Eggo Mania (Gamecube) – Lillerilalleri muurille kiipesi

Pelisuunnittelijat ovat selvästi eläneet Tetris-huumaa Eggo Manian syntyhetkillä. Mahtaneeko munanmuotoisten pikkuveikkojen mukaan ottaminen kertoa mieltymyksestä myös munaruokiin, mene ja tiedä.

Eggo Maniassa taivaalta putoaa eri muotoisia palikoita. Ne pitää kiepauttaa oikeaan asentoon ja läjäyttää sopivaan kohtaan muurin täytteeksi.

Tetriksestä poiketen tavoitteena on rakentaa eikä pitää matalana. Rakennustöitä häiritsee nousuvesi, jota ei saa päästää peittämään tornintekelettä. Torni on lisäksi rakennettava jotakuinkin aukottomaksi, sillä runsaat reiät seinärakenteissa romahduttavat sen. Kyllin korkean tornin huipulta yltää ponkaisemaan kuumailmapallon kyytiin, ja kenttä on sillä selvä.

Paniikin iskiessä muuriin tuppaa jäämään ikäviä aukkoja, mutta Eggo Mania on suopea peli. Aukot pystyy täyttämään oikean kokoisilla palikoilla jälkikäteenkin, eikä muutama virhe merkitse välitöntä tornituhoa.

Kepeys näkyy grafiikassa, sillä Eggo Mania on maalattu puhtain, iloisin värein ja sitä on miellyttävä katsella. Yksinkertainen peli ei kaipaa krumeluureja ja realismia, vaan ötökkämäiset munat sopivat mukaan mainiosti. Musiikki on hilpeää rallatusta ja pimputusta, johon ei kyllästy.

Tyyris Tyllerö muurilta putosi

Pääpelissä pelaaja pinoaa joko tietokonemunaa tai kaveria vastaan torneja. Alkupalaksi tarjoillaan löysä kahdeksankenttäinen kahden minuutin muna, jonka pelaa läpi ongelmitta ensimmäisellä yrittämällä. Kovaksi keitettyjä vaihtoehtoja on kolme ja kussakin pääsee pelaamaan läpi kahdeksan kenttää. Jos pääsee, sillä helppo on juuri sitä ja vaikea lähinnä mahdotonta. Lisäksi keskivaikeassa kenttäryppäässä neloskenttä aiheuttaa käsittämättömiä hankaluuksia. Kolme ensimmäistä kenttää läpäisee joka kerta, mutta nelosen häviää toistuvasti vähintään hiuskarvan verran.

Vaihtoehtoiset pelitavat ovat variaatioita samasta teemasta, ja niiden parissa verryttelee hetken aikaa ihan mielellään. Kotvan kuluttua mieli tekee jälleen palata pääpelin kimppuun, sitä juuttaan neljättä kenttää kurittamaan.

Kaksinpelissä ei ole mitään uutta verrattuna tietokoneen kanssa huvitteluun. Typerästi pistetilanne ei tallennu minnekään eikä kone seuraa kaverista saatuja voittoja ja tappioita.

Sota ja rauha

Tetris aiheutti aikoinaan ennen kokemattoman hingun tiputella palikoita, eikä Eggo Mania jää kauas. Sulkiessaan silmät illalla voi jälleen nähdä lampaiden laskemisen sijasta palikkasateen. Ihanan nostalgista!

Suhde peliin muuttuu pelituntien karttuessa. Aluksi homma oli kevyttä ja kivaa hupia, pientä välipalaa, ehkä semmoiset 70 pistettä. Muutaman tunnin kuluttua otsa alkoi rypistyä ja kevyt kenttärupattelu pelin lomassa jäi sikseen. Neloskenttä näytti todellisen luonteensa ja alkoi sekä ärsyttää että nostattaa tiukkaa pelihinkua.

Arvostelupisteet nousivat samalla kohisten. Kahdeksankymmentäviisi, vähintään. Kun neloskenttä ilkkuu edelleen voittamattomana liki kaksi viikkoa, alkaa kovaksi keitetty muna maistua jo vähän elähtäneeltä ja mielikin alkaa mustua. Viha-rakkaus-suhde alkaa kallistua vihan puolelle.

Eggo Mania herättää ristiriitaisia tunteita. Sitä on toisaalta ihana ja toisaalta kamala pelata. Tornin rakentaminen on mukavaa, mutta pelattavuus kärsii pahasti viimeistelemättömän vaikeustason takia. Toisaalta suurin osa pelihingusta aiheutuu juuri armottomasta vastuksesta. Lisäksi kaksinpelaamisen yllätyksettömyys on selkeä virhe tekijöiltä, sillä nyt parhaimmaksi vastukseksi nousee se neloskenttä, eikä se ole yksiselitteisen ihana kokemus.

Taidanpa silti lähteä jälleen kokeilemaan josko viimeinkin...

75