Sota huumeita vastaan etenee, mutta sodassa klooneja vastaan koetaan erätappio.

Huumehörhöt ovat tappaneet karskin poliisin vaimon ja lapsen, ja kyttä päättää kostaa huumeteht… eikun, kyttä päättää kostaa huumetehtailijoille, koska huumeet ovat pahasta.

Hyvin paljon taannoista Max Payne -onnistumaa muistuttavassa El Matadorissa ammutaan satamäärin huumaustoimialalla työskenteleviä pyssymiehiä ja loppupomoina kourallinen huumeparoneita. Selän takaa kuvattu El Matador pinkoo, hyppii ja heittää ukemeita sekä jakaa oikeutta kymmenillä eri aseilla. Aseet eivät juuri eroa toisistaan, mutta niitä tulee kaikkia käytettyä panosten huvetessa parhaimmista pislareista nopeaan. Lonkalta räiskimisen lisäksi oikealla hiirenkorvalla voi tähdätä tiukemmin.

Aika aikaansa kutakin

Kuten kollegansa Masi Paino, Eki Härkänen osaa hidastaa toiminnan joko hyppynsä ajaksi tai pidemmäksi aikaa. Tällöin jää enemmän aikaa tähtäämiselle, mutta ajan hidastaminen ei auta niin paljon kuin luulisi. Hidastusmittari palautuu itsekseen. Niin tekee myös pelaajan energia, joskin sen verran verkkaan, että ensiapulaukkujen popsiminen on välttämätöntä.

Kipu ei poliisia hidasta, mutta osumista näkymä välkkyy punaisensumeana, mikä häiritsee hieman tähtäämistä. Vaan jos ei poliisiin satu, ei satu rosvoihinkaan: kohtiröpöttelevä retale ei ole moksiskaan, vaikka nahkatakkia repisi useampi pieni lyijyenkeli. Niskalaukauksen immersiolle antaa Kevlar-havajipaitaan sonnustautuneet loppupomot, joita saa ampua singolla kolmisen kertaa, ennen kuin puhti loppuu. Sen jälkeen kehdataan vielä näyttää välianimaatio, jossa paroni ähkii: ”Ethän tapa mua, ethän.”

Kaikilla on vaikeaa

Pahikset ampuvat pahuksen tarkasti, eikä siinä auta itku, vaan hitaahkosti toimiva tallennuksen lataus. Peli on rehellisesti sanoen peevelin vaikea. Normivaikeustasolla ehdin tanssia lataus-tallennus-rumban, -samban, -tangon ja muut tyylilajit kattavasti läpi. Peliä voisi pelata vielä vaikeana ja painajaismaisena, mutta minä en uskaltanut.

Osa pelin vaikeudesta kumpuaa ikävästä epämääräisyydestä. Kun luodit vinkuvat korvissa tai rouhivat jo sisuskaluja, alkaa olla liian myöhäistä yrittää tehdä jotain. Tulituksen suuntaa pitää arvailla, koska osumasta ei tule suuntaindikaattoria. Varsinkin verkkoaidat ynnä aluskasvusto hämäävät pelaajaa rutkasti enemmän kuin tekoälyä.

Ärsyyntynyttä mutinaa aiheuttaa myös suojien takana piilottelu, kun koskaan ei voi olla varma, onko tarpeeksi piilossa. Onneksi asian voi kostaa tekoälylle: usein vastustajaa voi ampua varpaisiin, vaikka se kuinka yrittää piileksiä pylvään takana. Jos oikein pikseli kerrallaan nitkuttaa, rikolliset voi pahimmillaan paukuttaa hengiltä ilman että ne reagoivat osumiin, koska kuvittelevat olevansa piilossa. Mitäs käyttävät omia tuotteitaan.

Totista toimintaa täplittävät skriptatut apurit, jotka kuolevat melkein heti ampumisen alettua, paitsi juonelle tärkeät hahmot, jotka eivät voi kuolla ollenkaan. Skriptihemmot ottavat toimensa niin tosissaan, että työntävät pelaajan vaikka vihollistuleen päästäkseen määrätylle paikalleen.

Maailma on kulissi

Ympäristöjä ovat sademetsät, varastohallit, pikkukaupungin kujat, ja ovatpa mukana suuresti rakastamani ilmastointikäytävätkin. Toisen maailmansodan rekvisiittaa sisältävässä museossa rupesi jo epäilyttämään, että peli on ironinen kannanotto massaräiskintöjen alennustilaan.

Ammuskelupeleissä on kohta nähty jo kaikki ympäristöt. Rahtilaivaa kolutessani ihmettelin, että näyttääpä tutulta, kunnes äkkäsin, että olin ollut samankaltaisessa laivassa GTA: San Andreaksessa.

Sinänsä ammattitaidolla mallinnetut kentät eivät pelasta tasapaksua kokonaisuutta. Pelin rytmitys on kaavamainen: jokaisen kentän alkupuoli tiputellaan tusinaroistoja ja lopussa ammutaan hieman kestävämpi pääparoni. Matadorilla on miltei kaikki aseet jo alussa, eikä peli palkitse pelaajaa yllätyksillä.

On aina turhauttavaa nähdä kloonipelejä, jotka eivät onnistu tavoittamaan esimerkkiänsä saati sitten nousemaan sen yläpuolelle. Jos Max Paynen pelimekaniikka herättää intoa, El Matadorista saa revittyä kymmenen tuntia puuhaa, mutta maailma on täynnä parempiakin pelejä.