El Fish – Virtuaalifisusia

Kun tietokonepelien hirvittävä vauhti ja meno alkaa huimata, on syytä pistää koneeseen jotain rauhoittavan rentouttavaa. Vaikka kaloja.

El Fish, jonka takaa löytyy Tetriksen tekijätiimi, on elektroninen akvaario tietokoneelle. Huimaa jännitystä evien ja levien maailmasta: tietokoneen ruudulle luodaan sähköinen akvaario ja sinne laitetaan uimaan matemaattisia kaloja. Kuulostaako jännältä? Ei minusta vaan.

Ilmainen akvaario

Akvaarion luominen aloitetaan pohjan ja taustan valinnasta, joita kumpiakin on tarjolla toistakymmentä eri vaihtoehtoa. Sitten akvaarion pohjaa koristellaan sellaisilla kiinteillä objekteilla kuten muoviruohot, kivet ja muut tämmöiset. Jos haluaa, voi tavaroiden joukkoon lisätä vielä kaikenlaisia leluja tyyliin aarrearkut, meduusat ja pääkallot.

Kun maasto on luotu voi akvaarioon lisätä häiriötekijöitä. Esimerkiksi perheen kissan voi asettaa kouraisemaan kalaparkojen valtakuntaa (The Claw! The Claw!), minisukeltajia voi laittaa uiskentelemaan kalojen sekaan ja pohjamutiin voi pistää rapuja möyrimään.

Viimeisenä ovat vuorossa ne tärkeimmät: kalat, joita voi valita akvaarion asukkaiksi jos jonkinlaisia, yhteensä noin tusinan verran ja sen minkä kone kestää. Isot kalat vievät enemmän koneresursseja kuin pienet.

Pettymyksiä

Akvaariot ovat kuitenkin hyvin rajoittuneita. Esimerkiksi taustan objektit eivät tunnu vaikuttavan kalojen käyttäytymiseen millään tavalla. Olisikin ollut varsin huvittavaa katsella kalojensa joutuvan altaaseen kurkottavan kissankäpälän tai ongenkoukun saaliiksi tai jotain muuta vastaavaa.

Lisäksi kalojen evuluutiota olisi ollut huomattavasti kivempi katsella omassa akvaariossaan (realismi _ who cares?). Myöskin uusien kalojen syntymisen seuraaminen olisi ollut mielenkiintoista. Nyt kaikki kalat ovat vailla sukupuoliviettiä, ja risteytyksestä joutuu huolehtimaan tohtori Ossenstein tietokoneellisesti. Akvaariorakkautta jää todellakin kaipaamaan.

Kalat uivat ympäri monitoria ja käyttäytyvät muutenkin kuin lihalliset vastineensa, mutta tietokoneella toteutettu akvaario-ohjelma on silti omituinen idea, jota voi verrata lähinnä takkatulivideoon. Aidon näköinen ja kuuluinen, mutta mutta...

Suurin pettymys on kuitenkin se, että ohjelma vaatii koneelta todella paljon tehoa. Kalojen uiskentelu on saatu näyttämään täysin aidolta, mutta tämä vaatii roimasti laskentatehoa. Matematiikkaprosessori on käytännön välttämättömyys, mikäli ei halua odotella joidenkin toimintojen valmistumista tunteja (386SX) minuuttien sijasta (486DX).

Suuren prosessoritehon lisäksi akvaario vaatii käynnistystiedostojen rukkausta eikä suostu toimimaan minkäänlaisen softapohjaisen levycachen kanssa. Muistiakin tulisi olla vähintään neljä megaa.

No, onko siitä mihinkään?

Pelinä El Fish on täysi nolla, mutta rentoutusohjelmana siitä sentään on johonkin. Kokeilin huvikseni valvoa yhden yön ja ihailla akvaariota aamulla ennen kuin olen saanut kahvia. Tulos oli yllättävän positiivinen: nukahdin. Muutenkin oman vesitankkinsa katseleminen on jossain suhteissa omiaan poistamaan stressiä.

Jos El Fishiä katsoo raakana tietokoneohjelmana, ei sille löydä mitään järkevää käyttöä. Rentoutuuhan sitä katsellessaan, mutta saman saa aikaan monilla muillakin keinoilla paljon helpommin (Lemmings 2). Jos tekijät olisivat vaivautuneet kääntämään tuotteensa Windowsille, sitä olisi ollut kiva käyttää ruudunsäästäjänä kaloja katsellen kun modeemi tekee töitä.

Se etu El Fishistä kuitenkin on, että jos kone jää päälle ja itse matkustaa ulkomaille, ei takaisinpalatessa kämppä haise kuolleilta kaloilta. Toisaalta, jos ruokarahat loppuvat, ei saa kiehautettua makoisaa kalakeittoakaan.

Ei tälle voi mitään arvosanaa antaa.