Beyond Good and Evil tunnetaan yhtenä pelihistorian parhaista peleistä, jota juuri kukaan ei ostanut. Sen kakkososa taas on yksi pelihistorian odotetuimmista vaporwareista eli tuote, joka julkistetaan, mutta ei julkaista koskaan.
Ubisoft antoi E3:ssa taas uutta toivoa peliä odottaville trailerilla, jossa ei ole pelikuvaa sekuntiakaan.
Tarina on itse asiassa esiosa, joka sijoittuu aikaan ennen ykkösosan päähenkilön Jaden syntymää. Trailerissa vilahtavat tarinan päähenkilöt Knox-apina ja Shani. Ilkikurinen Knox on avaruusapinaksi kehitetty hybridi eli ihmisen ja eläimen sekoitus, jonka tehtävänä on tehdä maailmassa työt, jotka eivät ihmisille kelpaa.
Nähdyn perusteella pelimaailmassa yhdistyvät scifinäkymät muinaisiin temppeleihin. Trailerin loppu vähän vinkkaa avaruuspeliä, jossa päästään seikkailemaan myös muille planeetoille.
Lupaus seikkailusta ja vapaudesta on vahva, mutta käytännössä pelistä ei tiedetä yhtään mitään. Pelisuunnittelija Michel Ancel avaa vähän peliä trailerin kommenttiraidalla.