Ehrgeiz (PSone) – Seikkailevat soturit

Squaresoftin saksalaisittain nimetty Ehrgeiz saapui lopulta Eurooppaan. Pelissä seikkailevat Final Fantasy -sarjasta tutut hahmot.

Mätkintägenreä edistämään pyrkinyt Ehrgeiz (suomeksi kunnianhimo) julkaistiin Japanissa kolikkopelinä jo pari vuotta sitten. Siihen aikaan sen monitasoiset taisteluareenat ja ottelijoiden täysin vapaa liikkuminen oli jotain todella uutta. Nyt se vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin hiljattain julkaistu Destrega.

Ehrgeizin kentät ovat kompakteja ja taistelut ratkaistaan useimmiten käsirysyssä, Destregassa lähinnä viskotaan aseita tai loitsitaan turvallisen matkan päästä. Toki useimmat Ehrgeizin soturitkin sinkoavat jos jonkinlaista magiaa, heittotähtiä sekä muuta rojua vihollisiaan kohti.

Kamppailijoiden tavoite on voittaa ikivanha taikamiekka, joka tekee käyttäjästään lähes jumalan. Asetta metsästetään mättämällä kumoon kaikki muut samaa yrittävät yltiöpäät. Kun yksitoista vastustajaa on kedossa, hyökätään hurjan skorpionihäntäisen pedon kimppuun. Sitä ei päihitetä pelkästään hakkaamalla, vaan areenalla on kaksi lasilaatikkoa. Niiden sisältä paljastuvat miekat pitää iskeä pedon sydämeen, jotta hirviö kuolee ja vapauttaa mahtimiekan.

Materiamiekan metsästäjät

Noin kolmannes seitsämästätoista osanottajasta on tuttuja Final Fantasy seiskasta. Sankareista on mukana Cloud, Tifa, Yuffie ja Vincent Valentine. Epämääräisempää sakkia edustavat Zack ja Sephiroth. Muu poppoo on hiukan kuivakkaa, mutta pahimmat kliseet kuten parrakkaat papparaiset ja povekkaat blondit on sentään kierretty kaukaa. Ottelijoiden tasaeroja olisi voinut hioa hieman paremmiksi, sillä susimainen Django on osaavissa käsissä turhan ylivoimainen.

Kontrollit oppii nopeasti. Ristiohjaimella tai analogitatilla taistelija ravaa osoitettuun suuntaan. Kamppailijat voivat myös liikkua naama tiukasti vastustajaa kohden, mutta tällöin askeltaminen on hitaampaa. Hyppyjä tarvitaan väistämiseen ja areenan eri tasoilla loikkimiseen.

Hyökkäyksille on varattu kolme näppäintä. Yksi niistä aktivoi ottelijan erikoisiskun, jonka käyttö kuluttaa erityistä voimapalkkia. Isku voi olla maaginen tulipallo, pistoolin laukaus tai raivoisa ryntäys. Kahdesta muusta napista lähtee lyöntejä, potkuja ja näiden yhdistelmiä. Liikkeet vaihtelevat sen mukaan, tehdäänkö ne paikaltaan vai vauhdista. Combot ovat helppoja, mutta niitä on aika vähän. Onneksi tappelupukarien liikevalikoimat eroavat toisistaan riittävästi.

Ylävartaloon suuntautuvat iskut torjutaan automaattisesti, jos ottelija seisoo hievahtamatta paikallaan. Matalat potkut ja syöksyt otetaan vastaan torjuntanäppäin pohjassa. Kumpikaan kikka ei auta, jos hyökkäys tulee takaapäin. Väistö on useimmiten paras ratkaisu, sillä erikoisiskuja ei voi torjua. Vastustajan iskuja voi myös yrittää napata kiinni, mutta se vaatii tarkkaa ajoitusta. Kiinnioton jälkeen voi tehdä vastaiskun tai heiton. Kontrollit toimivat sujuvasti, eli olennaisin on kunnossa.

Katakombien koluajat

Questissä eroaa täysin tavallisemmasta arcade-vaihtoehdosta, eikä sillä ole juuri mitään tekemistä mätkinnän kanssa. Questissa toikkaroivat kovanyrkkinen arkeologi Koji Matsuda ja hänen nätti avustajansa Clair Andrews. Molemmat saa bonuksina mukaan arcadetaisteluihin.

Vihollisia voi olla kimpussa useampia kerrallaan ja niitä mätetään etupäässä aseilla. Seikkailussa liikevalikoima on kutistettu minimiin. Torjunnan lisäksi käytössä on vain yksi lyönti- ja loitsunäppäin. Roolipelityylin kokemustasot karttuvat ja varusteita viritellään jatkuvasti. Rahalla myös sepän ja kauppiaan palvelut ovat käytettävissä. Eihän Ehrgeizin Quest toki mikään MediEvilin tasoinen kokemus ole, mutta onpahan kuitenkin odottamattoman antoisa kohellus. Ainakin aluksi, sillä myöhemmin varsin yksitoikkoinen jyrääminen alkaa puuduttaa.

Valikoimissa on myös neljä minipeliä. Niistä tutuin lienee Infinity Battlen -niminen ottelusarja. Siinä kanveesiin tipahtaneen haastajan tilalle tulee aina uusi niin kauan kuin sankarissa vielä henki pihisee. Hieman oudompi tapaus on Battle Runner, jossa kaksi osanottajaa ravaa muutamalla erilaisella radalla tietyn määrän kierroksia. Kaikki keinot ovat sallittuja ja ensimmäisenä maalin tullut voittaa. Kolmas kummajainen on Track & Fieldin tyylinen juoksukilpailu, jossa pärjää vikkelin näppäinten rämpyttäjä.

Viimeinen ja hauskin erikoisuus on Battle Panel, joka on lähinnä toimintapainotteinen othello. Tarkoituksena on värittää areenan neliöt omalla värillä nopeammin kuin vastustaja. Neutraalia neliötä värjätessä viereiset neliöt vaihtavat väriä, jos niiden vastakkaisella puolella on omaa väriä.

Tekninen taidonnäyte

Squaresoftin mätkinnöille tyypillisesti grafiikka on nopeaa ja tarkkaa. Hyvin animoidut taistelijat ovat hieman kulmikkaita, mutta eivät mitenkään häiritsevästi. Musiikki on tavanomaista mätkintähumppaa, vaikka se paikoitellen yltyy varsin pirteäksi renkutukseksi. Äänet ovat melko tukevaa rytkettä ja räimettä. Tärinätukea ei lajityypille ominaisesti juuri ehdi huomaamaan.

Kiusallisiin puutteisin lukeutuu olematon ottelutilastointi ja kömpelö alkuvalikko. Lisäksi areenat ovat turhan pieniä, taustamaisemat kuin tapettia ja kentillä olisi voinut olla selkeitä esteitä. Arcade-tilassa on vain kaikkein välttämättömin, eli yksin- ja kaksinpeli sekä harjoittelu. Lisukkeeksi olisi kaivannut ainakin joukkuematsia.

Liikevalikoima on suhteellisen vaatimaton, mikä tietysti helpottaa opettelua, mutta samalla laskee Ehrgeizin arcaden kestoikää. Quest ja minipelit pitävät kuitenkin mielenkiintoa yllä. On sitten asia erikseen, kuinka moni pelkkää mätkintää etsivä innostuu niistä? Questin selvin vika nimittäin on, että siinä ei jostain kumman syystä käytetä normaaleja taisteluliikkeitä. Tällaisenään se tuntuu vain mukaan teipatulta bonuspeliltä, joka ei ole tarpeeksi monipuolinen kiinnostaaksen pidempään.

Joka tapauksessa ennakkoluulottomille mätkintäfaneille on Ehrgeiz on todellista vaihtelua.

84