Kauhu kiinnostaa aina, paitsi silloin, kun on ainoa elävä ihminen ruumiiden ja hirviöiden täyttämässä kylässä. Onneksi Psygnosiksen Ecstaticassa toimintaa seurataan ruudun turvalliselta puolelta.
Alone in The Darkin klooneja on saanut odotella yllättävän kauan, mutta vihdoin ensimmäinen häpeämätön kopio on täällä. Ecstatica lupaa olla kaikkea mitä esikuvansakin, ja tietysti vielä vähän enemmän, eli tyylilajina on vektorianimoitu toimintaseikkailu.
Rotkon tuolla puolen
Vuorten välissä kiemurteleva sola kaikuu lähestyvän hevosen askelista. Pian esiin nelistää tumma ori kantaen selässään väsynyttä seikkailijaa. Kulkija saapuu rotkon reunalla sijaitsevan kylän portille ja päättää ottaa hörpyt leilistään. Pahus, tyhjä! Onneksi vieressä on kylä, ja kylässä kapakka.
Kylässä kaikki ei kuitenkaan näytä olevan kunnossa: tavernan ovi roikkuu hajonneena saranoidensa varassa eikä ihmisistä näy jälkeäkään. Astuessaan läheisestä oviaukosta sankari näkee kauhukseen ihmissuden raatelevan lattialla voihkivaa kyläläistä. Järkyttyneenä matkamies yrittää palata hevoselleen, mutta rotkon yli johtava silta sortuu ja estää paon pahan riivaamasta kylästä.
Sankarille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin etsiä ja tuhota kylää riivaava paha, tai muuten hänkin on tuomittu pimeyteen kylän asukkaiden seuraksi.
Tapa tai kuole
Ecstatica pyrkii samaan kauhutunnelmaan kuin esikuvansa Alone in the Dark, mutta tehokeinona ei niinkään käytetä kiehtovaa juonta tai vanhoja myyttejä, vaan verta ja väkivaltaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kulkiessaan halki kylän sankari törmää muun muassa hirtettyyn pappiin, seivästettyihin ruumiisiin ja pää alaspäin ristiinnaulittuun onnettomaan sieluun. Ei siis ole mikään ihme, että paketin kyljessä on K-18-varoitus.
Taistelua on mukana alusta lähtien runsaasti, mutta alun ruikkuaseistuksella on turha edes haaveilla tappavansa vastaan vyöryviä minotauruksia tai pieniä lohikäärmeitä. Tällöin onkin viisainta ottaa jalat alleen ja luikkia piiloon, vaikka lähimpään kaappiin tai tyhjään viinitynnyriin. Kunnon miekallakaan tappelua ei voi ainakaan helpoksi haukkua, sillä pahimmat vastustajat ovat nopeita ja uskomattoman kestäviä. Ärsyttävänä piirteenä mukana on joitakin satunnaisesti ilmestyviä mömmöjä. Vastustajista löytyy hirviöiden lisäksi myös riemastuttavia erikoistapauksia, kuten portaita vartioiva piereskelevä ja viiniä naukkaileva karhu.
Kuoleman pantomiimi
Taiteellisesti Ecstatica on kaunista katseltava. Sankarin liikkuessa kuvakulmat vaihtelevat kuten elokuvissa ikään, tosin joissain tapauksissa ne vaikeuttavat peliä vaihtumalla juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan. Lopputulos on kuitenkin erinomainen ja tuo peliin sekä elävyyttä että liikkuvuutta. Suoraan rompulta pelattaessa runsas kuvien latailu korostaa CD:n vielä suhteellisen hidasta hakuaikaa aiheuttaen ajoittain peliin lyhyitä katkoksia, muuten peli toimii kiitettävästi CD:ltä ja antaa jopa mahdollisuuden neljään eri asennusvaihtoehtoon.
Parasta antia Ecstaticassa ovat ehdottomasti sen runsaat hahmoanimaatiot. Kaikki pelissä liikkuvat yksilöt on animoitu uskomattomalla tarkkuudella aina hirviöiden silmiä myöden. Esimerkiksi kirjaa lukiessaan sankari oikoo realistisesti väsyneitä jalkojaan tai hieroo niskaansa, hirviöt viittovat jutellessaan käsillään ja kohauttelevat olkiaan, ja kun sankari pukeutuu raskaaseen panssariin, hän raahautuu eteenpäin vaikean oloisesti ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lyhyesti ilmaistuna Ecstatican hahmot vaikuttavat todella eläviltä. Hahmot eivät myöskään ole kulmikkaita kuten Alone in The Darkien elävät, vaan kauniin pyöreitä juuri oikean oloisesti.
Animaatioiden taustalla kaikuva musiikki on melko huomaamatonta muutamaa posiitiivista poikkeusta lukuun ottamatta. Musiikki myös reagoi kuvan tapahtumiin kasvaen jännittävämmäksi aina tarpeen tullen. Tehosteita on runsaasti ja ne tuovatkin peliin elämää aivan omalla tavallaan. Kaikki jutustelu kuuluu puhuttuna, mutta tekstin saa halutessaan esiin lässytystä tukemaan. Tämä onkin ajoittain tarpeen, sillä puhe on joskus melko epäselvästi mumistua. Muun puheen yläpuolelle kohoaa loppudemonin sivistyneen hienostunut jutustelu, joka on näytelty suorastaan kutkuttavan taidokkaasti.
Juokse ja kuole
Sankarin liikkuminen Tirichin raunioituneessa kylässä hoituu kokonaan näppäimistöllä, ja hiirtä tarvitaankin ainoastaan pelin tallentamiseen ja optioiden valintaan. Pelkkään näppikseen nojaaminen saattaa tuntua huonolta ja vanhanaikaiselta, mutta toimii käytännössä kiitettävästi. Hyvänä ideana funktionäppäimistä voi valita hahmon liikenopeuden aina hitaasta hiipimisestä nopeaan juoksuun, mikä on toimivampi ratkaisu kuin kävelynapin tuplapainallus esikuvansa tapaan.
Liikkumisessa on kuitenkin yksi ärsyttävä piirre: kiirehtiessään eteenpäin sankari ei voi korjata liikkeensä suuntaa lennossa, vaan joutuu aina kääntyäkseen pysähtymään. Tämä on erityisen ärsyttävää ison ihmissuden huohottaessa niskaan, jolloin pienikin pysähdys on liikaa.
Useimmista seikkailuista poiketen Ecstatican sankarilla ei ole minkäänlaista inventaariota, vaan hän kantaa kaikki tavaransa käsissään. Näin pelaajalla voi olla yhtä aikaa mukanaan vain kaksi esinettä, joista toinen yleensä on ase. Tämän takia pelaaja joutuu koko ajan muistelemaan, missä mikäkin esine on varastoituna.
Esineitä ei voi suoraan käyttää (paitsi mätkiä vastaantulijoita), mutta viemällä oikea esine oikeaan paikkaan sitä käytetään automaattisesti. Vinkkejä tiettyjen esineiden käyttöpaikoista ei käytännössä jaeta ollenkaan, joten ärsyttävästi pelaaja joutuu harhailemaan ympäriinsä eri esineiden kanssa, ja useimmiten se oikea paikka löytyy vahingossa.
Vain muutaman päivän tähden
Ongelmat siis ovat esineen rahtausta oikeisiin paikkoihin, mutta mukana on joitakin kiehtoviakin ideoita, sankari joutuu esimerkiksi muuttumaan näädäksi päästäkseen ahtaisiin tiloihin. Toinen ongelma on pelin pituus. Itse huomasin tuijottavani lopputekstejä jo toisen pelipäivän jälkeen, mikä on aivan liian pian.
Eipä silti: vaikka ongelmien ratkaisu onkin lähinnä sitkeydestä ja tuurista kiinni, on Ecstatica silti viihdyttävä koko lyhyen kestonsa ajan. Peliä voisi kuvata eräänlaiseksi tajunnanvirtaelokuvaksi, jossa sankari harhailee paikasta toiseen ilman näkyvää päämäärää. Ecstatica tarjoaa kelvollista viihdettä muutamaksi päiväksi, mutta parempaankin olisi pystytty.
80
