Echochrome on nerokas peli, nerokkain sitten Portalin. Se on kirjaimellisesti silmänkääntötemppu, sillä pelissä ei tehdä muuta kuin käännetä kuvakulmaa. Se, mikä näyttää todelta, on totta ja sitä, mitä ei näe, ei ole olemassa. Siis mitä?
Uudenlaisen puzzle-pelin perusosaset ovat yksinkertaiset. Pelkistetty pelihahmo kävelee yksinkertaisten geometristen muotojen päällä. Kun reuna tulee vastaan, kääntyy hahmo takaisin. Reitillä on mustia ja valkoisia reikiä. Mustista putoaa läpi ja valkoiset ovat hyppyreitä.
Tavoitteena on ohjata hahmo kinkkisiin paikkoihin sijoitettujen mustien hahmojen, kaikujen, luo. Keinot rajoittuvat kuvakulman kääntämiseen sekä seis- ja mars-komentoihin. Ne kuitenkin riittävät, kun luonnonlait väännetään uusiksi.
Echochrome leikittelee kaksi- ja kolmiulotteisuuden ristiriidalla. Irralliset kenttäpalikat ovat eri etäisyydellä katsojasta, mutta kun kuvakulmaa kääntää siten, että elementit näyttävät kohtaavan, tulee illuusiosta totta ja hahmo kävelee elementiltä toiselle. Kävely-yhteys syntyy myös silloin, kun elementti peittää esteen. Kun ukkeli putoaa tai hypähtää, käsitellään ilmalentoa kaksiulotteisena, eli mikä ruudulla on ala- tai yläpuolella, on ilmalennon kohde, vaikka kolmiulotteisessa pelimaailmassa alla olisi pelkkää tyhjää.
Echochrome on todellinen aivolohkojen nyrjäyttäjä, jossa joutuu ajattelemaan aivan uudella tavalla. Käytännössä pelaaminen on kameran kääntelyä kokeilumielessä ja ahaa-elämyksen toivossa. Kiirettä ei ole, ellei valitse aikarajoitettua pelimoodia. Ainoa, mitä voi kritisoida on se, että peli kääntyy helposti yritykseksi ja erehdykseksi, kun elementit eivät aivan kohtaa tai hypyn liikerataa ei selkeästi hahmota. Mokan jälkeen kenttää ei kuitenkaan joudu aloittamaan alusta, vaan yleensä jatkopaikka on lähellä. Ulkokuori tukee erikoista tunnelmaa. Kaikki on yksinkertaista mustavalkoista viivagrafiikkaa. Taustamusiikki on unenomaiseen tunnelmaan loistavasti sopivaa kamarimusiikkia. Kenttiä on 56 ja niitä voi itse rakentaa lisää.
92
