Aina kun kuulen pelin olevan "virtuaalimaailma, jossa voi viihtyä kuukausikaupalla", huokaisen syvään ja odotan pahinta. Bethesdan The Elder Scrolls: Arena sentään onnistuu joten kuten.
Varsinainen juoni on ihailtavan lyhyt: hovimaagi Jagar Tharn kaappaa vallan lähettämällä kuningas Uriel Septim IV:n toiseen ulottuvaisuuteen. Ainoa tapa pelastaa kuningas on koota kahdeksaan osaan pilkottu Kaaoksen sauva.
Arena on virtuaaliroolipeli, mutta niille, jotka haaveilevat uudesta Ultima Underworldista, minulla on sanottavana vain kolme sanaa: Legends of Valour. Arena nimittäin tuo jatkuvasti mieleen tämän onnettoman roolipelin irvikuvan, onneksi sentään valovuosia parempana versiona, mutta kuitenkin perusidealtaan häkellyttävän samanlaisena.
Perusidea on siis luoda virtuaalimaailma, jossa kantavan pääjuonen lisäksi voi halutessaan elää, tehdä töitä ja roolipelata haluamaansa hahmoa. Tällainen peli-idea vaatii tavattoman monipuolisen maailman, jottei se tipu mekaanisiin kaavoihin, ja vaikka Arena on valtavan laaja, on se yhtä ohutkin. Käytännössä peli rajoittuu sauvankappaleiden metsästyksen lisäksi satunnaisiin näppärien, raskaamman luokan taikaesineiden etsimiseen.
Hoo, minä olen musta haltia
Arenan hahmovalikoima ei ole mitenkään omaperäinen, vaan tarjoaa hiukan eri nimillä kaikki kymmenistä muista peleistä tutut hahmoluokat. Arena tarjoaa myös samat kliseiset rajoitukset aseissa ja haarniskoissa kuin 90 prosenttia muistakin peleistä. Ei osaa varas pukeutua muuhun kuin nahkaan, ei pysy puhtaan maagin kädessä miekka. Onneksi luokkia on kuitenkin sen verran runsaasti, että hyvä kompromissi kyllä löytyy.
Mukavasti hahmon saavuttaessa kokemusta pelaaja saa itse päättää mitä ominaisuuksia kohottaa. Lyhytnäköisyyttä edustaa se, että päästäkseen inventaarioonsa pelaaja joutuu aina kulkemaan statistiikan kautta, vaikka inventaariota tarvitsee huomattavasti useammin.
Anteeksi, mutta missä...
Juuri kaupungeissa liikkuminen tuo Legends of Valourin niin elävästi mieleen. Joka kaupungissa on lukuisia kapakoita, temppeleitä ja kauppoja. Katuja mittailevien asukkaiden kanssa voi keskustella kysymällä nimeä, paikkojen sijaintia sekä tiedustelemalla huhuja niin töistä kuin yleisistä asioistakin. Työt ovat tylsiä "saata sukulainen temppeliin/nouda jotain jostain" -tyyppisiä vähän rahaa tuottavia läpihuutohommia.
Kapakoissa käydään nukkumassa, kaupoissa myymässä turha roju pois sekä korjauttamassa joskus joku parempi ase, temppelissä parantamassa se, mihin oma kyky ei riitä ja maagien killassa ostetaan juomia, loitsuja sekä tunnistutetaan taikaesineet. Mielenkiintoista on se, että kaupungeista voi poistua eikä maaseutu ihan heti lopukaan. Ilmeisesti koko 12 miljoonaa neliökilometriä on tarkkaan kartoitettu.
Sauvan paloja ei voi noutaa, ennen kuin joku kertoo niiden sijainnin. Tämä joku yleensä haluaa ensin noudettavaksi jotain muuta. Sama kaava on sivutehtävissäkin: nouda ensin kartta, sitten itse esine. Provinssi, josta sauvan palan löytää, ilmoitetaan unessa, joten joku päämäärä on aina.
Virvon varvon tuoreeks terveeks
Magia toimii valitsemalla loitsuvalikosta haluttu taika, joka sitten vähentää taikapisteitä, eli ei mitään uutta magiarintamalla. Taikoja on kyllä aika monipuolinen määrä, ja seiniä tuhoava loitsu on hyvä keksintö.
Magian alueellakin Arenalle kajahtaa yksi papukaijamerkki. Arenassa on nimittäin mahdollisuus valmistaa ihkaomia loitsuja (jos vain rahat riittävät), ja editori on hyvin monipuolinen, sallien jopa kolmen efektin liittämisen loitsuun. Vähäpätöisemmät ja käyttökelvottomat loitsut voi myös deletoida loitsukirjastaan.
Itseasiassa olen tullut mainiosti toimeen melko pienellä loitsimisella, taistelutaikoja en ole käyttänyt oikeastaan lainkaan, koska miekanheiluttelulla pärjää hyvin. Muutama loitsu on kuitenkin niin käytännöllinen, että kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin valitsee puhtaan soturin. Tosin Conan Barbaarillakaan ei ole vaikeuksia löytää miljoona tonnia taikaesineitä, joilla omaehtoisen taikomisen puutetta voi korvata.
Alle maan peuhaamaan
Luolastoissa on yksi paha puute: niiden autius. Siinä, missä Underworldien luolastot ovat eletyn näköisiä, Arenan vankiluolista löytyy vain geneerisiä aarre/tavarapinoja, teleporttaavia hirviöitä ja ainoat puzzlet ovat tekstimuotoisia arvoituksia, nekin harvinaisia. Pääosin pelaaminen on siis hack'n'slashia ja sokkeloisten luolastojen koluamista. Automaattikartta onneksi on, ja koska se toimii ikään kuin hahmolla olisi tutka päässään, komppaaminen helpottuu paljon.
Arenan positiivisiin puoliin kuuluu sen näppärä aseenheiluttelu. Oikeaa hiirenappulaa pohjassa pitämällä sankari huitoo siten miten hiiri liikahtaa, mikä on luontevan tuntuista ja peittoaa jopa Underworldin taistelun. Valitettavasti hirviöt seisovat taistelussa paikoillaan, kunnes kuolevat (tai minä kuolen), mikä ei ole hirveän vakuuttavaa, ja muutenkin ne ovat tekoälyltään vajaita.
Typerästi hirviöt kuuluvat tyhjästä ilmestyvään lajiin, jopa suoraan niskaan. Juonen kannalta oleellisissa luolastoissa tuntuisi osa hirviöistä olevan kiinteitä, eli samat hirviöt samassa paikassa.
Elossapysymistä vaikeuttaa lisäksi se, ettei sankarin anneta vapaasti nukkua. Uupuneen sankarin anoessa menulta leirilupaa se kylmästi ilmoittaa "You cannot rest. Enemies are near", vaikka ne olisivat seinän takana tai jotain. Eihän se ole pelin asia päättää milloin sankari saa levätä. Jos pelaaja niin haluaa, hänellä pitäisi olla oikeus nukahtaa vaikka keskelle meduusalaumaa. Jos/kun terveelliset nokkaunet saa otettua, katkeavat ne varsin pian kiitos tyhjästä ilmestyvien hirviöiden, mikä sai alussa pelaamisen tuntumaan sanoisinko tuskaiselta.
Elossapysymista kohentaa SHIELD-loitsu. Se kun pysyy aktiivisena, niin peli kulkee. Tarvittavan manan saa nukkumattakin, kiitos erään dokumentoimattoman ominaisuuden. Tähän tarvitaan taikaesine, jonka loitsu vaatii maalin. Loistun laukaisemisen asemasta se perutaankin oikealla hiirennappulalla, ja mana nousee.
Isi, katso mitä piirsin
Graafisesti Arena on enemmän kuin lähellä Terminator: Rampagea, sattuneesta syystä. Eli tarjolla on suorakulmaisia käytäviä, onneksi usein jopa vaikka vedellä tai kuiluilla terästettynä. Arenassa on vaikuttavia lumisade-, sumu-, usva-, pimeys- sun muita efektejä, valoefektit myös ovat varsin näppäriä, mutta valitettavasti vastapainona on turhan paljon kymmenessä minuutissa DPaintilla väännettyjä amatöörimäisen näköisiä hirviöitä. Tehoa vaaditaan sen verran, että Arenaa tuskin kannattaa alle 486-sarjan pelata.
Musiikki ei ole yhtään hassumpaa. Kappaleita on varsin paljon ja suurin osa ihan hyviä, etenkin General MIDI -korttini läpi ne eivät todellakaan kuulostaneet FM-synteesin parannetulla versioilta. Installointiohjelmassa on bugi: sekä musiikki että ääniefektit täytyy määritellä aina kumpikin, muuten toinen jää pois.
Bugeista puheen ollen, ilmestyessään Arena oli niitä pullollaan. Suomeen tullut versio on 1.04, joka on jo hyvin toimiva. Niukasti uudempi 1.04a löytyy Pelit-BBS:stä, mahdollisesti myös työn alla oleva 1.05:kin.
The Elder Scrolls: Arena ei ole lähelläkään virtuaaliroolipelien kirkkainta kärkeä, mutta en kyllä pysty sitä sudeksikaan haukkumaan, lieväksi yllätyksekseni. Runsaista vioistaan huolimatta Arena on ihan kohtalaisen rattoisa peli. Loppujen lopuksi.
80
