E3 '98

Täällä Hotlanta

Kuuma, kostea ja kiireinen. Siinä kolme sanaa, jotka parhaiten kuvaavat Atlantassa toukokuun lopussa järjestettyjä E3-messuja. Kolmipäiväiset messut keräsivät yli 40 000 kävijää 80 eri maasta, mutta luojan kiitos viimeistä kertaa Hotlantaan.

Atlanta, parin vuoden takainen olympiakaupunki, on Georgian osavaltiossa syvässä etelässä. Kaupungin downtown eli keskusta on täynnä hotelleja, toimistorakennuksia ja parkkitaloja, ja se on ruma. Atlanta on Yhdysvaltojen rikollisin kaupunki, joten ei mikään ihme, että montaa askelta ei ulkosalla viitsinyt ottaa.

E3 siirtyi pari vuotta sitten Atlantaan, koska Los Angelesin messuhalli ei enää riittänyt. Nyt alalta on häipynyt niin paljon "kokeilijoita": filmiyhtiöitä, puhelinyhtiöitä, internet-operaattoreita ja muita, jotka luulivat bisnestä helpoksi, että LA Convention Center riittää taas. Ensi vuonna kaikkien helpotukseksi messut siirtyvät takaisin LA:han, monille pelitaloille huomattavasti helpompien yhteyksien päähän.

Julkkikset

Toisin kuin LA:ssa, Atlantaan ei monta julkkista oltu saatu houkuteltua. Suurimman yleisön keräsi kenties ympäri kaupunkia mainostettu EA Sportsin sponsoroima nyrkkeilyottelu Sugar Ray Leonardin ja Oscar De La Hoyan välillä. Miehet ottelivat kaikki varusteet päällä Pleikkarin Knockout Kings '99:llä ja iloisesta ilmeestä päätellen Oscar De La Hoya voitti. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Kärsivällisimpiä odottajia olivat kaiketi ne, jotka kerääntyivät Foxin osastolle jo heti messujen auettua odottamaan iltapäivällä ilmestynyttä Gillian Andersonia aka Dana Scullya. Jono kiersi lopulta koko korttelin kokoisen Foxin osaston, ja kärsivällisimmät saivat palkakseen nimmarin. Lehtimiehet joutuivat tyytymään valokuvaukseen.

Sierra markkinoi tulevaa Babylon 5 -simulaattoriaan viereisillä CNN:n studioilla. Itse peli jäi pahasti Delennin eli Mira Furlanin, Garibaldin eli Jerry Doylen ja vielä täällä näkemättömän Tracy Scogginsin esittämän hahmon varjoon. Allekirjoittaneista naispuolinen jonotti nimmaria kohtuullisen ajan ja jäi valitettavasti muutaman minuutin päähän, kun työt kutsuivat. Kuvia sentään sain.

Lisäksi paikalla oli jokunen headbangeri, koripalloilija (ei NBA), golffari (ei Tiger Woods) ja Lara Croft. Lara keräsi yleisöä vähintään yhtä paljon kuin "oikeatkin" julkimot.

Liika on liikaa

E3:n yli tuhannesta pelistä jäi moni huomaamatta, varsinkin monet tuntemattomammista tekijöistä jäävät herkästi sivuun hulinassa. Messujen ärsyttävin asia, eli aivan tolkuton show-meininki, oli nimittäin kasvanut yli äyräiden. Tuntuu hullulta ajatella, että E3 on tarkoitettu pääasiassa seuraavan vuoden sisällä ilmestyvien pelien esittelyyn jakelufirmoille, pelikauppiaille ja siinä sivussa myös lehdistölle.

E3:ssa ei siis ole ensimmäistäkään oikeata pelaajaa, vaan ainoastaan alan ammattilaisia. Kaiken järjen mukaan messujen pitäisi olla hillitty tapahtuma, jossa ammattilaiset tekevät sopimuksia tulevaa vuotta varten ja pääsevät rauhassa tutustumaan peleihin ja juttelemaan pelien tekijöiden kanssa. Kaikki sellainen on kuitenkin tehty lähes mahdottomaksi, ilman mitään järkevää syytä.

E3 on kuin pahasti elämältä vieraantuneen pelifriikin kipeä mielikuvitus todeksi muuttuneena. Miljoonilla dollareilla rakennetut messuosastot ovat täynnä valtavia videoscreenejä, savua, lasereita, kymmeniä samaan aikaan täysillä soivia teknobiisejä sekä tietysti silikonilla pumpattuja "messubabeja", jotka eivät menisi viiden metrin päähän kenestäkään messuvieraasta, ellei siitä maksettaisi.

Piilossa

Päähallissa suurimman tilan veivät PlayStationin, Nintendon ja Segan osastot, kuten aina. PC-talot valloittivat sitten kokonaan toisen käytävän sekä molemmat hallin päät. Loppujen lopuksi osastoja ei hirvittävän paljon ollut.

Vaikka osastot olivat isoja ja niillä oli esillä huikean paljon uusia pelejä, tärkeimmät pelit esiteltiin "behind closed doors". Esimerkiksi koko Electronic Artsin osasto oli täynnä pieniä piilotettuja huoneita, joissa esiteltiin niin uutta Ultima Ascencionia kuin tämän vuoden NBA:takin. Kaikki se, mitä lehdistölle haluttiin näyttää, oli piilossa.

LucasArtsin osasto oli joko tosi piilossa tai sitten he eivät olleet lainkaan paikalla. Sen sijaan toinen ikuinen piilottelija Sierra eli nykyinen Cendant oli ensimmäistä kertaa avoimesti esillä isolla osastollaan, ja paikalla olivat niin Roberta Williams kuin Jane Jensenkin.

Virginin osaston yläkertaa vartioi aseistettu vartija, eikä sinne ollut asiaa ilman saattajaa.

Messias tulee

Shinyn sympaattinen Dave Perry on Messiah-pelissään kehittänyt uuden ohjelmointitekniikan, joka venyttää koneen tehon äärimmilleen. Tekniikka käy sellaisenaan mihin tahansa koneeseen PC:stä PlayStationiin ja Nintendoon ja on Perryn sanojen mukaan vallankumouksellinen.

"Real-Time Tessellation and Deformation (RT-DAT) tekee jokaisesta hahmosta mahdollisimman yksityiskohtaisen. Sen sijaan, että hahmot kävelevät kuin robotit ja korkeintaan nostavat jalat eteensä, ne voivat nyt vaikka tvistata", sanoo Perry ja tvistaa itse näytiksi. "RT-DAT skaalaa joka hahmon aina 80 polygonista jopa 8000 polygooniin vauhdissa, ilman että nopeus kärsii lainkaan. Se on sitäpaitsi fiksu ja osaa mukauttaa itsensä koneen tehoon", Perry jatkaa vakuuttavasti.

Itse peli on vanhaa tuttua hyvän ja pahan taistelua, mutta nyt pelaaja on pieni, vaippapöksyinen enkeli, joka vuorenvarmasti häviää joka taistelunsa. "Enkelinä ei kannata ryhtyä taistelemaan, siinä saa taatusti turpaansa. Mutta enkelinä voi pujahtaa minkä tahansa hahmon sisälle ja kontrolloida sitä", kertoo Perry ja näyttää, kuinka poliisi ravistelee ja raapii hartioitaan enkelin pujahtaessa selkäpuolelta sisään. "Kyseessä on siis oikeastaan strategiapeli. Sen sijaan, että alkaisit tapella keskellä poliiseja täynnä olevaa huonetta, pujahda johonkin poliisiin sisään ja kävele rauhassa huoneen läpi. Puhumattakaan siitä, että voit pakottaa poliisin vaikka hyppäämään ikkunasta tai polttamaan itsensä, kunhan vain itse pujahdat ennen kuolemista pois."

Messiah koostuu neljästä eri maailmasta eli tasosta, ja se on ilmestymässä loppuvuodesta.

Indy ratsastaa jälleen

Kaikkien kiihkeästi odottama Indiana Jones palaa ruutuihin pelissä Indiana Jones and the Infernal Machine. Jos Lara oli Indyn naispuolinen vastine, niin nyt on käymässä päinvastoin. Indy on nimittäin "3D action adventure".

On vuosi 1947 ja kylmä sota on juuri alkamassa. Venäjän hallitus on määrännyt joukkonsa etsimään Baabelin tornin raunioista ikivanhaa konetta, jolla on mahdollista avata legendaarinen ulottuvuuksien välinen portti. Käynnistyessään kone saisi koko läntisen maailman pois tasapainosta. Vain yksi mies voi estää kavalien ryssien aikeet.

"Indy ja Helvetinkone on äkkilähtö vanhojen Indy-pelien muotista", sanoo projektinjohtaja Hal Barwood. "Indiana Jones on tyypillinen action hero, joka sopii täydellisesti 3D-toimintaseikkailugenreen."

Indy juoksee kilpaa venäläisten kanssa ympäri maailmaa etsimässä koneesta puuttuvia osia. Tie kulkee muinaisesta Babyloniasta Kazakstanin kautta atsteekkien pyramideille Teotihaucaniin. Matkan varrella Indy tutkii temppeleitä, hautoja ja luolia, ratkaisee muutamia puzzleja ja tappelee. Ja tekee samaa myös ulkotiloissa.

Indy osaa heiluttaa ruoskaa, ryömiä, juosta, hyppiä, uida, leikkiä Tarzania ja kiivetä. Ruoskan lisäksi hänellä on käytössä pistooleita, kivääreitä, sinko, käsikranaatteja ja kasapanoksia.

Indiana Jones and the Infernal Machine ilmestyy loppuvuodesta ja siinä on myös moninpeli.

Luke uses the force

Force Commanderia ja Grim Fandangoa odotellessa voi listaan vielä liittää Star Wars Rogue Squadronin, jossa pääsee taistelemaan pahaa Imperiumia vastaan niin maasta-ilmaan-tehtävissä kuin avaruustaistelussakin. Luken pilotinpuvussa saa lentää X-, Y- ja A-Wingejä, sekä V-Wing-ilma- ja lumikiitureita. Siipimiehet ovat kultaakin kalliimpia: menetä yksi ja kohtalosi on sinetöity.

"Rogue Squadron jatkaa Star Wars -maailman toimintapelien sarjaa", sanoo tuottaja Joel Dreskin. "Ne (Ne?_nn), jotka pitivät Shadows of the Empirestä, pitävät tästä vielä enemmän. Otimme parhaat puolet Shadowsista, lisäsimme erikoisefektejä, tosiaikaisen valaistuksen, erilaisia kamerakulmia ja muuta", hän jatkaa.

Rogue Squadron sijoittuu elokuvien ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan ja Imperiumin vastaiskun väliseen aikaan. Luke Skywalker on perustanut 12 parhaan kapinallislentäjän joukon, joka saa kaikkein vaikeimmat ja vaarallisimmat tehtävät. Pelaaja lentää Lukena.

Peli on ilmestymässä syksyn mittaan PC:lle ja Nintendo 64:lle.

Kolmas kerta

Westwoodin kiihkeästi odotettu Tiberian Sun keräsi ympärilleen taajan joukon. Dune 2000 oli esillä vain yläkerrassa, ja Lands of Lore III oli kaunis. Dune 2000 ei muuten ole uusi peli vaan nykyaikaistettu, moninpelillä varustettu vanha ihana Dune 2.

Lands of Lore kolmosessa Westwood haluaa tapansa mukaan kertoa hyvän tarinan. "Hyvä tarina antaa raamit kaikelle, mitä pelaaja tekee. Hyvä pelattavuus ja mahtava grafiikka antavat syyn pelata, mutta se, miksi se viimeinenkin hirviö on tapettava, riippuu tarinankerronnan tasosta", sanoo pelin tuottaja, Westwoodin toinen perustaja Louis Castle.

"Avain loistavaan pelikokemukseen on yksityiskohdissa. Kaupungit eivät voi olla autioita. Eläimet eivät aina voi olla vihamielisiä ja hyökätä kimppuusi, eivätkä oikeat ihmiset vietä päiviään hakaten vastaantulijoita", hän jatkaa.

Lands of Lore III on paluu perinteisempään roolipelaamiseen. Pelaaja saa valita, mihin hän erikoistuu: velhot, clericit, taistelijat ja varkaat muodostavat jokainen oman kiltansa. Joka killasta saa myös mukaansa kaverin, joka auttaa tehtävissä.

Lands of Lore III on ilmestymässä loppuvuodesta.

Elämää suurempi

Tapansa mukaan Electronic Arts ei ollut E3:ssa pelleilemässä, vaan heidän osastonsa oli kolmen konsolijätin jälkeen ylivoimaisesti suurin ja lehdistö palkitsi sen myös messujen parhaana osastona.

EA:n näkyvin ja odotetuin peli on varmasti Ultima: Ascension, jota Richard Garriot aka Lord British esitteli. Ascensionista enemmän myöhemmin, mutta ensituntuma oli, että se voi olla hyvä toimintaroolipeli, muttei varmasti sitä mitä useimmat Ultima-fanit odottavat.

Lähes yhtä kovasti odotettu oli toisen legendaarisen suunnittelijan seuraava peli. Sid Meier's Alpha Centauri perustuu selvästi Civilization 2:een, mutta pelkän rakentamisen ja sotimisen lisäksi se tekee jotain mitä peleissä ei yleensä nähdä. Ympäristöystävällisyys on nimittäin tärkeä osa Alpha Centauria ja ns. Gaia-teoria, jossa planeetta on valtava elävä organismi, saattaa tulla pelaajalle hyvinkin tutuksi.

Jane's esitteli mielenkiintoisen uuden lentosimujen sarjan. Nimikkeellä World Air Power julkaistaan lentosimuja, jotka keskittyvät kerralla vain yhden maan ilmavoimien esittelyyn. Ensimmäisenä vuorossa on Israelin ilmavoimat. World Air Power ei tule olemaan mikään äärirealistinen sarja, vaan sijoittuu jonnekin kevyiden räiskintäsimujen ja vähän vakavampien välimaastoon.

Muista EA:n peleistä lupaavimpia olivat pitkään viivästynyt Sim City 3000, joka on hylännyt aikaisemmin luvatun täysin kolmiulotteisen systeemin ja näyttää nyt paljon enemmän aikaisemmilta osilta. Prax War on 3D Realmsilta eronneiden ja oman Rebel Boat Rocker tiimin perustaneen porukan näkemys seuraavan sukupolven "Quake-kloonista". Huomio siinä kiinnittyi erityisen hyvin tehtyihin ulkomaastoihin. Paljon innovatiivisempi saman genren peli sen sijaan oli Jurassic Parkin maisemiin sijoittuva Trespasser. Periaatteessa Quakelta näyttävässä pelissä lähes kaikki pelissä näkyvä oli käpisteltävissä ja varsinkin se, miten eri puolelle vihollisten kehoa osuvat laukaukset vaikuttivat, antavat odottaa tavallista fiksumpaa "Quake-kloonia".

Erittäin kaunis Need for Speed 3 nimettiin messujen parhaaksi ajopeliksi. Bullfrog esitteli lähinnä vanhojen hittiensä uudelleen lämmityksiä. Täysin alkutekijöissä oleva Dungeon Keeper 2 vaikutti lähinnä siltä mitä Dungeon Keeperin piti olla ja Populous: In the Beginning oli nimen vaihdoksesta huolimatta aivan yhtä lähellä valmistumista kuin ties kuinka monilla aikaisemmilla messuilla.

Suurten joukossa

Activision on noussut ilmeisen pysyvästi suurten pelitalojen joukkoon. Useimpien muiden muassa se kuitenkin tyytyi lämmittelemään viime vuoden hittejä.

Quake-kloonien tulva ei ota hellittääkseen. Yksi muikeimmista on Ritualin pian valmistuva Sin, jossa säväyttivät tavallista munakkaammat aseet ja fiksut ihmismäiset viholliset. Quake 2:n pohjalta rakennettu, mutta Tomb Raiderilta näyttävä Heretic 2 jatkaa Ravenin keskiaikaista linjaa ja keräsi paljon kehuja lajityypin lupaavimpana. Kauempana julkaisua on Indiana Jonesilta maistuva Beneath, jossa mennään jatkuvasti syvemmälle.

Activisionin kaksi suurimmin esillä ollutta peliä käyttävät molemmat samaa uutta grafiikkaengineä, mutta molemmat ovat viime vuoden hittien lämmittelyitä. Nuivan vastaanoton saaneen Heavy Gearin jatko-osa näytti entistä paljon kauniimmalta, mutta tuntui muuten edelleen varsin ilmeettömältä mech-sodalta. Interstate '82:n esittelijät olivat sonnustautuneet harvinaisen korneihin kuteisiin ja olivat maanisen innostuneita näyttämään aikaansaannoksiaan. Peli oli vielä siinä vaiheessa, ettei siitä ollut näyttää muuta kuin pari kaunista hotrodia ja upeaa grafiikkaa.

Rauhallisen sotaisa MicroProse

Ilmeisesti viime vuoden päätös pysyä messuhulinan ulkopuolella omassa mukavassa sviitissä toimi MicroProsella, koska heidän osastollaan oli mukava lepuuttaa aistejaan ja tutustua peleihin rauhassa. MicroProsen linja oli tällä kertaa varsin militantti. Tarjolla oli pääasiassa strategiaa ja simulaattoreita.

Kevyemmän kaliiberin simuosastoon kuului Top Gun: Hornet's Nest, jossa edellisen osan F-14 Tomcatin sijaan ohjataan F/A-18 Hornetia leffahenkisillä machovideoilla ryyditettynä. Aivan Hornetien vieressä esiteltiin Gunship 3:a, joka näytti aivan M1 Tank Platoon 2:ta. Syy yhdennäköisyyteen selvisi kysymällä. Gunship 3 tulee nimittäin olemaan yhteensopiva Tank Platoon 2:n kanssa, mahdollistaen moninpelin tankkien ja koptereiden välillä.

Tulevaisuuden sodankäynti oli toinen selvä teema MicroProsella. Mechwarrior 3 oli käynyt läpi kauneusleikkauksen uuden 3D-enginen avulla ja se on vielä todella kaukana julkaisusta. Starship Troopers sen sijaan on lähempänä ilmestymistä ja se ei muistuta juuri lainkaan leffaa, vaan on pikemminkin kuin Microsoftin Outwars mech-pukuineen ja le

ntoreppuineen.

X-Com: Alliance sekoittaa taktisen joukkuetaistelun Unrealin 3D-engineen. Tällä kertaa ei taistella maassa, vaan X-Comin sotilaat valloittavat alieneiden aluksia, missä kaikki taistelut tapahtuvat. Kieltämättä harmaiden sectoidien liiskaaminen kolmedeenä tuntui lystiltä, mutta moni tuntui olevan sitä mieltä, että nyt X-Com on viety liian pitkälle, eikä siitä pitäisi tehdä silkkaa räiskintää. Aika näyttää onko X-Com: Alliancessa sitä taktiivisuutta mitä tekijät lupailevat.

Kuninkaiden aika

Pelimaailma tuntuu olevan entistä vankempi askel kohti maailman rikkaimman Billin maailmanvalloitusta. Age of Empires nosti Microsoftin kertaheitolla pelijulkaisijoiden raskaaseen sarjaan, joten ei liene yllätys että Age of Empires: The Age of Kingsiin satsataan paljon. Samasta syystä sen aikataulua on venytetty reippaasti.

Messuvilkaisun perusteella ei voi sanoa minkä verran ensimmäistä osaa riivannutta tekoälyttömyyttä on korjattu, mutta mittakaava ja pelin käsittämä ajanjakso ovat kasvaneet. Peli alkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi ja jatkuu ajallisesti aina ruudin ja tuliaseiden keksimiseen asti. Rakennukset ovat nyt oikeassa suhteessa verrattuna ihmisiin ja varsinkin erilaiset linnat tuntuivat mielenkiintoisilta. Niillä oli myös strategista merkitystä puolustustaisteluissa ja piirityksissä.

Upeaa katapulttien moukarointia seuratessa oli pakko kysyä, voiko piirittäjien päälle kaataa kiehuvaa öljyä. Vastaus oli että pystyy ja että jousimiehiä voi sijoitella torneihin ja sotilaat voi pistää erilaisiin muodostelmiin, joissa ne myös taistelussa pysyvät. Hyviä uudistuksia kaikki ja Age of Empires 2 saattaa hyvinkin olla paljon edeltäjäänsä fiksumpi peli.

Matalalla profiililla

Mindscape jatkaa tutuilla linjoilla tehden uusia versioita ennestään tuttuihin sarjoihin. Fighting Steel on kuin Great Naval Battles -sarja, mutta tietysti modernilla grafiikalla kuorrutettuna. Valtavien tykkitornien laukaukset kohti horisonttia ja valtavien taistelulaivojen seilaaminen oli majesteetillista katsottavaa, varsinkin kun laivojen ohjaus oli tehty varsin selkeäksi, mutta silti monipuoliseksi.

Warhammer 40000 ei ole ollut Mindscapelle varmaankaan sellainen kultakaivos kuin voisi olettaa, sillä tähän asti aiheesta tehtyjen pelin laatu on heitellyt aivan liikaa. Chaos Gatessa pelaaja ohjaa vajaata tusinaa mariineja taktisesti. Peliä ovat tekemässä samat porukat kuin Soldiers at Waria ja vuoropohjainen systeemi näyttääkin siistiä grafiikkaa lukuunottamatta tutulta. Peli tuntui kovasti X-Comin tapaiselta, tosin Warhammer 40000:n maailma ultramachoine sotilaineen on sopivasti rujompi.

Panzer General 2:n pelirunkoa hyödynnetään seuraavaksi People's Generalissa, jossa lähitulevaisuus tuo tullessaan Kiinan ja Venäjän yhteenoton itäisen Siperian hallinnasta. Yhdysvallat on tietysti mukana maailmanpoliisina, sillä eihän peli muuten jenkeissä menisi kaupaksi. Tarjolla on tervettä proletariaatin uhoa ensi vuosisadan alun oletetulla aseistuksella.

Flanker 2.0 säväytti vuosi sitten edistyksellisellä grafiikalla, joka kuitenkin myöhemmin osoittautui hieman huijaukseksi, kun peliä pyörittikin raskaamman luokan grafiikkatyöasema. Tällä kertaa Flanker 2.0 pääasiassa keskittyi kaatuilemaan. Saa nähdä lentääkö idän ihme vuoden kuluttua vakaammin.

Die, die, die

Helsinkiläinen Remedy esitteli Max Paynea GODin osastolla ja sai valtavasti huomiota. Samuli Syvähuoko oli tyytyväinen, kun internet-lehti OGR oli nostanut Max Paynen peräti messujuttunsa pääuutiseksi.

G.O.Dia levittää tästä lähtien Euroopassa Take 2, sopimus tehtiin messuilla. G.O.D:n porukassa ovat mukana Remedyn lisäksi muun muassa 3D Realms, Epic Megagames, Ritual ja monta muuta taitavaksi tiedettyä tiimiä. Varsinkin Remedyn Max Payne tuntui olevan yksi messujen kuumimmista puheenaiheista, vaikka siitä ei ollut näytillä kuin videopätkä.

Heroes of Might & Magicista tuttu Pop Top Software on tekemässä uutta versiota Sid Meierin Railroad Tycoonista. Täysin kolmiulotteinen ja vapaasti pyöriteltävä grafiikka näytti upealta ja paino tuntui entistä enemmän olevan puhtaalla liiketoiminnalla osakekauppoineen. Saa nähdä osaako Pop Top säilyttää Sid Meierin tavaramerkiksi muodostuneen kyvyn tehdä helposti opittavia pelejä vaikeista aiheista.

Vähemmän positiivista vibaa aiheutti Take 2:n levittämä Space Bunnies Must Die. Sen mainoksia tuntui hyppivän silmiin siirsipä katseensa mihin tahansa ja sen mainostus konkretisoi kaiken sen mikä E3:ssa on mennyt pieleen: päällekäyvää musiikkia, ilmapäisia tanssityttöjä ja aggressiivista mainontaa. Itse peli näytti jäätelöväriseltä versiolta Tomb Raiderista.

Luvassa potkureiden pärinää

Simulaattorikuskit pääsevät vihdoin palaamaan ilmasodan kulta-aikaan. Tokan maailmansodan lentosimuista on ollut huutava pula, mutta nyt niitä on tulossa kaikilta tärkeämmiltä simujen tekijöiltä. Mikä parasta luvassa on kautta linjan vähintään kohtalaista realismia ja huippuyksityiskohtaista grafiikkaa ja kaikki tuntuvat keskittyvän nimenomaan ilmasotaan Euroopassa.

Jane'sin Fighter Legends: Europe 1944 keskittyy vuoden 1944 ilmataisteluihin Ardennien yläpuolella. Sen vahvuuksia tuntuivat olevan harvinaisen fiksulta vaikuttava virtuaaliohjaamo ja hienot aseiden sekä vaurioiden efektit. Vaikka tekijöinä on sama porukka kuin US Navy Fightersissa ja ATF:ssä, niin lentomallit ja realismi eivät ole kuitenkaan aivan pellelinjaa.

Ne, jotka ovat pitäneet Flight Simulator -sarjaa tylsänä koska niissä ei voi ampua, joutuvat vihdoin hiljentymään. Microsoft Combat Flight Simulator käyttää sekä grafiikan että lentomallien tarkkuuden osalta Flight Simulator 98:n runkoa. Sen lisäksi se on yksi neljästä suuresta tulevasta toisen maailman lentosimusta. Maastografiikka säväytti muistuttaen ilmakuvia, mutta itse lennettävyys ja realismi eivät oikein vakuuttaneet.

Parhaiten pääsi yllättämään MicroProsen ikuisuusprojekti European Air War. Sitä on nähty jo useilla messuilla, mutta se oli kehittynyt huimasti sitten viime kerran. Focke Wulfien hyökkäys kohti valtaisaa B-17-pommareiden muodostelmaa keskellä todella aidon näköistä ilmatorjuntatulta oli sellaista herkkua, jota ei meinaa millään jaksaa odottaa. Kerrankin ilmasota näytti siltä, mitä vanhojen dokumenttien pohjalta sen luulisi olevan.

Kaizun Top-5

Outcast

Alpha Centauri

European Air War

Max Payne

Railroad Tycoon 2

Tuijan Top 5

Dave Perry, Shiny

Niclas Nordlander, EA

Richard Garriott, Origin

Jason Dutton, MicroProse

Sarah Ricchiuti, Activision

Lisää aiheesta