikkeet pitäisi ennakoida muutaman siirron verran etukäteen.

Ruudukolla liikkuminen tuo mieleen pikemmin shakin kuin tietokonepelin ja kuvallinen toteutus on suhteellisen niukka. Tuhansien sotilaiden yksiköt näyttävät shakkinappuloilta, eivätkä voittoon marssivilta tuhatpäisiltä murhajoukoilta.

Kuvallisen kuorrutuksen hoitavat taktiikoita kuvaavat videopätkät, joita ei malta seurata loppuun saakka, koska hinku nähdä valitun strategian seuraamukset kasvaa niin vetäväksi. Lisäksi kunkin taktiikan video on aina sama, joten pätkien tuijottelu ei siinäkään mielessä pitkään innosta. Onneksi ne saa skipattua näppärästi napinpainalluksella.

Tuplasti taktiikoita

Dynasty Tactics menestyi maailmalla yllättävän hyvin. Jatko-osa tuplaa taktiikoiden määrän, lisää karttaruudulle tekemistä ja muuta mietittävää. Muuten perusidea ja -oivallukset ovat liki samat. Dynasty Tacticsien taktiikat ovat olleet sellainen menestys, että ne ovat uineet myös Romance of the Three Kingdomin viimeisimpään päivitykseen.

Kaksinpeli jää hieman torsoksi, eivätkä sattumanvaraisesti rakennetut yksittäiset nujakat jaksa isommin innostaa. Hauskempaa olisi selvitellä kaverin kanssa kuningaskuntien välejä. No, jatko-osathan ovat moista varten.

Dynasty Tactics 2 paljastuu miellyttäväksi strategiapeliksi, joka pitää otteessaan pikkutunneille. Tarinassa Liu Bein noususta Kiinan johtoon riittää juonikuvioita, mutta lukuisat kiinalaiset nimet saavat ainakin allekirjoittaneen nopeasti sekaisin. Joskus pelaajan on jopa valittava kahdesta juonenkiemurasta, mutta kaiken kaikkiaan karttaruudulla eteneminen on mukavan jouhevaa ja selkeää. Ontuva puhenäyttely panee kuitenkin kaipaamaan edes alkuperäisen japanilaisen version ääniä.

Lisää monimutkaisuutta ja -ulotteisuutta halajavan kannattaa sijoittaa roponsa Romance of the Three Kingdomiin. Meille kevyille kenttästrategeille Dynasty Tactics 2 on mukavaa vaihtelua toiminnan lomaan. Tahtoo tämän Sonyn kannettavalle PSP-pelilaitteelle!

* * * * *

600 vuotta vanha lisenssi

Koein pelien perusta on aina historiallinen, ja niiden tapahtumat pohjautuvat 1400-luvulla Luo Guanzhongin kirjoittamaan Three Kingdoms -kirjaan, jota pidetään tarkimpana ajankuvauksena Kiinan tapahtumista vuosilta 184-220 jKr. Teos on klassikko Kiinan lisäksi myös korealaisessa, vietnamilaisessa ja japanilaisessa kirjallisuudessa.

Esimerkiksi käy Dynasty Tactics 2:n päähahmon, Liu Bein (161-223 jKr.) tarina. Vaikka Liu Bein kuului kuninkaalliseen Han-dynastiaan, mies eli nuoruusvuotensa vaatimattomasti suutarina ja matontekijänä kunnes 28-vuotiaana tapasi Zhang Fein ja Guang Yun.

He vannoivat keskenään veljesvalan, jossa miehet lupasivat porukalla laittaa Kiinan ojennukseen ja yhdistää kaaoksessa olevan kansan. Liu Beista tuli lopulta Shun ensimmäinen hallitsija. Shu oli yksi Kiinan kolmesta keskenään kahakoivasta kuningaskunnasta. Ne kaksi muuta olivat Cao Caon hallitsema Wei ja Sun Quanin käskyttämä Wu.

Liu Bein unelma Kiinan yhdistymisestä ei toteutunut hänen elinaikanaan, vaan mies menehtyi surun ja murheen murtamana hävittyään dramaattisesti Lu Yinille kuuluisan Yi Lingin taistelun. Liu Bei kuvattiin jälkipolville liberaalina ja miellyttävänä hallitsijana, joka ei turhia puhunut ja joka peitti tunteet rauhallisen ulkokuorensa alle. Hänet muistetaan korkeasta moraalistaan, hän piti hyvää huolta alamaisistaan, ja kansalaiset vastavuoroisesti palvoivat Liuta.

Hänen vaimoistaan kuuluisin on Sun Shang Xiang, joka on esiintynyt lukuisissa Koein peleissä, vaikkei taisteluihin oikeassa elämässään osallistunutkaan. Selvyydeksi vaimo tunnetaan myös nimillä Sun Li, Lady Sun ja Sun Ren, paitsi että Romance of the Three Kingdoms -pelin Sun Li on, kuinkas ollakaan, kokonaan toinen henkilö ja kaiken lisäksi mies.