E3 03 LA CA USA

Sonylta kaksi uutta konsolia

Sony pudotti E3-messujen suurimman uutispommin ilmoittamalla tekevänsä ensimmäisen käsikonsolinsa vuoden 2004 lopulla. PSP-käsikonsolissa luvataan olevan saman verran tehoja kuin alkuperäisessä PlayStation-konsolissa. Väite ei ole Emotion Engine -tason höpötystä vaan täysin mahdollista, sillä PlayStation-tekniikka on PSP:n ilmestyessä lähes 10 vuotta vanhaa.

PSP-käsikonsolissa on taustavalollinen 11,4 sentin näyttö ja ladattavat akut vakiona. Kone käyttää pelien tallentamiseen uutta 6,1 sentin kokoista minidiskiä, johon mahtuu tietoa 1,8 gigatavua.

Ken Kutaragin lanseeraama markkinointilause oli vetävä, sillä mies kutsui PSP-käsikonsolia 2000-luvun Walkmaniksi. Vertaus voi osoittautua todeksi, sillä laitteella on tarkoitus pelaamisen lisäksi katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia. Vaikka virallista hintaa koneelle ei vielä haluttu eikä voitu antaa, Sony Euroopan johtaja Chris Deering arvioi laitteen hinnan olevan julkaisupäivänä selvästi alle 300 dollaria. PSP:stä ei edes yritetä tehdä markkinoiden halvinta käsikonsolia.

Lisäksi Pohjois-Amerikan markkinoille tulee kesäkuussa PS2 Online, joka on käytännössä nykyinen PlayStation 2 uusissa kuorissa. PS2 Online -paketin konsolissa on kiinteä nettiadapteri, DVD-R-yhteensopiva, progressiivista skannausta tukeva DVD-soitin ja vakiona kaukosäädin. Kaukosäätimen vastaanotin on myös kiinteästi laitteen rungossa. Tuulettimen luvataan olevan alkuperäistä hiljaisempi, minkä pitäisi osaltaan parantaa PS2 Online -koneen käytettävyyttä DVD-soittimena.

PS2 Online -paketin veroton hinta Pohjois-Amerikassa on 199 dollaria, mutta Chris Deeringin mukaan pakettia ei olla tällä hetkellä tuomassa Eurooppaan.

N-Gage lokakuussa

Nokia piti amerikkalaisille suunnatun lehdistötilaisuuden ennen E3-messuja ja samalla paljastettiin N-Gagen tärkeimmät yksityiskohdat. Nokian N-Gage-pelipuhelin julkaistaan maailmanlaajuisesti 7. lokakuuta. Hinta pelikännykälle on Pohjois-Amerikassa 299 dollaria ja pelien hinta asettuu jonnekin 30-40 dollarin hujakoille. Nokian mukaan summat Euroopassa ovat samaa tasoa, mutta niihin lisätään maakohtaisesti verot ja joitakin muita kuluja.

Nokia hinnoitteli laitteen puhelimeksi eikä pelikoneeksi, sillä yhtiöstä myönnettiin lähes suoraan laitetta myytävän voitolla eikä tappiolla kuten pelikoneita yleensä. Pelikäyttöä rajoittaa myös raju virrankulutus, sillä koneelle luvataan peliaikaa niukasti 3-5 tuntia ennen kuin akut on taas ladattava.

E3:ssa N-Gagen peleistä esiteltiin Monkey Ball sekä Tomb Raiderin ja Tony Hawkin moninpeliversiot. Julkaisupäiväksi on valmiina 10 peliä ja jouluna luvun pitäisi olla 20. Nokia julkaisee ensimmäisenä N-Gage-pelinään vuonna 2004 Pathway to Glory -sotapelin, jonka genrestä ei saatu aivan selvää kuvaa. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen moninpelattava strategiapeli.

Jak ja Daxter lainsuojattomina

Yksi messujen positiivisimmin yllättäneistä jatko-osista oli Naughty Dogin Jak 2: Renegade PS2:lle. Tekijät eivät olleet tyytyneet vain kierrättämään ensimmäisen Jak and Daxter: The Precursor Legacyn ideoita, vaan muokanneet tasoloikkaseikkailua uuteen suuntaan. Tarinassa Jak ja Daxter sinkoutuvat 500 vuoden päähän tulevaisuuteen taistelemaan pahaa paronia ja metal head -robottihirviöitä vastaan.

Renegade tuntuu ainakin demokenttien osalta pikemminkin räiskintäpeliltä kuin tasoloikalta, vaikka loikkimista ei ole täysin unohdettu. Robotteja ammuskellaan useilla kymmenillä aseilla, kun tehtäväpohjainen tarina vie tasoloikkaa epälineaarisesti eteenpäin.

Tekijöiden mukaan pelimaailma on nyt useita kertoja suurempi kuin ykkösosan alueet yhteensä. Pelkkä keskipisteenä toimiva kaupunki on kolminkertainen alkuperäisen pelin yhteenlaskettuihin alueisiin verrattuna. Kaupungin lisäksi seikkailtavana on vielä 15 ulkopuolista kenttää.

Koon takia peliin on lisätty myös ajoneuvoja. Yleisimpiä ovat Jakin leijuva skeittilauta, jolla voi temppuilla kevyeen Tony Hawk -tyyliin sekä erilaiset suihkumoottoripyörät. Pyörillä ajellaan laajan kaupungin kaduilla. Naughty Dogin Jak 2: Renegade ilmestyy vain PS2:lle ja tähtäimessä ovat ensi syksyn joulumarkkinat.

Rooliseikkailu Ukrainassa

Ukrainalainen GSC Game World jatkaa itäeurooppalaisten pelintekijöiden vahvaa esiinmarssia, kun THQ julkaisee ukrainalaisten S.T.A.L.K.E.R. Oblivion Lostin. Stalkerin peli-idea tuntuu varsin kunnianhimoiselta, sillä tarkoituksena on yhdistää ensimmäisen persoonan räiskintä, kauhuseikkailu ja roolipelaaminen yhteen nippuun.

Tsernobyliä ravistelee huhtikuussa 2006 massiivinen räjähdys. Sen vaikutukset saavat ydinonnettomuuden tuntumaan pieneltä ongelmalta, sillä alueella tavataan outoja mutanttieläimiä, tuntemattomia laitteita ja outoja luonnonilmiöitä, kuten painovoimaa moninkertaistavia kenttiä ja tappavia myrkkypilviä. Ukrainan armeija eristää Zoneksi kutsutun onnettomuusalueen estäen kaikkien ja kaiken pääsyn alueelta ulos.

Sankari on yksi stalkereista, jotka tunkeutuvat vaaroista välittämättä etsimään maastosta epätavallisia esineitä, joista pimeillä markkinoilla maksetaan omaisuuksia. Varsinaisia kokemustasoja pelissä ei ole, vaan pelaaja kehittyy oppimalla ympäristön oikut, lainalaisuudet ja esimerkiksi sen, millaisista esineistä mitäkin maksetaan. Idea on periaatteessa sama kuin Nethackissä, mikä vaatii pelimaailmalta lähes loppumattomasti monipuolisuutta.

Siksi pelimaailma on elävä. Alueella liikkuu hirviöiden lisäksi sotilaita ja stalkereita, jotka kaikki elävät ja kulkevat alueella koko ajan. Tekoälystalkerit eivät toimi samojen sääntöjen mukaan, vaan aremmat juoksevat karkuun kenet tahansa nähdessään, toiset liikkuvat vain ryhmissä ja osa ampuu paniikissa kaikkea näkemäänsä. Tosin muiden tekemiset piirretään vain, jos ne tapahtuvat 150 metrin päässä pelaajasta. Lisäksi erilaiset alueella vaikuttavat oudot ilmiöt laajenevat ja vaihtavat paikkaa. Tarkoitus on, että alue muuttuu hieman jokaisella vierailukerralla.

Tekijät vakuuttavat pelin olevan läpäistävissä ilman aseitakin. Se tosin vaatii valtavasti karkuun juoksemista, varjoihin piiloutumista ja luovuutta. Ampumahaluisille on kuitenkin 30 erilaista asetta keksityistä, alueen tekniikkaa käyttävistä scifi-vehkeistä 70-luvun neukkurautoihin. Valtaosaa pelin aseista voi päivittää erikokoisilla lippailla ja kiikaritähtäimillä, jopa kiväärikranaateilla.

Stalker pyörii GSC Game Worldin omalla X-Ray-pelimoottorilla, jolla pystytään piirtämään sisätilojen lisäksi laajoja ulkomaisemia. S.T.A.L.K.E.R Oblivion Lost ilmestyy PC:lle joskus vuonna 2004.

Armeijaa koulutetaan Xboxilla

Yhdysvaltojen armeija tilasi Pandemic Studiosilta koulutussimulaation kevyen jalkaväkiryhmän toiminnasta kaupunkiolosuhteissa. Pelaajien onneksi THQ julkaisee simulaatioon pohjautuvan ja kaupalliseen levitykseen tarkoitetun version Xboxille.

Armeijan kyselytutkimuksissa osoittautui, että sotilaiden yleisin vapaa-ajan harrastus kasarmiolosuhteissa oli pelaaminen. Upseerit eivät kuitenkaan uskoneet Doomin tai Zeldan opettavan mitään sotilaalle hyödyllistä, joten armeija antoi Pandemicille rahat sotilassimulaation kehitystyöhön ainoana vaatimuksenaan, että laitealustan on oltava konsoli. Se on PC:tä helpompi viedä mukana vaikka rintamalle. Dollarien lisäksi Pandemic Studios sai konsulttiapua siitä, kuinka pelin halutaan toimivan ja miten sotilaiden eli tekoälyn kuuluu missäkin tilanteessa tehdä.

Full Spectrum Warrior on ryhmänjohtajasimulaatio, jossa pelaaja on kersantti. Omaa hahmoa pelissä ei ole lainkaan, vaan pelaaja tekee vain taktiset päätökset, valitsee etenemisreitit ja päättää ampumasektorit. Ohjeet jaetaan tekoälyn ohjaamille tiiminjohtajille, jotka noudattavat niitä parhaansa mukaan. Yhtä miestä voi komentaa suoraan esimerkiksi antamalla kk-miehille maaleja.

Toimiakseen idea vaatii, että tekoäly toimii keskimääräistä paremmin. Uskottavasti tekoälyn käytös vaihtelee tilanteen mukaan. Rauhallisesti katua partioidessaan miehet katselevat oikeaoppisesti joka suuntaan, osaavat varmistaa ovet ja kurkkia kulman taakse ja huutaa all clear -ilmoituksen. Tulikosketuksen saadessaan kaikki kääntyvät tuijottamaan vihollisen viimeistä olinpaikkaa, vaikka tarkka-ampuja olisi irtautunut jo uuteen asemaan. Miehet kääntyvät suojaamaan kaikkia suuntia vasta komennettuina, mikä pitää tilanteen aidonoloisena.

Lopputulos on varsin kiinnostava sotilassimulaatio kaupunkisodasta, sillä peli jättää onnistuneesti vaikutelman siitä, että pelissä ohjattaisiin oikeita ihmisiä eikä pelkkää tekoälyä. THQ julkaisee Full Spectrum Warriorin vain Xboxille vuoden 2004 alussa.

Uusvanhoja Metal Gear -pelejä

Konami jatkaa Metal Gear Solid -sarjan kaksimielistä nimipolitiikkaansa, sillä PS2:n tulevan Metal Gear Solid -seikkailu on koko nimeltään Metal Gear Solid 3: Snake Eater. Messuilla en nähnyt pelistä kuin Rambo-henkisen videon enkä pelaamaan päässyt lainkaan. Pelin tuottaja Hideo Kojima tuntuu tietävän mitä pelisarjaltaan haluaa, vaikka ei tulevasta pelistä yksityiskohtia juuri paljastakaan.

"Metal Gear oli ensimmäinen tekemäni peli, kun tulin peliteollisuuteen ja siksi minulla on kiihkeitä tunteita sarjaa kohtaan. Metal Gearista on tullut maailmanlaajuinen hitti eikä se ole vain minun omaisuuttani, se kuuluu nykyään faneille. Niin kauan kuin fanit haluavat lisää, Metal Gear -sarjankin on jatkuttava, vaikka ydinporukka korvattaisiin tulevina vuosina. Aivan kuten 007-elokuvienkin."

"Päämääränämme on aina varmistaa, että ihmisillä jotka pelaavat pelejämme on hauskaa, mutta kovin paine tulee minusta itsestäni. Videopelit riippuvat erittäin paljon tekniikasta, sillä aina on olemassa kehitysaikataulut ja kehityskustannukset. Aina on tehtävä jonkinlainen kompromissi ja minun on taisteltava itseni kanssa kuinka saan tehtyä sellaisen. Vaaditaan joustavia ideoita ja dynaamista päätöksentekoa eikä virheitä saa tehdä. Juuri siksi päätin ohjata ja johtaa Metal Gear 3:n pelisuunnittelua."

"Metal Gear Solid 3:n avainsana on viidakko. Sotilaat ja ympäristö, sää, maasto, eläimet, hyönteiset ovat vihollisia. Snaken on taisteltava vihollisia vastaan selviytyäkseen, syötävä eläimiä ja kasveja pysyäkseen hengissä. Pelissä käytetään erilaisia naamiointivälineitä vihollisen hämäämiseksi, myös kasvot ja vartalon voi maalata."

E3:n erikoisin peli

Capcom esitteli messujen persoonallisimman pelin nimeltä Viewtiful Joe GameCubelle. 60- ja 70-lukujen mangaa matkivassa toimintamätkinnässä sankari imaistaan elokuvamaailmaan, jossa tavallinen poika muuttuu supersankari Viewtiful Joeksi.

Supervoimiensa ansiosta Joe pystyy hidastamaan muiden vauhdin, nopeuttamaan omansa tai zoomaamaan kameran itseensä, jolloin viholliset hämmästyvät Joen viileyttä jähmettyen paikalleen. Bullet time ja hahmon nopeutus eivät ideoina kuulosta uusilta, mutta niiden käyttö pelissä on esimerkillistä.

Kykyjä hyödynnetään jatkuvasti erilaisissa ongelmissa, vaikkapa taisteluhelikopterin pudottaa helpoimmin, jos hidastaa ajan. Verkkaisesti pyörivät roottorit eivät pidäkään kopteria ilmassa vaan se läjähtää maahan ja tuhoutuu. Tekijöiden mukaan Viewtiful Joe vain näyttää kaksiulotteiselta toimintaseikkailulta, mutta on paljon enemmän. Ainakin messudemon perusteella väitteen voi uskoa.

Kapinallisten vastaisku

Factor 5 tekee LucasArtsille ja GameCubelle uuden Star Wars -pelin, Rogue Squadron III: Rebel Strike -lentoräiskinnän. Peli sijoittuu Star Wars -universumissa Imperiumin vastaisku- ja Jedin paluu -elokuvien aikaan.

13 tehtävässä lennetään X-wingeillä, Millenium Falconilla, lumikiitureilla, imperiumin kiituripyörillä ja ohjataan AT-ST-kävelijöitä. Uutena ominaisuutena mukana ovat maataistelut, joissa pelaaja ohjaa Luke Skywalkeria, Wedge Antillesia tai Han Soloa hieman tehtävästä riippuen.

Tehtävässä voidaan esimerkiksi lentää ensin lumikiitureilla Hoth-jääplaneetan pinnalla, mutta kun sankari ammutaan alas joutuukin juoksentelemaan keskelle imperiumin hyökkäystä vain läjäytin kourassa. Ainakin demoversiossa toimintapelimäinen juoksentelu tuntui erinomaista lentämistä vaisummalta. Kamera ei oikein koskaan näyttänyt mitä pitäisi ja stormtrooperit kaatuivat vain sinnepäin räiskimällä, vaikka Luke itse imi jatkuvasti osumia AT-ST:n tykeistä.

Vaikka varsinainen perusrunko ei ole juuri muuttunut, Rogue Squadronin kolmososassa on panostettu entistä enemmän moninpeliin. Kampanjan voi pelata yhteistyössä kaverin kanssa ja lisäksi voi taistella yksinkertaisessa tukikohdan valtaus -pelissä kaveria vastaan tai yksinkertaisesti testata kuka ampuu kenet ensin alas. Kutkuttavana myyntivalttina Squadron III avaa Star Wars: Rogue Squadron II: Rogue Leaderin yksinpelikampanjan pelattavaksi yhteistyössä kaverin kanssa jaetulla ruudulla.

Rogue Squadron III:n pitäisi ilmestyä Amerikassa jo joulumarkkinoille vain GameCubelle, Euroopassa julkaisusuunnitelma on vielä auki.

Kukkaislapset

GameCuben Pikmin-ohjelmalelu viehätti alunperin persoonallisen ideansa ansiosta, joten suhtauduin kakkososaan ennakkoon penseästi.

Turhaan. Pikmin 2:ssa kasvatetaan edelleen pikmin-kukkaisotuksia ja kerätään niiden avulla esineitä. Suurina muutoksina pelistä on kuitenkin poistettu ärsyttävät aikarajat kokonaan, jolloin voi rauhassa keskittyä puuhastelemaan ja kokeilemaan peliin piilotettuja jippoja, eikä tarvitse jatkuvasti paimentaa pikmineitä takaisin nukkumaan, etteivät yön pedot syö niitä.

Kaksinpelattava co-op-moodi ei sekään ole uudistuksena hulluimmasta päästä. Tosin E3:n kaksinpelidemossa ei ollut lainkaan puzzleja vaan peli vain luo satunnaisia kenttiä, joista tapetaan kaikki viholliset. Ei järin kiinnostavaa eikä Pikmin-tyylistä, mutta onneksi lopullisessa pelissä yksinpelikampanjan voi pelata läpi yhteistyössä kaverin kanssa.

Vaikka uusia ideoita ei ole valtavasti, kokonaisuus tuntuu parantuneen jo muutamalla hyvällä muutoksella. Pikmin 2 ilmestyy GameCubelle jouluksi.

GT 4:ssä 500 tuhoutumatonta autoa

Gran Turismo -sarjan tuottaja Kazunori Yamauchi kävi E3:ssa esittelemässä ajopelisarjan neljättä osaa, mutta näytillä oli myös muutaman radan pelattava demo. Polyphony Digitalilla keskitytään lisäämään nelososaan aikaisempaa enemmän autoja ja ratoja. Autoja on 500 ja ratoja 100. Kaikki autot ovat viritettävissä pakoputkesta maavaraan.

Vaikka ajofysiikkaa ja tekoälyä puheiden mukaan parannetaan, suurimpana uudistuksena on nettipeli, jossa kuusi kuskia pääsee kisaamaan samalle radalle. Valitettavasti autot eivät edelleenkään vaurioidu ja neulansilmämutkat voi kaahata kaasu pohjassa, jos rataa reunustaa turva-aita. Siihen nojaaminen ei hidasta vauhtia yhtään, mutta pitää auton radalla.

Nettipelissä ei ole suurta hohtoa, jos ajaminen on silkkaa törmäilyä, hidastemutkien oikomista ja jarrutuksessa muihin nojaamista. Toivottavasti Gran Turismo 4 kehittyy messuversiosta yhtä paljon kuin Gran Turismo 3 aikoinaan, ennen kuin nelososa julkaistaan vuoden 2004 joulumarkkinoille PS2:lle.

Kylmäsota Xboxille

Operation Flashpoint: Cold War Crisis oli pari vuotta sitten valtaisa hitti PC:llä ja loppuvuodesta peli on kääntymässä myös Xboxille. Kylmän sodan loppuvuosiin sijoittuva Flashpoint mallintaa loistavasti nykyaikaista sodankäyntiä. Peli ei tyydy mallintamaan vain jalkaväen sodankäyntiä, vaan mukana on myös monipuolinen valikoima sotakalustoa tankeista helikoptereihin.

Tsekkiläinen Bohemia Interactive Studios on tehnyt käännöksen kanssa loistavaa työtä: peli on teknisesti ja pelattavuudeltaan yksi yhteen PC-version kanssa. Xbox selviää pelin valtavista metsäkentistä hyödyntämällä laitteen kiintolevyä välimuistina. Myönnytyksenä televisioresoluutiolle pelin katseluperspektiiviä on hieman kavennettu, jotta etäällä olevat kohteet erottuisivat selvemmin. Mistään häiritsevästä kuvavääristymästä ei kuitenkaan ole kysymys.

Perus-Flashpointin lisäksi Xbox-versioon on sisällytetty PC:lle julkaistun Resistance-laajennuslevyn lisäkampanja. Bohemian johtaja Marek SpanXXXXX kehaisee, että Xboxin "Fläsäristä" irtoaa yksinpelihupia jopa 40 tunnin edestä. Ja se ei ole ihan vähän se. Ällistyttävästi Xboxilla pääsee myös luomaan omia tehtäviä PC-versiosta tutulla, joskin konsoliympäristöä varten virtaviivaistetulla tehtäväeditorilla. Omat tehtäväluomukset voi tallentaa kiintolevylle.

Kun yksinpeli on pelattu, sota jatkuu Xbox Live -moninpelinä. Live-pelin pelaajamääriä ei ole vielä päätetty, mutta SpanXXXX arveli, että katoksi tulee noin 8-10 pelaajaa. Liveä saatetaan myös käyttää kenttäeditorilla luotujen tehtävien levittämiseen.

Terminator tuplana

Atari julkaisee elokuvakesän kassamagneettiksi povatusta Terminator 3:sta kaksi peliä. Terminator 3: Rise of the Machines on perinteistä, mutta elokuvatasoisella multimedialla kuorrutettua räiskintää konsoleille, kun taas Terminator 3: War of the Machines on joukkuepohjaista moninpeliräiskintää PC:lle.

Rise of the Machines käynnistyy ydintuhon jälkeisestä tulevaisuudesta, jossa Arskan terminaattori on vielä paha ja lahtaa säälimättömästi koneiden ylivaltaa vastustavia ihmisiä. Ällistyttävien juonenkäänteiden jälkeen ihmiset onnistuvat ohjelmoimaan terminaattorin hyväksi ja lähettävät sen aikakoneella menneisyyteen suojelemaan John Connoria koneiden uusimmalta juonelta, tuhoutumattomalta terminaattori T-X:ltä.

Rise of the Machines on räiskintäpeliksi melko yllätyksetön, joskin Terminator-aiheesta on annettava plussaa. Jotain hyvääkin: käsikirjoitetusti tuhoutuvat ympäristöt ja T-X:ää vastaan käydyt näyttävät mäiskintäsessiot tuovat vaihtelua toimintaan. Pelin multimediaosuuksista ei oikein tiedä mitä niistä pitäisi ajatella: ääninäyttelijät ovat Arnold Scwarzeneggeriä myöten aitoja, mutta videopalat itsessään ovat tietokoneella renderoituja. Eikä niitä ole edes kovin paljoa, vain vaivaiset 12 minuuttia.

PC:n Terminator 3 -peli, War of the Machines, vaikuttaa kertaluokkaa kiinnostavammalta. Siinä koneiden ja ihmisten joukkue ottaa mittaa toisistaan tulevaisuuden sotakentillä. Se on vähän kuin Terminator-versio Battlefield 1942:sta, siis eräänlainen "Battlefield 2029."

Osapuolista on tehty kiitettävän erilaisia. Koneet ovat kestäviä mutta hitaita. Ne liikkuvat jäykästi eivätkä osaa esimerkiksi ryömiä. Koneilla on raskaan järkälemäistä kalustoa, kuten ympäristöä hallitsevia tankkeja ja Hunter-Killer-lennokkeja.

Ihmiset ovat vastaavasti heikkoja ja vikkeliä, ja joutuvat luottamaan enemmän epäreiluihin väijytyksiin kuin suoraan vyörytykseen. On jännittävää nähdä, kuinka epäsuhtaisten joukkueiden tasapaino tulee toimimaan.

32 pelaajan moninpeliksi tarkoitettu Terminator 3: War of the Machines ilmestyy PC:lle jouluksi.

Matrix kytketään verkkoon

Massiivimoninpelejä tursusi E3-messuilla joka raosta, mutta vain yksi onnistui erottumaan massasta muita kiinnostavammalla aiheellaan. Matrix Onlinessa nahkatakkimiehet pääsevät toteuttamaan itseään virtuaalitodellisuuden kybermessiaina.

Wachowskin ohjaajaveljesten ja No One Lives Foreverista ja Aliens vs Predator 2:sta tunnetun Monolithin yhteistyönä syntyvä Matrix Online sijoittuu Matrix-elokuvatrilogian jälkeiseen aikaan, jossa Matrix-todellisuus on yhä olemassa. Ovatko koneet ja heidän agenttinsa vielä kuvioissa, sitä Monolithin pojat eivät sopimussyistä voi vielä paljastaa. Jonkinlainen valtataistelu on kuitenkin käynnissä, joten Matrix-maailmassa joutuu valitsemaan puolensa.

Ensi vuodelle kaavaillun Matrix Onlinen kehitys on vielä alussa, joten E3-messuilla esiteltiin vasta pelin taistelusysteemiä ja varsin vaikuttavaa kaupunkimiljöötä.

Taistelu tapahtuu aina lähietäisyydeltä, tuliaseillakin, sillä perusteella, että hyper-nopeisiin väistöihin kykeneviin Matrix-sotureihin olisi mahdotonta osua vähänkään etäämmältä. Taistelu ei ole konsolimätkintöjen tyyppistä nappien hakkaamista, vaan taktisempaa valintojen tekemistä. Pelaaja ohjeistaa alter egoaan muutaman sekunnin välein hyökkäämään tai puolustautumaan osaamillaan taisteluliikkeillä. Tekijöiden näkemyksen mukaan pelaajan rooli on taisteluissa sama kuin kehän reunalla ohjeita huutavalla valmentajalla.

Vastapelaajan liikkeitä kyttäävästä luonteestaan huolimatta Matrix Onlinen kamppailut näkyvät ruudulla näyttävänä turpaanmättämisenä hidastuksineen päivineen. "Bullet-Time" -hidastukset on toteutettu moninpeliä ajatellen nokkelasti: liikesarja joka näkyy yhden pelaajan ruudulla hidastettuna, näkyy toiselle pökerryttävän nopeana huiskeena.

Toivottavasti Matrix Onlinen lupaavalta vaikuttava taistelusysteemi saa rinnalleen myös yhtäläisen mielenkiintoista seikkailusisältöä. Ainakin puitteet ovat kunnossa.

Luolia ja lohikäärmeitä

Roolipelirintamalla näyttäisi jatkuvan linja vähän, mutta hyvää. PC-puolella suurimmat odotukset kohdistuvat Troika Gamesin Dungeons & Dragons: The Temple Of Elemental Eviliin. Iki-ihanaan 80-luvun Greyhawk-moduuliin perustuvassa seikkailussa 1-5-henkinen retkue ratkoo pahuuden temppelin salaisuutta kauniissa ja Dungeons & Dragonsin säännöille fanaattisen uskollisessa fantasiamaailmassa.

Tekemisen vapaus on pelin kantavia ajatuksia. Pelaaja saa vapaasti valita, haluaako hän pelata hyvän vai pahan puolella, ja juoni haarautuu sen mukaisesti. Seikkailijoiden vakaumus vaikuttaa jopa pelin alkuun: oikeamieliset löytävät itsensä kuninkaan hovista vastaamassa korkean tason avunpyyntöön, kun taas ilkiöt aloittavat ryöstöretkellä viattomaan maalaiskylään.

Noin nelikymmentuntisen, puolensataa pääjuonesta irrallista sivuseikkailua sisältävän The Temple of Elemental Evilin aikana edetään kokemustasolle kymmenen ja opitaan yli 250 erilaista taikaa. Jos jouluksi ilmestyvä temppeliseikkailu menestyy hyvin, Troikalla on suunnitelmat valmiina jo seuraavalle Dungeons & Dragons -pelille. Sen vihjataan perustuvan toiseen Greyhawk-moduuliin Against the Giantsiin.

Vanhan tasavallan uudet ritarit

Xbox-kesän kuumin tapaus on Baldur's Gateilla mainetta niittäneen BioWaren roolipelieepos Star Wars: Knights of the Old Republic. Peli sijoittuu aikaan 4000 vuotta ennen Tähtien sota -elokuvien tapahtumia. Kivikaudella ei eletty silloinkaan, vaan avaruudessa soditaan ja planeetoilla valomiekkaillaan tuttuun tapaan.

Knights of the Old Republicin 3D-maailmassa seikkaillaan kolmihenkisen retkueen kera. Keskushahmo valitaan kolmesta erilaisesta: pelaaja voi olla tasavaltalainen sotilas, hansolomainen kelmi tai samooja, kahden edellisen yhdistelmä. Roolipelimäisyys astuu kuvioihin kehittyvinä taitoina ja kykyinä. Pelaaja voi kääntyä jedinä myös voiman pimeälle puolelle, eli tosiasiallisesti pelata pahaa hahmoa.

Knightsin sivuseikkailuilla kuorrutettu tarina levittäytyy seitsemälle eri planeetalle, joilla seikkaillaan ilmeisesti hyvinkin vapaamuotoisesti. Mukana on elokuvista tuttuja paikkoja, muun muassa Luke Skywalkerin kotiplaneetta Tatooine. Planeettojen välillä liikutaan Millennium Falconia muistuttavalla Ebon Hawk -aluksella, joka toimii samalla pelaajan tukikohtana ja hengähdyspaikkana. Varsinaista avaruuslentämistä ei ole, mutta aina silloin tällöin pääsee miehittämään Ebon Hawkin tykkitorneja hauskassa alipelissä. Muitakin alipelejä löytyy, muun muassa kilpa-ajoa aavikkokiitureilla.

Star Wars: Knights of the Old Republic ei jää vain Xbox-pelurien iloksi, vaan se ilmestyy syksyllä myös PC:lle. Valitettavasti Xbox Liven kautta välitettäviä ilmaisia lisäseikkailuja ei PC-ruuduilla nähdä.

Halo 2

Sädekehä ei himmene

Vaikka Xboxin lippulaivapeliä Halo 2:ta hypetettiin E3-messuilla näyttävästi, pelistä paljastettiin hyvin, hyvin vähän. Vauhdikas ja tapahtumantäyteinen demoesitys jätti joka tapauksessa kutkuttavan tunteen: tätä on pakko päästä pelaamaan! Harmi vain, ettei Halon jatkoa nähdä ennen ensi vuoden alkua.

Halo 2:n tarina jatkaa siitä, mihin ensimmäinen peli jäi. Ihmiskunnan pahimmat pelot käyvät toteen, kun vihamielinen Covenant löytää tien aurinkokuntaamme. Maan puolustus murtuu nopeasti ylivoimaisen vihollisen edessä ja pian ihmiskunta taistelee olemassaolostaan Covenantin miehitysjoukkoja vastan. Antiikin sankarimyyttien veroinen supersotilas, Halon rengasmaailmasta pelastautunut ylipursimies John-117 on ihmiskunnan viimeinen toivo. Mutta saapuuko hän tuhoon tuomitulle maapallolle liian myöhään?

Halo 2:n tapahtumat sijoittuvat siis Covenant-muukalaisten miehittämälle maapallolle, jossa urhea ylipursimiehemme avustaa ihmiskunnan vastarinnan rippeitä. Maapallon urbaanit miljööt edustavat aivan uudenlaista Halo-ilmettä. Kiertoratapommituksessa raunioituneet tulevaisuuden kaupungit eroavat ensimmäisen pelin rengasmaailman vihreistä niityistä kuin yö päivästä. Ilme toki eroaa muutenkin, kiitos rutkasti kehittyneen pelimoottorin. Kaikki ajoneuvoista muukalaisolioihin on hienompaa ja yksityiskohtaisempaa, silti kadottamatta alkuperäisen pelin henkeä.

Tekijätiimi Bungie panostaa Halo-jatkossa tosissaan taistelun joukkue-elementtiin. Tämä käykin hyvin ilmi messuilla esitetystä demosta, jossa on tuskin hetkeäkään, jolloin sankarin rinnalla ei taistelisi reippaita merijalkaväen sotilaita. Sotilaat ovat entistä fiksumpia ja omatoimisempia. Parhaiten tämä käy ilmi ajoneuvojen kohdalla: apumiehet osaavat hypätä kuskin paikalle mikä vapauttaa pelaajan esimerkiksi miehittämään Warthog-maasturin konekivääriä. Ajoneuvoilla on muutenkin entistä suurempi osuus, luvassa on muun muassa suuria tankkitaisteluita.

Halon asevalikoima säilyy kakkososaan melko muuttumattomana, mutta Bungiella on yllätys hihassaan: tuplapyssyt. Kahdella aseella ampumista on toki nähty ennenkin, mutta Halo 2:ssa pyssyjen ei tarvitse olla samoja, mikä luo kiehtovia mahdollisuuksia täysin päinvastaisten hyökkäysten yhdistämiseen (lue: plasmaa ja lyijyä!).

Xbox-fanaatikot voivat huokaista helpotuksesta: Bungien sihti on kaikesta päätellen säilynyt kohdallaan myös Halo 2:ssa.

Half-Life 2

Valven räiskintäspektaali julki

Niin ne ajat muuttuvat. Viime vuonna kaikki kohisivat Doom III:sta, mutta tänä vuonna siitä ei puhunut enää kukaan, kun Valve Software esitteli PC-pelaamisen uuden Graalin maljan, Half-Life 2:n. Vuonna 1998 ilmestynyt Half-Life möi 8 miljoonaa kappaletta ja mullisti tarinavetoisuudellaan koko räiskintäpeligenren. Half-Life 2 löi E3-messuilla kaikki ällikältä: jatko-osasta on tulossa edeltäjänsä veroinen uudistaja!

Half-Life 2 sijoittuu määrittelemättömään aikaan Black Mesan tutkimuskeskuksessa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Ulottuvuusportista maapallolle tulvahtaneet Xen-maailman asukit ovat tulleet jäädäkseen. Muukalaisolioiden vyöry on pyyhkäisemässä koko ihmiskunnan alleen. Black Mesasta selvinnyt Gordon Freeman on yhä pelin epätodennäköinen sankari eikä kulissien takana väijyvästä salaperäisestä salkkumiehestäkään olla vielä päästy eroon.

Tapahtumapaikka on City 17, itäeurooppalainen teollisuuskaupunki siellä jossakin. Jos Xenin vaikutuksen leviäminen aiotaan pysäyttää, se tapahtuu täällä. Miksi? Sitä käsikirjoituksestaan mustasukkainen Valve ei kerro.

Half-Life 2 käyttää Valven kehittämää uutta Source-pelimoottoria. Ja melkoinen pelimoottori se onkin: keskittymättä epäolennaiseen polygonimäärillä brassailuun se luo elävän pelimaailman, jonka uskottavuus hakee vertaistaan. Sourcen kehittynyt, jokaiseen esineeseen ja olentoon ulotettu fysiikkamalli jäsentää Half-Lifen 2:n syitä ja seurauksia pettämättömällä luonnollisuudella: totta kai levitaatiopyssyllä päin sotilasta heitetty tynnyri tappaa!

Aivan erityistä luonnollisuutta on ladattu ihmishahmoihin. Eleitä ja ilmeitä välitetään niin vivahdekkaasti, että pelihahmojen kasvoilta voi lukea oikeita tunteita. Dialogi saa uudenlaista syvyyttä, kun merkityksiä voi lukea suoraan puhujan kasvoilta. Muiden pelien pökkelömäisesti suitaan aukovista päistä ei viitsisi puhua edes samalla sivulla.

Gordonista on moneksi

Valven E3-esitys koostui useista irrallisista peliväläyksistä, jotka herauttivat veden kielelle paatuneimmaltakin räiskintäveteraanilta.

Gordon Freeman kyyristyy pelottavasti pyörivän propellin alle muukalaiszombien lähestyessä vaarasta välittämättä. Lavat leikkaavat uhkaajat kahtia, mutta sitkeät pirulaiset raahautuvat eteenpäin eturaajojensa varassa. Gordonin sorkkarauta puhuu.

Sotilaiden jahtaama Gordon pakenee sisälle taloon ja tukkii oven työntämällä pöydän sen eteen. Sotilaat kokeilevat ensin ovea, sitten siirtyvät ampumaan ikkunoista sisään, kunnes lopulta murtautuvat voimalla sisään. Tekoälyä, ei käsikirjoitusta, väittää Valve.

Hajurakoista levinnyt muukalaisferomoni hämää petomuurahaisparven luulemaan Gordonia omakseen. Muurahaiset seuraavat sokeasti hajua: kun Gordon heittää rakon keskelle sotilaita, jättiläishyönteiset hyökkäävät petona kimppuun. Gordon Freeman on lyhyen hetken muurahaisten herra, kunnes törmää yhdyskunnastaan mustasukkaiseen kuningattareen.

Esityksen huipentumana Gordon tiedemieskavereineen taistelee kymmeniä metriä korkeita strider-olentoja vastaan. Kolmijalkaiset striderit ovat kuin suoraan Maailmojen sodasta. Striderien ilmaa vääristävät energialaukaukset räjäyttävät savuna ilmaan kerrostalohuoneiston kokoisia paloja katukuvasta.

Half-Life 2:n julkaisupäiväksi ilmoitetaan hämmentävän läheltä tuntuva 30. syyskuuta. Vuoden loppu tuntuisi uskottavammalta, mutta toisaalta onhan Valve kehittänyt jatko-osaansa jo viidettä vuotta, joten kaikki on mahdollista. Ainoastaan PC-versio on vahvistettu, mutta konsolikäännökset lienevät vain ajan kysymys. Pelin minimivaatimusten ei väitetä olevan kohtuuttomia, vaan jo 128 megatavun muistin ja 700 megahertsin Pentiumin pitäisi riittää.

Lyhyet

PC:n suosituin nettiräiskintä Counter-Strike ilmestyy jouluksi Xboxille. Mukana on sekä yksinpeli että Livessa toimiva moninpeli kuudelletoista pelaajalle. Grafiikka on jonkin verran PC:n Counter-Strikea parempaa, muttei nykymittapuun mukaan enää kovin nättiä. Pelattavuus on pikaisen messukokeilun perusteella kunnossa.

Activision julkaisee jatkoa maineikkaalle Vampire: The Masquerade -toimintaroolipelille. Vampire: The Masquerade - Bloodlinesiin on luvassa Deus Ex -tyylistä tekemisen vapautta vampyyreja kuhisevassa suurkaupungissa. Mielenkiintoisena piirtenä Bloodlines käyttää samaa pelimoottoria kuin Valven Half-Life 2.

Civilization III:n toinen lisälevy Civilization III: Conquests kertaa historian suurimpia valloitusretkiä kahdeksan uuden kansakunnan kera. Mukana on lisäksi uusia yksiköitä, maailmanihmeitä, karttaresursseja sekä valtiomuotoja, kuten sulttaanikuntia ja konfutselaisia byrokratioita. Conquests ilmestyy syksyllä.

Sid Meier tekee mitä fanit ovat jo vuositolkulla toivoneet: uuden version merirosvopeli Piratesista. Uusi Pirates jatkaa alkuperäisen pelin vapaamuotoisen merirosvoseikkailun henkeä. Meierin tavoitteena on, että jokaisesta pelikerrasta muodostuu pelaajan tekojen mukainen ainutlaatuinen tarina. Sid Meier's Pirates! ilmestyy PC:lle ensi vuonna.

Microsoft vahvisti mitä koko talven aikana on huhuttu: id Softwaren Doom III ilmestyy PC:n lisäksi myös Xboxille. Molempien versioiden julkaisu osuu näillä näkymin joulun tienoille.

Remedyn Max Payne -räiskintä saa syksyllä jatko-osan Max Payne 2: The Fall of Max Paynen. Jatko-osa on toistaiseksi vahvistettu vain PC:lle.

Codemastersin perinteikäs rallisarja Colin McRae Rally 04 ihastutti messuilla huippuhyvällä ajotuntumallaan. Pitoa mallinnetaan nyt jokaiselle renkaalle erikseen ja eron todellakin huomaa! Ralliajo jatkuu marraskuussa PS2:lla ja Xboxilla.

ION Storm on kehittämässä Thief III:sta eräänlaista varkaiden Grand Theft Autoa. Mestarivaras Garrett hiipii pitkin keskiaikaisen kaupungin katuja valiten ryöstökohteita oman makunsa mukaan. Hyvästä saaliista voi saada vihjeen vaikka kuuntelemalla matkamiesten keskustelua. Jos Garrett käy liian ahneeksi tai ryhtyy murhaamaan ihmisiä, kaduille ilmestyy etsintäkuulutuksia, joissa pahimmillaan halutaan mestarivaras mieluummin kuolleena kuin elävänä. Thief III ilmestyy PC:lle ja Xboxille jouluksi.

ION Stormin toinen peli Deus Ex: Invisible War ei tähtää aivan samanlaiseen vapaamuotoisuuteen, mutta etenee sekin vaihtoehtoisia juonipolkuja pitkin. Uutta on, että pelin voi ratkaista vaikka kokonaan ilman väkivaltaa (väitetään kuitenkin vaikeaksi). Pelaaja voi esimerkiksi kehittää kybersankaristaan puhtaan hakkerihahmon, joka tyhjentää pankkiautomaatteja ja ratkaisee ovikoodeja sormiaan napsauttamalla. Peli ilmestyy PC:lle ja Xboxille jouluksi.

UFO: Aftermath näyttäisi kehittyvän kelvolliseksi manttelinperijäksi X-Comille. Taktinen taistelusysteemi vaikuttaa muuten hyvältä, paitsi että rakennukset ovat olemassa vain tuhottavina kulisseina. Taistelua jaksottava strategiaosuus taas toimii kiinnostavana valloituspelinä, jossa maapalloa valloitetaan takaisin ufomiehiltä alue kerrallaan. Tappiot kostautuvat aluemenetyksinä. Hitaasti leviävä, maan ekosysteemiä tuhoava muukalaistauti on hiekka vastarintaliikkeen tiimalasissa.

JoWoodilta on tulossa hieman toisenlainen X-Comin "perillinen". Silent Storm sijoittuu toiseen maailmansotaan, jossa natsien sotatekniikka kehittyy astetta mielikuvituksellisemmalle tasolle. Silent Stormin hienosti tuhoutuvat taistelukentät luodaan vaikuttavalla 3D-grafiikalla, joka on harmillista kyllä, myös pirun raskasta. Toisena harmina Silent Stormista puuttuu strategiaosuus, joten pelaaminen koostuu pelkästään toisiinsa linkitetyistä joukkuetason taisteluista.

Vivendin Middle-Earth Online lupaa massiivimoninpelattavaa Sormustarua verkkoon, mutta aika erikoisella tavalla. Pelaajat pakotetaan etenemään sormussaattueen viitoittamaa tietä Konnusta Tuomiovuorelle ja ratkomaan Sormusten herran juoneen sidottuja tehtäviä. Pelissä voi pelata vain kuten haltioita ja hobitteja, joten haaveet örkkiseikkailuista voi unohtaa. Middle-Earth Online on ensi vuoden kauraa.

War of the Ring on Battlerealmsin tekijöiden näkemys Tolkienin sormussodista. Pelityyppinä on yllätyksettömästi WarCraftin tyylinen tosiaikastrategia. Grafiikka on varsin näyttävää ja strategiointi on muutakin kuin resurssien pyörittämistä, kiitos sankarihahmoille annetun tärkeän roolin. Ensi vuoden alussa PC:lle ilmestyvässä War of the Ringissa on kaksi kampanjaa, joista toinen pelataan hyvän ja toinen pahan puolella.

The Four Horsemen of Apocalypse on Ilmestyskirjan profetioilla leikittelevä verinen toimintaspektaakkeli, jossa arkkienkeli Abaddon jakaa oikeutta syntisille. Pyssyt puhuvat ja irtoraajat lentelevät miekan sivalluksista. Erikoisuutena ovat Hollywood-taustastaan tunnetun Stan Winstonin suunnittelemat hirviöhahmot. K18-tarraa kerjäävä PC:n ja Xboxin väkivaltapläjäys ilmestyy 3DO:lta loppuvuodesta.

Total Annihilationeista tunnetun Chris Taylorin kelvollinen Diablo-klooni Dungeon Siege saa jatkoa. Ensi vuonna Microsoftilta ilmestyvää jatko-osaa ei esitelty vielä messuilla.

Unreal Tournamentista julkaistaan uusia pelimuotoja ja pelaajien ohjattavia ajoneuvoja sisältävä 2004-painos syksyllä.

Capcom osoitti huhut moninpelattavan Steel Battalionin hautaamisesta vääriksi esittelemällä messuilla Xbox Livea tukevan Steel Battalion: Line of Contact -mecharäiskinnän. Line of Contactissa on uuden ulkonäkymän lisäksi 10 uutta VT-mallia ja viisi vastaan viisi -moninpelattavia kenttiä.

Castlevania-sarja siirtyy 3D-aikaan, kun Konami julkaisee marraskuussa Castlevania: Lament of Innocence -toimintaseikkailun. Koji Igarashin tuottaman pelin ristiretkiajoille sijoittuvassa tarinassa Leon Belmont etsii rakastettuaan Draculan goottilinnasta aluksi vain tikari aseenaan, mutta Belmont kerää matkalla tutusti uusia aseita ja oppii hyökkäys- ja liikkumistekniikoita.

Avaruuslentelyä ja toimintaseikkailua yhdistelevä Black Label Gamesin Xbox-peli Mace Griffin Bounty Hunter paranee koko ajan kesäisen julkaisun lähestyessä. Vaikka avaruuslentelyosuudet tuntuvat edelleen päälleliimatuilta, suurten avaruusalusten sisällä käytävät 3D-räiskintäosuudet tuntuvat jo viihdyttäviltä.

LucasArtsin ja Lawrence Hollandin Totally Gamesin Secret Weapons Over Normady -lentopräiskintä PS2:lle, Xboxille ja PC:lle vaikuttaa turhankin arcademaiselta. E3:ssa demotussa PS2-versiossa lentokoneet kieppuvat kuin maan vetovoimaa ei olisi, kimpoavat metsään osuttuaan takaisin ilmaan, lipuvat eteenpäin kuin zeppeliinit ja voivat jopa lentää toinen siipi aaltojen alla.

Vicarious Visions tekee Xboxille Crash Nitro Kart -ajopelin, jossa hurjastellaan kahdeksan pelaajan voimin mikroautoradoilla. Menoa ryyditetään laajalla asevalikoimalla ja mielikuvituksellisilla radoilla, joilla riittää hyppyreitä ja muita epätavallisia jippoja. Kenttäeditorilla voi myös tehdä omia ratoja.

Konamin Bloody Roar -mätkintäsarja saa jatkoa marraskuussa, kun neljäs osa ilmestyy PS2:lle. Mätkinnän erikoisuutena hahmot voivat muuttua erilaisiksi pedoiksi, joiden taistelukyvyt ovat huomattavasti ihmismuotoja voimakkaampia. Uutuutena sarjassa nähdään kolme uutta hahmoa sekä mahdollisuus muokata suosikkihahmojen liikkeiden nopeutta ja voimaa mieleisekseen.

LucasArtsin Full Throttle -seikkailupelin henkinen jatko-osa Full Throttle: Hell on Wheels vaikuttaa sarjan faneille helvetiltä. Perinteinen tavaranrahtaustausta ei juuri näy, kun Ben hakkaa vastaantulijat yksinkertaisessa mätkintäpelissä tai potkii ajo-osuuksissa muut kuskit pois prätkän selästä. Full Throttle: Hell on Wheels ilmestyy PS2:lle, Xboxille ja PC:lle.

Konami kääntää PS2 Dance Dance Revolution -musiikkipelinsä myös Xboxille. Peli ilmestyy Dance Dance Revolution Ultramix -nimellä marraskuussa Pohjois-Amerikassa ja myöhemmin myös Euroopassa. Xbox-käännöksessä alkuperäistä peliä on päivitetty uusilla musiikkivalikoimilla ja Xbox Live -tuella, joka sallii nettipelin lisäksi myös uusien kappaleiden imuroimisen peliin.

Sonyn Team Soho tekee jatkoa Getawaylle. Toimintaseikkailu julkaistaan vuoden 2004 puolella.

Kuka sanoi mitä E3:ssa

"Olemmehan me tehneet aika paljon kaikkea siinä välillä. Eihän me nyt sentään ihan toimettominakaan olla tässä istuttu." - Sid Meierin vastaus kysymykseen, miksi Pirates modernisoidaan vasta nyt.

"En tiedä miksi olette täällä kun voisitte yhtä hyvin olla katsomassa Doom III:sta." - ION Stormin Warren Spector vitsailee osastoa vastapäätä pyörineestä Doom-videosta.

"Onneksi olkoon, murhasit jonkun! Ota vähän kokemuspisteitä!" - Warren Spector paheksuu muissa roolipeleissä vallitsevaa tappamista palkitsevaa ilmapiiriä.

"Hallitsemme käsikonsolimarkkinoita eikä ole mitään mistä meidän pitäisi olla huolissamme." - Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata kommentoi Sonyn tuloa käsikonsolimarkkinoille.

Tuomaksen TOP 5

1. Half-Life 2

Valven räiskintä onnistui lyömään totaalisesti ällikältä. Helppo valinta messujen selväksi ykköseksi.

2. Halo 2

Lasken Halon maailman kymmenen parhaan pelin joukkoon. Halo 2:n myötä listalle näyttäisi tulevan ahdasta. Teki lähes yhtä suuren vaikutuksen kuin uusi Half-Life.

3. Far Cry

Ubi Softin jo vuosi sitten esitelty viidakkoräiskintä oli kypsynyt entistä vakuuttavamman näköiseksi. Pelin virtuaalitropiikin luoma immersio on aivan omaa luokkaansa.

4. Full Spectrum Warrior

THQ:n sotilassimu oli positiivisella tavalla erilainen näkemys joukkuetason tosiaikaisesta taktikoinnista. Todentuntu oli E3-demon perusteella suorastaan käsinkosketeltavaa.

5. Homeworld 2

Relicin avaruusstrategiajatko on jäämässä lähinnä grafiikkapäivitykseksi, mutta voi jummijammi että se näyttikin sitten namilta.

Tuukan TOP 5

1. Half Life 2

Messujen ylivoimaisesti kehutuin peli ei perustelujani kaipaa.

2. Full Spectrum Warrior

Xboxin sotilassimulaatiolle on vaikea keksiä valmista genreä, mikä on aina hyvän pelin merkki.

3. S.T.A.L.K.E.R: Oblivion Lost

Ukrainalaiset tekevät paitsi hyvännäköisen pelimoottorin sille myös kiinnostavan tuntuisen PC-räiskintäseikkailun.

4. Jak 2: Renegade

Humoristinen tasoloikkaseikkailu yhdistää luovasti räiskinnän ja ajoneuvoilla hurjastelun. Jak 2 voipi olla ensi jouluna koko perheen Vice City.

5. Viewtiful Joe

Messujen oudoin tekele on joko loistava tai pannukakku, keskinkertaiseksi peli tuntuu liian oudolta.

Lisää aiheesta